Luettavia 2013

Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä on hauska laatia lukulistaa.

Koska maailma oli olemassa jo ennen vuotta 2013, lukulistani täyttyy ”vanhoista” kirjoista.

En ole pahemmin ehtinyt vilkuilla kustantamoiden kevään uutuusluetteloita. Sen toki pistin ilokseni merkille, että Like julkaisee Emmanuel Carréren puolifiktiivisen teoksen Limonov. Siinä siis päähenkilönä on kiehtova ja kiistelty venäläiskirjailija Eduard Limonov. Olen pitänyt Carréren kirjoista aiemminkin, joten Limonov on minulle kevään odotetuin käännöskirja.

Kotimaisen kirjallisuuden uutuuksista kiinnostusta herättävät Timo Hännikäisen esseet Marko Tapiosta. Savukeidas kustantaa Hännikäisen esseekokoelman Hysterian maa. Marko Tapio ja Arktinen hysteria. Jännä nähdä, mitä Hännikäinen saa irti Arktisesta hysteriasta, eräästä sodanjälkeisen proosamme merkkiteoksesta.

Niin, ja todellinen kevään tapaus on tietenkin Thomas Pynchonin Gravity’s Rainbow suomennoksena. Toki Painovoiman sateenkaari pitää lukea omalla äidinkielellä, kun se vihdoinkin on mahdollista. Plus että kiinnostaa nähdä, miten kääntäjä on urakastaan selviytynyt.
Painovoiman sateenkaaren, Limonovin ja Tapio-esseiden lisäksi lähikuukausien kaunokirjalliselle lukulistalleni nousevat:

Len Deighton: Berlin Game, London Match ja Mexico Set. Viihdyn kylmän sodan agenttiromaanien parissa. Olen nämä joskus lukenutkin, mutta aina voi verestää.
Louise Erdrich: The Round House. Saa nähdä, onko tämä niin hyvä kuin kehuvat (esimerkiksi Philip Roth).

Ford Madox Ford: The Good Soldier. Hieno mies, suuri luonne oli tämä FMF.
William Gass: The Omensetter’s Luck. Gassin esikoisromaani, jota David Foster Wallace piti yhtenä viidestä aliarvostetuimmasta jenkkiromaanista. ”Basically a religious book. Very sad.” En voi vastustaa.

Christopher Isherwood: The Berlin Stories. Sotien välinen Berliini kiinnostaa. Isherwood kertoo siitä. Myös Hans Falladaa luen samasta syystä.
Katri Lipson: Jäätelökauppias. Viime syksyn romaaneja. Fiksut tyypit ovat suositelleet.
Flannery O’Connor: Collected Works. Jenkkiprosaistin kootut. Siellä on vielä lukemattomia osia.
Shohei Ooka: Tulia tasangolla. Liekö Veijo Meri, joka sanoi tätä parhaaksi sotaromaaniksi. Olen lukenut ennenkin, mutta kuuluu tasaisin väliajoin uudelleen luettaviin.
Cynthia Ozick: Fiktiota. Olen tähän mennessä keskittynyt lukemaan Ozickin esseitä. Alkaa olla syytä perehtyä myös hänen sepitteelliseen tuotantoonsa.
Richard Powers: The Gold Bug Variations. Powers on kiinnostavimpia 1960-luvulla syntyneen ikäpolven jenkkiprosaisteja. Parempi kuin Jonathan Franzen, huonompi kuin David Foster Wallace. Samaan aikaan hiukan ”skientisti” ja ”anti-skientisti”.
Olivier Rolin: Paper Tiger. Englanninkielinen käännös ranskalaisen prosaistin 68-sukupolvea käsittelevästä romaanista.

George Saunders: Civilwarland in Bad Decline. Jokin aika sitten hankkimani etevän amerikkalaisen prosaistin novellikokoelma.
August Strindberg: Hullun puolustuspuhe. Strindberg, ikisuosikkejani.
Eiköhän näillä jonkin aikaa selvitä, ei pääse lukijan blokki (”Apua, hyllyssä ei mitään lukemisen arvoista!”) iskemään.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Huikea lista! Ilahdutti se Flannery erityisesti. Ja muistutti, että on lukematta se ilmeisin: Wise Blood, jonka olen nähnyt vain Hustonin (hyvänä filminä). Voiko kirja olla vielä parempi kuin The Violent Bear It Away?

  2. 2

    sanoo

    Ensin pidin enemmän Wise Bloodista mutta The Violent Bear It Away uudelleenluettuna kolahti kyllä lujaa, olin varmana lukenut sen ensimmäisellä kerralla jotenkin huonosti tai jotain.
    Mutta novelleista löytyvät yhä minusta ne suurimmat huiput.

    Tuo leffa pitäisi kyllä joskus katsoa, ja hyllyssä odottaa Habit of Being -kirjekokoelma…

  3. 3

    sanoo

    HD – mukava kuulla! The Habit of Being on odottanut minua hyllyssä jo kymmenen vuotta (jolloin sain luettua ekan kolmanneksen). Novellit ovat huikeita.

    Suuri kiitos muuten Tommi Melenderin listan siitäkin helmestä, joka koski Louise Erdrichiä! Minulta olisi mennyt varmaan 10 vuotta, ennen kuin olisin törmännyt nimeen. Rothin kehu sytytti (on näköjään kehunut jo Erdrichin ensimmäistä lehdessä julkaistua novellia ja sitten erityisesti tätä Pulitzer-ehdokas Doves-kirjaa, jonka heti tilasin Playlta, kun listalla ollut House oli tulossa vasta keväällä ainakin siihen kirjakauppaan). Nimestä en voinut päätellä, että kirjailija on intiaani, joka on minulle aina plussaa, jostain syystä. Paris Review’n haasto löytyi wikipediasta kirjailijan kohdalta, vaikuttaa kiintoisalta kirjailijalta ja hauskalta ihmiseltä (vaikka traaginen avioliitto takana).

  4. 5

    sanoo

    Kyllä, Saunders on novellistina loistava. Hänen esseensä eivät kylläkään säväyttäneet. Ja Omensetter’s Luckia suosittelen lämpimästi. Wallacella on 1. novellikokoelmassaan Girl with Curious Hair siitä upea parodia/pastissi John Henry – eikä lukijan tarvitse tietää Gass-yhteyttä voidakseen siitä nauttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *