Lopun ajan näkyjä

Joskus törmää aikakauslehtiartikkeliin, josta tietää että vuosikymmenen tai kahden päästä joku arkistoja penkova saa sitä lukiessaan hyvät naurut. ”Ai niin, tuollaista se oli siihen aikaan…”

Talouselämä (14/2007) on tehnyt kahden aukeaman henkilöjutun kokkolalaisesta konsultista Kari Ollikaisesta. Miestä kutsutaan toisinajattelijaksi, yritysmaailman penttilinkolaksi.

Mitäpä tuumii tämä toisinajattelija nykypäivän Suomesta?

Suomea pitäisi hänen mukaansa johtaa kuin tulosta tekevää yritystä. Edustukselliselle demokratialle Ollikainen ei keksi nykymuodossaan paljonkaan käyttöä, koska se ei hyödytä koko kansakuntaa. Vaan koskapa toisinajattelijat olisivat edustuksellisen demokratian perään haikailleet.

Ollikaisen mielestä Suomen valtiolla pitää olla ”missio, tavoitteet ja arvot, jotka eivät vaihdu sen mukaan, kuka kulloinkin istuu hallituksessa.” Näille uskonnon ja filosofian kirjoista tutuille käsitteille määrittäisivät sisällön ja toteuttamisohjelman huippuasiantuntijoista ja viisaimmista poliitikoista koostuvat ryhmät. Ne nimittäisi Jorma Ollilla tai joku muu huippuluokan yritysjohtaja.

”Täysin diktaattorin valtuuksin”, Ollikainen tähdentää.

Taiteilijat, kirjailijat ja kulttuuriväki eivät loisisi Ollikaisen ihanne-Suomessa, tässä kilpailukyvyn ja huippuosaamisen onnelassa. Ollikainen lakkauttaisi sellaisen koulutuksen, joka tuottaa humanistisesti sivistyneitä pitkäaikais- ja apurahatyöttömiä.

”Sellaisia ovat monet taideammatit ja omalta harrastuspohjalta syntyneet ammatit, joilla ei elä ilman yhteiskunnan apua”, Ollikainen linjaa.

Talouselämän toimittaja kysyy Ollikaiselta, että eikö kulttuuri lisää hyvinvointia. Ollikainen myöntää, että se voi lisätä joidenkin artistien hyvinvointia, mutta bruttokansantuotteen tasolla sen tuotto on marginaalinen.

”Yleensä kulttuuri kukoistaa tuottavana liiketoimintana vain varakkaissa kansantalouksissa”, Ollikainen sanoo ja tulee samalla määritelleeksi uudelleen kulttuurin perimmäisen luonteen ja tehtävän: sen on oltava tuottavaa liiketoimintaa, joka vaurastuttaa kansakuntaa.

Mitä pitemmälle Ollikaisen ajatuksia luin, sitä enemmän jouduin ymmälleni. Alussa mies puhuu missioista ja arvoista, mutta eritellessään tarkemmin näkemyksiään, en tajua, mihin hän oikeasti arvoja tarvitsee. Eihän hän tunnusta lopultakaan kuin yhden arvon (tuloksentekokyvyn) ja sehän on helposti rahallisesti mitattavissa. Eikö olisi silkkaa kansallisten resurssien tuhlaamista panna kallispalkkaisia huippujohtajia pohtimaan arvokysymyksiä, kun oikeasti tärkeää on vain se, kuinka tehdään mahdollisimman paljon fyrkkaa?

Arvoista puhuminen on Ollikaiselle pelkkää retoriikkaa, niistä saa väännettyä fiksun kuuloisia iskulauseita, joista epäilemättä on hyötyä konsultintyössä.

Sen verran kuviakumartamaton Ollikainen on, että äityy moittimaan jopa Nokiaa, koska se höpöttää kaikenmaailman pilipaliarvoista, kuten asiakastyytyväisyydestä.

”Yritykset eivät uskalla laittaa dominoivaksi arvoksi tuloksentekoa”, Ollikainen valittaa.

Ollikaisen teeseissä on lopun ajan kaikua. Uusklassisen taloustieteen ja pragmaattisen bisnesajattelun liittona syntynyt orientaatio saavuttaa hänen kaltaisessaan ihmistyypissä päätepisteensä. Eikä se päätepiste ole antikliimaksia kummempi.

Yksiulotteinen talouskeskeinen maailmantarkastelutapa on kasvanut niin massiivisiin mittoihin, että edessä on enää tämän diskurssin kasaanpainuminen. Mikään oppi, ideologia tai ajatussuunta ei voi otaa haltuun ja selittää koko maailmaa. Sitä yrittäessään se murentaa omia perustojaan.

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Siltä vaikuttaa.

    Tai ehkä hän on pikemminkin lukenut sellaisen amerikkalaisen bisnesgurun teoksen, joka on lukenut teoksen, jonka kirjoittaja on lukenut teoksen, jonka kirjoittaja on lukenut teoksen, jonka kirjoittaja on lukenut Platonin Valtion.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *