Matkalle vaikka väkisin

Olen huono monissa asioissa. Esimerkiksi kunnon turistia tai matkailijaa minusta ei saa tekemälläkään.

Se on tietysti ikävää. Matkailusta nauttiminen on nykymaailmassa miltei velvollisuus. Ei tarvitse olla suurituloinen ihminen tai sellaisen maineessa joutuakseen vastailemaan kysymyksiin, mihin aiot matkustaa kesällä. Jos nuorena ei ole interreilannut ja erehtyy sanomaan sen ääneen, saa oitis nössön maineen.

Michel Houellebecqin pienoisromaani Lanzarote alkaa siitä, kun päähenkilö marssii matkatoimistoon buukatakseen itselleen loman jossain kivassa mestassa. Asioidessaan etnisiin kuteisiin sonnustautuneen, nenänlävistyksellä itsensä koristelleen matkatoimistovirkailijan kanssa päähenkilö pohdiskelee matkailun taloudellis-kulttuurista luonnetta.

Valmismatka tuotteena muodostuu toiveista, odotuksista ja unelmista. Valmismatkan osto on mitä oivallisin esimerkki jälkiteollisesta vaihdannasta, johon liittyy valtava määrä aineellisesta maailmasta erkaantuneita, lähes myyttisiä yhteyksiä. Jos matkailubisneksen ammattilaiselta kysytään, hän sanoo: en myy matkaa, vaan mielikuvan matkailuelämyksestä.

Olen harrastanut jonkinverran valmismatkailua, eli porvarillista turismia, todetakseni Houellebecqin huomiot päteviksi:

1) Porvarillinen turismi on vähintään yhtä paljon matkailunautinnon apinoimista kuin aitoa matkailunautintoa. Televisio-ohjelmat, aikakauslehdet, turistioppaat ja mainosesitteet kertovat havainnollisesti, kuinka esimerkiksi rantalomasta kuuluu nauttia. Aikuiset löhöilevät rantatuoleilla drinkkilasit kourassaan, nainen lukee muotilehteä ja mies ihailee turkoosia merenaavaa (ehkä myös ohitseen lipuvia feminiinisiä vartalonkaaria), lapset temmeltävät tyrskyissä ja rakentavat hiekkalinnoja. Olen nähnyt rantalomakohteissa perheitä, joilla näyttää olevan hauskaa, ainakin hetkittäin. Mutta paljon myös sellaisia perheitä, joiden loma vaikuttaa väkisin viihtymiseltä, tuhoon tuomitulta maksetun ilon jahtaamiselta.

2) Porvarillinen turismi ei koskaan tavoita mitään alkuperäistä ja juurevaa. Järjestetyt kierrokset paikallisissa nähtävyyksissä tuovat mieleen Don DeLillon Valkoisessa kohinassa esiintyvän Amerikan kuvatuimman ladon. Ihmiset matkustavat matkojen päästä ottamaan itselleen kuvan tästä ladosta. He tekevät näin, koska lukemattomat muut ovat tehneet samoin ennen heitä. Mitä he näkevät katsoessaan Amerikan kuvatuinta latoa? Eivät ainakaan röttelöä, jossa on neljä seinää ja katto ja jolla on luontainen paikkansa ympäröivässä maisemassa. Entä kosketukset toisiin ihmisiin, eri kansallisuuksiin? Porvarillinen turisti tapaa valmismatkallaan vain toisia porvarillisia turisteja sekä niitä paikallisväestön edustajia, joille porvarilliset turistit ovat elinkeino. Suurissa kaupungeissa ihmiset tunnistavat valmismatkalaiset hassuista asuista ja hölmöistä käytöstavoista ja luonnollisesti karttavat kanssakäymistä tällaisten surkimusten kanssa.

Kenenkään ei tietenkään tarvitse alistua porvarilliseksi turistiksi. Omin päin matkustaminen on nykyään helppoa, ei muuta kuin rinkka selkään, kartta käteen ja maailmalle. Itselläni kuitenkin mukavuudenhalu voittaa seikkailunhalun. Alan muutamassa päivässä kaivata takaisin kotiin, tuttujen tavaroiden ja pinttyneiden rutiinien pariin. Kaksi viikkoa ulkomailla lähentelee kärsimystä.

Minulle parasta matkailussa on matkojen suunnittelu: kohteiden etsintä, reittien valinta, aikataulujen laadinta ynnä kaikenlainen etukäteen tapahtuva haaveilu ja kuvittelu.

Gustave Flaubertin Sydämen oppivuosissa Frederic Moreau muistelee ystävänsä Deslauriers´n kanssa nuoruusvuosiensa bordellikokemusta. Astuttuaan synninpesään ja nähtyään kaikki tarjolla olevat naiset, Frederic joutui suunnattoman kiihtymyksen valtaan ja pakeni ennen tositoimiin ryhtymistä Deslauriers kannoillaan. Tämä nuoruuden tapahtuma, kaikki siihen liittynyt odotus, kiihko, haaveilu ja ilo, painui ystävysten mieliin puhtaana, koska todellisuus ei päässyt latistamaan ja turmelemaan sitä. ”Se oli parasta, mitä meillä on koskaan ollut!”, toteaa Frederic vuosia myöhemmin. Ja siihen koko romaani loppuu.

Minäkin voin sanoa, että monet parhaista muistoistani liittyvät sellaisiin juttuihin, joita olen suuresti odottanut, mutta jotka eivät ole koskaan toteutuneet. Eikä tämä koske pelkästään matkailua.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Nähtävyysbongausturismissa on myös hauska piirre: kohteet, vaikkapa Eiffel-torni, ovat entuudestaan tuttuja korteista, elokuvista jne. Nähtävyydellä on kulttuurin ennalta määräämä merkityksensä.

    Nähtävyyskokemuksessa todellisuuden ja kuvan välinen suhde asettuu nurin: alkuperäinen kohde onkin se, mitä verrataan kuviin eikä päin vastoin. Kuva on turistille alkuperäistä todellisuutta, ja konkreettinen Eiffel-torni on sen saamista omistukseen.

    Vähän tukkoinen olo. En tiedä, välittyykö ajatus. Ainakin sen olisi kunnolla miettimällä voinut muotoilla paremminkin.

  2. 2

    sanoo

    Jukka, ajatus välittyy kyllä. Noinhan se menee kuten sanot.

    Ihmisen tajunta on niin vahvasti valmiiden kulttuuristen merkitysten ja kuvien täyttämä ja seitittämä, että voi kysyä, minkä verran hän voi enää kokea tai tuntea mitään autenttista.

    Onnettomuuksien uhrit esimerkiksi peilaavat kokemuksiaan niihin lukemattomiin katastrofiuutisiin ja -elokuviin, joita ovat elämässään nähneet. Sieltä löytyy se kieli, jolla omakohtaista kokemusta yritetään kuvata. ”Kun rytinä alkoi, tuntui kuin olisin katsonut elokuvaa.”

    Tai rakastunut etsii samanlaista rakastumiskokemusta, jonka on juuri elänyt todeksi romaanissa tai elokuvassa.

    Valitusosoitetta ei ole, joten turha valittaa. Mutta viihtyisin paremmin sellaisessa kulttuurissa, jossa näkisin vähemmän mitään valmista ja joutuisin kuvittelemaan enemmän. Siksi skippaan säännönmukaisesti esimerkiksi nykyisin niin suositut nettisivustojen uutisspektaakkelit: ”Itävallan kauhujen talon karmaisevat taustat – katso kuvat”.

  3. 3

    Jukka sanoo

    Huomaan, että kävi taas näin: harpoin tekstisi liian vauhdilla läpi ja kiireesti höpötin sitten samaa asiaa omin sanoin. Huomaamatta, että sanoit sen itse asiassa jo. Noloa.

    Mutta jatkokommenttisi oli myös täyttä asiaa.

    Ehkäpä jotkut suorahkosti (?) vaistotasolta pönkevät kokemukset voisivat olla edelleen kohtuullisen autenttisia, sellaiset kuin kuolemanpelko, nälkä tai kipu?

  4. 4

    sanoo

    ”Ehkäpä jotkut suorahkosti (?) vaistotasolta pönkevät kokemukset voisivat olla edelleen kohtuullisen autenttisia, sellaiset kuin kuolemanpelko, nälkä tai kipu?”

    Juu, kyllä. Ehdottomasti.

  5. 5

    Karo Hämäläinen sanoo

    Hajakommentteja, jotka eivät liity toisiinsa:

    Matkailu on teoriassa mukavaa. Matkalehdet, perhelehtien matkailujutut ja lomafirmojen esitteet luovat taitavasti kuvaa kaikesta mielenkiintoisesta ja houkuttelevasta. Samaan tapaan houkuttelevaksi on tehty ainakin ruoka ja ruuanlaitto sekä kodinsisustus ja rakentaminen. Harva journalismin laji on niin kritiikitöntä kuin matkakirjoittelu, ja asiaan kuuluu, että negatiivisetkin kokemukset kääntyvät eksoottisen ympäristön taikapiirin myötä kouliviksi ja kasvattaviksi kokemuksiksi, joiden myötä kokija oppii jotain olennaista uutta, joutuu pysähtymään tai mitä muuta nyt asiaan sattuu kuulumaankin.

    Matkustaminen on rankkaa, ja ainakin minä olen jo parin päivän reissun jälkeen väsynyt.

    Kotiolot voittavat.

    Lentomatkustaminen on onneksi tehty niin epämiellyttäväksi ja hankalaksi, että edulliset tarjoukset eksoottisiin kohteisiin on helppo sivuuttaa pelkästään ajattelemalla turvatarkastukseen jonottamista, vesipullon äkkityhjentämistä läpivalaisuhihnan alussa ja vyön riisumista.

  6. 6

    sanoo

    ”Lentomatkustaminen on onneksi tehty niin epämiellyttäväksi ja hankalaksi, että edulliset tarjoukset eksoottisiin kohteisiin on helppo sivuuttaa pelkästään ajattelemalla turvatarkastukseen jonottamista, vesipullon äkkityhjentämistä läpivalaisuhihnan alussa ja vyön riisumista.”

    Lentomatkustaminen on kyllä yhtä helvettiä. Siksipä en ole koskaan käynyt Euroopan ulkopuolella. Ajatus pitkästä lennosta Atlantin yli kaikkine siihen kuuluvine uuvuttavine proseduureineen yksinkertaisesti lannistaa minut.

  7. 7

    Susanna Iivonen-Pekesen sanoo

    Matkailua on kuvattu aika monissa näytelmissä ja romaaneissa. Minulle on jäänyt mieleen Ibsenin Nukkekoti ja aviomies, joka lääkärin määräyksestä lähetetään Italiaan ”lepäämään”. Samoin Bergmanin pappi-isi (ja välillä äitikin) lähtee täysihoitolaan ja isoäiti jää huolehtimaan lapsikatraasta. Porvasriston etuoikeutettua elämää, niin sanotusti.

    Matkailussa on parasta se, kun voi hyvällä omallatunnolla olla kännykkä kiinni ja nettiä paossa. Ilman uutisen uutista. Nähtävyyksiä ei kukaan pakota katsomaan. Mona Lisakin olin ihan mitätön tekele…

  8. 8

    sanoo

    ”Nähtävyyksiä ei kukaan pakota katsomaan.”

    Ei pakota, ei. Hyvän turistin idealit ujutetaan hienovaraisemmin ja viettelevämmin, kuten mainonnassa aina. Tietyt tavat olla turisti luonnollistuvat. Ja niistä poikkeaminen pitää aina jotenkin perustella. ”Olit Pariisissa? Etkä käynyt katsomassa Eiffel-tornia!? Täh? Miksi?”

    Turismi elinkeinona ei kukoista ellei matkailijoiden valtaenemmistön käytös ole jokseenkin ennustettavaa. Matkailuinvestoinnit nielevät pääomaa, ja investointien taustalle vaaditaan tarkat laskelmat oletetuista kävijämääristä sun muista. Jos ihmiset alkavat käyttäytyä toisin kuin hyvän turistin malli edellyttää, matkailubisnes joutuu suuriin vaikeuksiin.

    Ja matkailuhan on lopultakin ennen kaikkea bisnestä.

  9. 9

    Anonymous sanoo

    Taiteilijoiden inspiratsioonimatkat ovat luku sinänsä. Entäpä kun Janne Sibelius lähti Italian aurinkoon ja vei mukanaan perheensä Rapallon lavantautisille rannoille. Lapset sairastuivat, Aino-parka jäi yksin hikiseen hotelliin kun Janne karkasi paniikissa muuanne. Sai siinä Aino tovin järvenpääläistä kasvimaata rapsutella matkan jälkeen ennen kuin hermot asettuivat taas kohdilleen… Että semmoinen sävellysmatka.

  10. 10

    sanoo

    Saarikosken Aika Prahassa ja Kirje vaimolleni ovat matkakirjallisuutta parhaasta päästä. Niissähän turistin oma ego on suuri ja kaikki turistin egoa ympäröivä pientä, mikä tekee noista teoksista rehellisintä matkakirjallisuutta. Lähestulkoon kaikki matkakirjallisuushan kertoo lopulta ennen muuta turistista itsestään, vaikka yrittäisi muuta luulotella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *