Liian hyvää kritisoitavaksi?

Onko moraalilain vastaista pitää Leevi Lehdon pyörittämää ntamoa muuna(kin) kuin aivan mahtavana juttuna?

Tällainen kysymys nousi mieleeni luettuani tämän. Jutun kirjoittaja Aleksis Salusjärvi on terävä ja innostava kirjoittaja, luen mielelläni hänen blogiaan. Yleensä hänellä riittää painokasta kriittistä sanottavaa, mutta Leevi Lehdon ja ntamon kohdalla hän ei väläytä kertaakaan kulmahampaitaan. Miksi?

Ehkä Salusjärvi on sitä mieltä, että ntamon toiminta-ajatusten kriittinen tarkastelu on tarpeetonta, koska hyvät asiat painavat niin paljon enemmän kuin huonot asiat. Tai ehkä hän ajattelee, että ntamoa kannattaa arvostella vain suljetussa piirissä, valikoitujen ihmisten läsnäollessa.

Voi tietysti olla niinkin, että Salusjärven blogiinsa rustaaman selostuksen on tarkoitus olla jonkinlainen neutraalisti raportoiva lehtijuttu (vaikka ei sen sävy mielestäni neutraali ole). Käsittääkseni ntamo järjesti eilen maanantaina tiedostustilaisuuden, johon ei saapunut paikalle ainoatakaan lehdistön edustajaa. Salusjärvi nyt sitten paikkaa asiaa.

Minulla ei ole kerrassaan mitään ntamoa vastaan enkä toivo sille mitään pahaa, mutta olen monissa asioissa eri linjoilla Leevi Lehdon kanssa. Viime kädessä eromme tiivistyvät siihen, että Lehto on minun silmissäni idealisti (mutta ei romantikko), kun taas minussa ei ole lainkaan idealismia (mutta olen kyllä parantumaton romantikko).

Lehto haikailee kirjallisuusmaailmaan jonkinlaista suoraa demokratiaa. Kaikki vanhat rakenteet on lyötävä nurin: suuret kivijalkakustantamot, kirjakauppaketjut, apurahajärjestelmät. Taustalla on ajatus — joka mielestäni edustaa eurooppalaisen aatehistorian kurjimpia perinteitä — että mikään ei muutu ennen kuin kaikki muuttuu (tai siis muutetaan, väkisin). Etäällä taivaanrannassa siintää utopia, jossa kirjoja julkaisevat Lehdon kaltaiset kaikenlaisista valtajärjestelmistä riippumattomat kustantajat, jotka eivät ole varsinaisesti kustantajia vaan pikemminkin käsitetaiteilijoita. Eikä kirjailijoitakaan oikeastaan enää ole: kuka tahansa voi nimittää itsensä kirjailijaksi, koska hierarkioita ei ole vaan pelkkää vapautta.

Lopputulemana on kaiketi jonkinlainen hyvien ihmisten maailma, jossa ketään ei sorreta. En usko tuollaisiin juttuihin. Pidän niitä vaarallisina. Se, että ei olisi systeemiä (suuria kustantamoita) ja hierarkioita (apurahajärjestelmiä, kritiikki-instituutiota), ei tarkoita etteivätkö ihmiset edelleen käyttäisi valtaa sumeilematta ja säälimättömästi. Itse asiassa vallankäyttö muodostunee sitä brutaalimmaksi, mitä salakavalammin valta kätkeytyy erilaisiin epämuodollisiin klikkeihin ja klustereihin. Kyllähän anarkistisissa kirjallisuuspiireissäkin yhdet ovat pyhempiä ja parempia kuin toiset ja käyttäytyvät asemansa mukaisesti. Nykyisen kustannusmaailman hyviä puolia on se, että valtajärjestelmät näyttäytyvät suhteellisen selväpiirteisinä ja niitä voi avoimesti kritisoida. Tämä sallii myös monimuotoisuuden, jota ntamon kaltaiset pienkustantamot edustavat.

Kommentit, joita Lehto esittää WSOY:stä kielivät varsin alkeellisesta dikotomioihin pohjautuvasta ajattelusta. Siinä hyvä pienkustantaja murjoo pahaa suurkustantamoa, koska pitää itseään moraalisesti korkeampana olentona. Toki Lehdon kommenteissa on annos totuutta, mutta mittasuhteet ovat rankasti vääristyneet. Sama kuin roskalehtien lööppien ja otsikoiden perusteella julistaisi koko Suomen eduskunnan korruption ja mädännäisyyden pesäksi. Itse olen tehnyt WSOY:lle kaksi romaania ja kolme runokokoelmaa (mikä kaiketi tekee minut vallan sylikoiraksi ja systeemin mieheksi), ja omasta näkökulmastani WSOY on (tai on ainakin ollut) aika tavalla toisenlainen kustannustalo kuin mitä Lehdon kommenteista voisi päätellä.

”Perustin ntamon sloganille, että mikään mikä kiinnostaa syntyessään yli seitsemää ihmistä, ei voi muuttaa joukkojen tietoisuutta”, Lehto sanoo. Juuri tuollainen manifestiajattelu huokuukin ntamon toiminnasta ja Lehdon kommenteista. Manifestien laatijat ovat yleensä olevinaan ehdottoman vapauden ja ehdottoman luovuuden puolella, mutta sorvatessaan teesejään nojaavat jyrkkään välttämättömyysretoriikkaan.

Vastenmielisimpänä pidän Lehdon ajatusta, että kirjallisuuskritiikit voitaisiin hoitaa julkaisuluetteloilla, jossa kirjojen perään lätkäistäisiin tähtiä yhdestä viiteen, kuten elokuva-arvioissa (vaikka elokuva-arvioissa taitaa aina olla myös arvottava tekstiosio mukana). Pidän tuollaista ajatusta silkkana barbarismina. En suostu näkemään siinä mitään hyvää tai edistyksellistä.

Olisikohan tämä nyt tässä?

Ehkä kritiikkini ntamoa kohtaan on turhankin jyrkkää, mutta se johtuu siitä, että en ole nähnyt vielä kenenkään sanovan Lehdon jutuista mitään poikkipuolista. Silloin kun lehdistö ntamosta jotain kirjoittaa, sävy on yleensä myönteinen. Enemmän lehdistö toki vaikenee (mikä ei tietenkään ole hyvä asia). Blogosfäärissä taas riittää runsaasti ntamo-henkisiä kirjoittajia ja heidän innostuksensa hautaa hyvinkin alleen tämän vaatimattoman kritiikkini.

Totuuden nimessä minun täytyy myös myöntää, että olen tuossa edellä rakentanut Lehdosta jonkinlaista olkiukkoa, kärjistänyt samalla tavalla kuin hän kärjistää WSOY:stä puhuessaan. Mielestäni on hyvä jos ntamon ympärille rakentuu jonkinlainen vaihtoehtoinen kirjamarkkina etabloitunutta kustannusmaailmaa täydentämään. Kuten Lehto sanoo: ” Visioni on kirjanjakelun kertakaikkinen muuttaminen, että tulee kahdet markkinat.”

Ehkä tuollaisen vision toteuttaminen sitten kerta kaikkiaan tarvitsee ympärilleen vallankumousromantiikkaa ja välttämättömyysretoriikkaa. Sellainen vain sulkee pois minun kaltaiseni tyypit, mutta ehkä minun kaltaisiani ei noissa pippaloissa kaivatakaan.
P.S.
Ntamon julkaisemiin kirjoihin en sen kummin puutu. En nimittäin ole lukenut niitä niin paljon, että osaisin sanoa niistä mitään yleispätevää. Edes tähtiä en anna. Muutama oivallinen teos ntamosta toki on minunkin ulottuvilleni tullut.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hyvä ja perusteltu teksti! Toi mun blogin juttu toimittaa ensisijaisesti muistiinpanojen tehtävää – sivuan tätä aihetta hamassa Tuli&Savussa sekä Nuoressa Voimassa, minkä johdosta en kaikkia poikkipuolisia aatoksiani tuohon postaukseen laittanut. Jätän sillä tavoin inspiraatiota noihin ”tärkeämpiin” teksteihin. Tosin Maaria aukikirjoitti kommenttiosastoon aika monta olennaisuutta. Eli ”totuus” ei säily täällä blogosfäärissäkään piilossa:)

  2. 2

    sanoo

    Kiitokset. Olin kahden vaiheilla julkaisenko tämän vai en. Ajattelin, että tämä saattaa poikia pelkkää vittuilua. En oikein luota näihin nettikeskusteluihin.

    Ja tuo Maarian kommentti oli tosiaankin hyvä. Olennaisissa liikkuva.

    Mietin sitä, että jos kustannustoimittajani vaikka saisi potkut Södikalta ja hän alkaisi sitten lukea tekstejäni ystäväpohjalta vapaaehtoisesti, niin olisiko se yhtäkkiä hyvää ja edistyksellistä vain koska hän ei enää palvelisi systeemiä.

  3. 4

    sanoo

    Kiitos tärkeästä kirjoituksesta. Iso osa LL:n väitteistä oli mielestäni hirvittävää roskaa – ja olen valmis sanomaan tämän hänelle myös kasvokkain. Tuntuu kummalliselta, ettei näissä lausunnoissa koskaan pilkota erilaisten ja erikokoisten kustantamojen eri toimintoja ym. auki vaan asetelma on jäätävän idealistinen (lainatakseni Tommin sanavalintaa) — ja nimenomaan huonon dialektiikan hengessä: peluutetaan olemuksia vastakkain kuin toimintaelokuvan loppukohtauksessa.
    Kun mietin mihin olen ison talon kustannustoimittajana viime vuosina aikaani käyttänyt, tuntuu helvetin masentavalta väite siitä että esim. editori olisi nykyisissä kuvioissa kuollutta painoa. Tekijöiltä kuulee yhteistyöstä ihan toisenlaista palautetta.
    Isoja saa ja pitää kritisoida, mutta joku raja teinifilosofiallakin.

  4. 5

    Anonymous sanoo

    Tämä keskeneräidyyden filosofia ja pseudovilpittömyys on niin helvetin trendikästä kustantamista. Minusta se on laiskuutta ja lukijan halveksintaa. Kun ei resursseja editoida, sen voi naamioida aitouteen ja hellyttävään kömpelyyteen.

  5. 6

    Anonymous sanoo

    Bravó.

    Syy miksi näitä ntamoja ja poesioita ei uskalleta kritisoida on se, että niin tehdessään saa saman tien peräänsä kokonaisen verenhimoisten, jo nuorina katkeroituneiden nettirunoilijoiden lauman. Viimeisimpänä uhrinaan Sami Liuhdon mainio blogi.

  6. 7

    sanoo

    niin, kuollutta painoa olis sitte kanssa kriitikot ja muut hängöraundit… ja miks muka apurahat olis hirvee miinuspiirre kirjakentällä? l.l. on niitä ite hakenu ja saanu. mutta kun oon kehottamalla kehottanu – ja eri reittejä käyttämällä – just ntamolaisia ja muita tarvepainettuja esikoita hakemaan (vanhanaikainen kirja liitteenä!) esimerkiksi kirjastoapurahoja, niin eipä niitä hakemuksia oo montaakaan näkyny. ja vielä tää käsitetaideteos: tietääköhän kaikki ntamon kirjailijat että ne on niinku jonkun performanssin osia?

  7. 8

    sanoo

    Mä ainakin koen olevani runoilija. Olenko sitten osa jonkun ”taideteosta” sitä en tiedä, enkä edes välttämättä jaksa kiinnostua koko kysymyksestä. Toisaalta hiukan provosoidakseni voisin esittää samankaltaisen jatkokysymyksen: kuinka moni suomalainen ”suuren kustantamon” kirjailija tunnustaa olevansa kustannustalon prosenttimerkki tilastossa, jonka yllä on kustannustalon tilinumero, eli osa helkkarin isoa bisnestä? Minunkin sydäntä oikeasti särkee se, että taloista laitetaan ihmisiä pihalle tai työilmapiiri on huonoa. Mutta se kuuluu bisnekseen; siinä mielessä kirjailija on siellä inhottavassa välikädessä. Toisaalta voisi ajatella, kun usein asetellaan vastakkain pienet ja isot kustantamot, perinteiset ja tarvepainatuslafkat, että onko maassa liikaa suuria kustantamoja?

  8. 9

    sanoo

    ”…onko maassa liikaa suuria kustantamoja? ”

    Hmm. Suomessa on kaksi suurta kustantamoa, Otava ja WSOY. Eivätkä nekään ole eurooppalaisessa mittakaavassa kuin keskisuuria. Jos katsotaan kustannustoimittajien määriä, ne tuskin ovat edes keskisuuria.

    Kummasta näistä siis pitäisi luopua?

    Minä en WSOY:n kirjailijana voi mieltää itseäni prosenttimerkiksi edes. Koko kotimainen kirjallisuus on konsernin liikevaihdosta joitakin prosentteja, enkä edes jaksa laskea kuinka mikroskooppisissa luvuissa oma taloudellinen painoarvoni liikkuu siinä kokonaisuudessa.

    En ole ollut WSOY:ssä kertaakaan sellaisessa tilanteessa, että olisi puhuttu jostakin sellaisesta, mikä liittyy brändäämiseen, myyntilukuihin tai tekstin standardisoimiseen ja tuotteistamiseen. Minkäänlaisia kompromisseja en ole tehnyt eikä minulta ole sellaisia vaadittu.

    Nyt kun olen julkaissut myös pienkustantamolta (Savukeidas), voin sanoa että kirjailijan näkökulmasta ei ole juuri mitään eroja, jos ajatellaan olennaista: eli tekstin toimittamista kirjaksi.

    Hämmästyn aina, kun huomaan, miten syviä ennakkoluuloja ihmisillä on suuria kustantamoja kohtaan (tämä nyt ei enää viittaa sinun kommenttiisi, Teemu H, vaan puhun yleisemmin)

  9. 10

    sanoo

    mervi, on oikeesti aika hämmentävää että niitä hakemuksia ei oo hirveesti tullut. mutta toisaalta tää ehkä myös liittyy semmoseen hämärrän ongelmakenttään, jonka aiheuttaa osittain kirjailijaliitto – kun se on semmonen luoksepääsemätön organisaatio, joka tavallaan muistuttaa ammattiliittoa mutta ei kuitenkaan varsinaisesti ole sellainen. ehkä kirjailijat tarttis ammattiliiton, johon vois liittyä jopa siinä vaiheessa kun esikoisen julkaiseminen alkaa kirkastua. alottajathan niitä neuvoja ja ohjeita eniten tarttis.

    mut onhan tuo päivänselvää että l.l. provosoi. ja että tämmösten käsitetaiteellisten pilottihankkeiden moraali on kyseenalainen. ja tottahan l.l. hallitsee tän mediahomman, tässä alkaa itse kullekin syntyä käsitys ntamon valtavasta suuruusluokasta, vaikka se nyt ei niin suuri ole.

    mut oon kyllä vähän eri mieltä siitä etteikö ntamoa ja poesiaa vois kritisoida. mut sitä ennen kannattaa tarkistaa faktat. niitten suhtautuminen kustannustoimittamiseen on aika lailla päinvastainen, jos kärjistystasolla puhutaan. ja kaikkein parasta olis jos tehtäs niistä kirjoista teoskohtaisia kritiikkejä, eikä koitettas kritiikeissä käydä kaiken uuden runouden ja kustannustoiminnan kimppuun yhtä aikaa. sitä varten löytyy parempiakin paikkoja.

    hyvä tommi, että toit esiin eriävän mielipiteesi. ntamon toiminnassa on tosiaan hirveän paljon positiivisiakin asioita, esim. se, että sitä kautta on julkaistu monta hyvää kirjaa, jotka ois muuten jääny ehkä kokonaan tulematta. kun suomessa kirjotetaan paljon hyvää, enemmän kuin perint kustantamojen ohjelmiin mahtuu. mutta mäkään en aina ihan tajua tätä medianhallintapuolta ja tapaa tuoda erilaisia periaatteita esille.

    toisaalta l.l:n puhe ntamosta taideteoksena myös altistaa sen kritiikille. pitäskös sille ny antaa sit tähtiä? vai onko se vielä kesken? loppuuko se joskus?

  10. 11

    sanoo

    ” ehkä kirjailijat tarttis ammattiliiton, johon vois liittyä jopa siinä vaiheessa kun esikoisen julkaiseminen alkaa kirkastua. alottajathan niitä neuvoja ja ohjeita eniten tarttis.”

    Fakta on, että kyllä Kirjailijaliitosta voi kysyä apua ja opastusta sellainenkin, joka ei vielä jäsen ole, mutta joka esimerkiksi on tekemässä juuri vaikkapa ensimmäistä kustannussopimusta. Ja varmasti häntä myös eteenpäin opastetaan.

    Kirjailijaliittoakin kohtaan esiintyy valitettavasti myös perusteettomia ennakkoluuloja (jos kohta myös oikeutettuakin kritiikkiä), ja siinä mielessä se on vähän samanlaisessa asemassa kuin suuret kustantamot.

    Vähän on porukka nyt omissa juoksuhaudoissaan, puolin ja toisin.

  11. 12

    sanoo

    Varmasti ymmärsit kontekstin, mitä tarkoitin: WSOY, Otava, Tammi, Teos, Gummerus, Siltala – isolla rahalla pyöritään. Toki WSOY on suuruus vaikkapa Tammeen, joka taas on osa Bonniersia.

    Mä taas nimenomaan en ymmärrä edes, mistä ennakkoluuloista puhutaan, kun olevinaan puhutaan niistä? Ne olisi hyvä kirjoittaa auki.

    Etteikö rahalla ole merkitystä kun puhutaan vaikkapa WSOYn kaunokirjallisuuden kustannusprosess(e)ista? Sillähän nimenomaan on merkitystä, ja sitä hanakammin mitä enemmän linkitytään ulkomaille, suuriin lafkoihin. Tämä kai tässä on ollut tapetilla: jengiä taloista pihalle ja löysät rahat liekaan, koska Eijkens et co eivät enää ymmärrä olevansa osa kaunokirjallista kulttuuria ja sen luomista vaan vain ahnetta bisnestä.

    Toisin tietysti voi olla, minä katselen sinänsä hyvin ulkopuolelta asiaa ja tapahtumia. Jos toisin on – ymmärrän vielä vähemmän.

  12. 13

    sanoo

    Minusta kanssa hyvä puheenvuoro, Tommi. Rohkea avaus, tärkeä sellainen. Minusta mikään ei voi olla kritiikin ulkopuolella.

    Omakohtaisesti:
    Voisin sikäli suorittaa testin ja hakea Kirjailijaliittoon, silloinhan rima olisi huomattavasti alempi neuvojen uteluun. Pääsisinkö vai kohtaisinko ”Ein”, joka perusteltaisiin siis miten? Kenties sen tulkitsisi niin, etten ole julkaissut tarpeeksi laadukasta kaunokirjallista materiaalia. Vaikka on ”tärkeät” kritiikit Hesarissa, Kiiltomadossa. Osin negatiivista, osin jopa positiivista. Mutta se mikä puuttuu, miten minä eroan muista runoiijoista on se maaginen ”kustannustoimittaja” ja oikea logo pelipaidan rintamuksesta. Ja ne mainoseurot. Tai vaihtoehtoisesti tulisin hyväksytyksi Liittoon, mikä sulkisi suuren suuni.

  13. 14

    sanoo

    Suurten kustantamoiden listasi hämmentää minua. En esimerkiksi Siltalaa voi millään kriteerillä pitää suurena (parikymmentä nimikettä vuodessa, Siltalan veljekset ja yksi kustannuspäällikkö).

    Mutta jos ntamoon verrataan (muutoin kuin nimikemäärillä) niin kai ne sitten ovat. En vain itse ntamoa ottaisi tässä mittatikuksi.

    ”Mä taas nimenomaan en ymmärrä edes, mistä ennakkoluuloista puhutaan, kun olevinaan puhutaan niistä? Ne olisi hyvä kirjoittaa auki.”

    Yleensä ne ennakkoluulot liittyvät rahaan. Ja samaa tietä siihen, että WSOY:ssä kirjailija kuin kirjailija kohtaisi ne vaatimukset, joita Eijkens haastattelussa esitti. Tällaisiin puheisiin törmään tämän tästä.

    Jos pelkkä raha pyörittäisi WSOY;tä, minun teoksiani ei olisi julkaistu enää ensimmäisen runokokoelman jälkeen. Eikä Tervon ja Hotakaisen. Eikä monen muunkaan.

    WSOY:llä on ollut mahdollisuudet julkaista laveasti kirjallisuutta, jolla ei ole mitään toivoa tehdä kunnon taloudellista tulosta. Ja sitä se on myös julkaissut. Sisältöön en nyt ota kantaa, se ei tähän kuulu.

    Ja kuten edellä sanoin: mistään kompromisseista, brändäämiselle alistumisesta sun muista en ole koskaan kuullut mitään, vaikka viimeisen puolen vuoden aikana monet ihmiset ovat kyselleet: semmoistako se touhu siellä WSOY:ssä on.

    Eli tällaisia ne ennakkoluulot yleensä ovat.

  14. 15

    sanoo

    ”Ja ne mainoseurot. ”

    No ne kyllä puuttuivat minultakin, kun julkaisin WSOY:llä runoja 🙂

    Tuntuu, että runoilijan on jopa parempi julkaista keskisuurella tai pienellä. Jos ei muuta niin säästyy ainakin suuren talon runoilijan leimalta, josta ei taida olla kuin haittaa.

  15. 16

    sanoo

    Kiitos, Tommi. Mun käsitykseni mukaan raha pyörittää niitä siellä, ketkä pyörittävät sitä kustantamoa.

    On toki aivan totta, että mittatikkuja on monia. Jos liikevaihdolla mitataan on pieniä kustantamoja vaikka kuinka paljon jos verrataan esim. mainitsemistani pienimpään eli Siltalaan kai. Samalla tavalla laajuteen. Tai lukijamääriin. Tai siihen kuka sieltä julkaisee, tai siihen, ketkä saavat apurahan – ketkä eivät. Tai kritiikin lehteen. Tai vain määrällisesti, vastapainoksi laadukasta kirjallisuutta, mielestäni, julkaisevat ”Pienkustantamot”: ntamo, poEsia, Palladium-kirjat, SanaSato, Sammakko, Savukeidas, ehkä Schildts, Idiootti, Nemo, Atena jopa, Bazar, onko Karisto jo suuri?

    Mä vähän hämmennyn siitä, että pienkustantamon piiristä olevilla olisi joitakin ennakkokäsityksiä. Joillakin on, joillakin ei. Mä olen aina käsittänyt ne ennakkoluuloasetelmat toisinpäin, ja että nyt niitä ollaan oltu rikkomassa hiljalleen.

  16. 17

    sanoo

    ”Mun käsitykseni mukaan raha pyörittää niitä siellä, ketkä pyörittävät sitä kustantamoa.”

    Juu, pyörittää se niitä. Mutta siinäkin on enemmän sävyeroja kuin mitä useimmat kuvittelevat.

    Olen edellisissä kommenteissa tietoisesti nostanut esiin myönteisiä asioita WSOY:stä ja suurista kustantamoista, tasapainottaakseni vaakaa.

    Yksityisajatteluni sisältää toki myös varsin synkkiäkin sävyjä aiheesta, mutta en niitä rupea täällä levittelemään. Jätän suurten kustantamoiden julkisen parjaamisen suosiolla muiden huoleksi.

  17. 18

    sanoo

    Näinhän se on. Usein jää mainitsematta se kolikon toinen puoli asiasta, kun kiivaasti keskustellaan siitä toisesta. Tosin edelleen sävyeroihin viitaten istuvat parjaus ja perusteltu kritiikki eri pöydissä

    Ihan mielenkiinnosta olisi hienoa kuulla, mitkä ovat ne muutamat ntamon teokset, jotka ovat sinuun positiivisesti vaikuttaneet? 🙂

  18. 20

    Anonymous sanoo

    postaus oli mun mielestä asiallinen ja tossa keskustelussa tuli kans esiin jotain olennaisia. toi varoittelu ll:n käsitetaideprojektin moraalista oli ehkä paikallaan mainita. ntamolla on monenlaista ja -tasoista tekijää, joilla ei ole välttämättä yhtään mitään tekemistä keskenään, ja jotka ovat valinneet (tai tulleet valituiksi) ntamolle ihan eri syistä. osuuskunnaksi muuntauva poesia taas on liikkuvassa tilassa ja jotenkin (toimituskunta jne.) erilainen projekti kuin ntamo. on jo käynyt selväksi: ilman tällaisia varaventtiileitä kirjallinen luovuus voisi olla tässä (tämän kokoisessa jne.) maassa vähemmän kuohuvaista, näinä aikoina. resurssit jakautuvat miten jakautuvat. organisoidulla vaikenemisella voidaan saada paljon aikaan. katkeruus on jokaisen oma vika: mitäs syntyi tänne, mitäs rupesi yrittäjäksi. tiukka ja asiallinen kritiikki olisi kai toiveiden täyttymys. meidän tulisi olla rajattoman kiitollisia siitä että solumme saavat ilmaista happea… henkeä, hengenelämää, ei sellaisesta näillä energianhinnoilla haaveilla.

  19. 21

    Anonymous sanoo

    Disclaimer: olen lukija, en suuren tai pienen kustantamon kirjoittaja, vielä vähemmän kustantaja.

    Sori, mutta tuntuu tarpeelliselta kommentoida lyhyesti, vaikka meneekin vähän metakeskustelun puolelle…

    …sillä sen puolelle tässä mielestäni jo mentiin. Teemu H:n Siltala-jutut alkoi jo hiukan muistuttaa sitä, kun esim. musafoorumeilla tyypit ylierittelee jotain kitaroiden ominaisuuksia, vaikka eivät koskaan ole käyneet keikalla.

    Siltaloiden puljuhan on pieni ja tyypeillä käsittääkseni oikeasti omat rahat kiinni siinä. Se, että sattuvat olemaan professionaaleja tekijöitä, on kai sitten jotenkin huono juttu, vai?!

    Vielä loppuun disclaimer II eli en todellakaan tunne heitä – mutta nyt tajusin juuri, mistä tämä kommenttitarpeeni varmaan kumpusikin: olen itsekin yrittäjä. Niin kai toisaalta Lehtokin…

    Over and out!

  20. 22

    sanoo

    Juu, olet täysin oikeassa tuosta Siltalasta. Tätähän minäkin jo kommentissani toin esille.

    Itsekään en tunne Siltalan kuvioita yksityiskohtaisesti, mutta pieni yhtiöhän se on, jossa omistajat ovat liikkeellä ihan eri taloudellisista lähtökohdista kuin vaikkapa Teoksen omistajat. Ja Siltaloiden julkaisukatalookikin on varsin rajallinen ja kai sellaisena myös tarkoitus pitää.

    Ehkä Siltalaan luo jonkinlaista suuruuden harhaa se, että tallissa on muutama suuri nimi Siltaloiden WSOY:n tuomisina.

  21. 23

    sanoo

    Olipa taas hyvä kirjoitus. Pakko sanoa että olet todellinen järjen ääni keskellä kiihkeää hössötystä.

    Sen olen kyllä minäkin huomannut, että WSOY:n toiminnasta on vallalla kaikenlaisia outoja käsityksiä. Ihan hiljattain jutustelin erään omakustannekirjailijan kanssa, joka tiesi että Bulevardilta tulee kirjailijoille suurin piirtein jotain mahtikäskyjä käydä Seiskan bileissä örveltämässä.

  22. 24

    sanoo

    ”Bulevardilta tulee kirjailijoille suurin piirtein jotain mahtikäskyjä käydä Seiskan bileissä örveltämässä.”

    Hiljaiseksi vetää tuollainen…

  23. 25

    Anonymous sanoo

    Onko moraalin vastaista pitää Leevi Lehdon pyörittämää ntamoa aivan mahtavana juttuna?

    Ei ole. ntamo tuottaa luoville ihmisille onnen tunteita julkaisemalla heidän hengen tuotteitaan, joita lukevat ihmiset haluavat lukea. Aivan mahtavaa!

    Ovatko ”oikeat kirjailijat” huolissaan siitä, että ntamon kirjailijat tahraavat olemassaolollaan ja kirjoillaan koko ammattikunnan?

    Ovat. Kirjallisuutta ei voi kuitenkaan verrata lääketieteeseen. Kirjojen julkaisulla ei ole yhtä kohtalokkaita seurauksia kuin valelääkäreiden toiminnalla.

    Kadehdin Lehdon liikeideaa. Siinä ei anneta mustalle kädelle mitään, ellei mustaksi kädeksi lasketa Lehdon omaa kättä. Lehto voisi kyllä antaa vielä paljon enemmän, vähintään puolet kirjan tuotosta, kirjailijalle.

    Jos Melender ei olisi kirjalija, häntä voisi luulla vaikka Wsoyn lobbariksi, niin ponnekkaasti hän tukee vanhoja rakenteita, jotka maksavat kirjailijalle alle 20 prosentin palkkioita kirjasta.

    Toki Leevi Lehdon toiminta tuo mieleen Cervantesin hullun ritarin taistelun tuulimyllyjä vastaan, ja taustalla häärii uskollinen aseenkantaja Sancho Panza, Karri Kokko, joka häpeilemättä käyttää Suomen Kuvalehteä ja Parnassoa ntamon ja Leevi Lehdon projektin mainostamiseen. Mutta siksihän meillä on ystäviä.

    En usko, että ntamon olemassaolo on keneltäkään pois, päinvastoin, se on monille lisää.

    Mikä oli Davidin ja Goljatin tarinan opetus? Aina kannattaa yrittää. Joskus pieni kaataa ison. Oikeassa elämässä ainakin monta pientä. Siinä on jotakin urheaa, tavoittelemisen arvoista.

  24. 26

    sanoo

    Väsyttää toistaa itseäni, mutta jo alkuperäisessä merkinnässä sanoin, että minulla ei ole kerrassaan mitään ntamoa vastaan ja että pidän vain hyvänä, jos LL onnistuu aikeissaan luoda uudenlaiset kirjamarkkinat perinteisten rinnalle.

    En ollenkaan ymmärrä tuollaista ”ei ntamon olemassaolo ole keltään pois” -moralisointia ja WSOY:n lobbari -piikittelyä.

  25. 28

    sanoo

    Anonyymille: ntamo antaa (on aina antanut ja antaa uudistetussa hinnoittelumallissa, joka oli maanantain tilaisuuden pääaihe vaikkei ole tainnut tulla mainituksikaan tässä keskustelussa ;)) täsmälleen juuri puolet kirjan tuotosta kirjailijalle.

  26. 29

    sanoo

    Varmasti kirjoitin jotenkin epäselvästi yrittäessäni tuoda julki niitä mittareita, joilla ”suuruutta” voidaan kai mitata kustantamoiden kesken; raha ja liikevaihto oli vain yksi niistä.

    Toki heilläkin Siltalassa omat rahat lienee toiminnassa kiinni; sehän on omistajiensa yritys. Mutta pienuus… Leena Lander, Hannu Raittila, Kari Hotakainen, Pirkko Saisio, Marjo Heiskanenkin. Aikamoinen kirjailijakaarti tosiaan ’pienkustantajalle’. Kenties se sittenkin tosiaan on vain sitä suuruudenharhaa. Mutta minun vastaväitteeni tässä asiassa ei olekaan tarkoitus toimia mitenkään naljailevasti, päinvastoin. Tottakai millä mittareilla tahansa mitattuna mikä tahansa näyttää pieneltä WSOY, tai Otavan rinnalla kirjallisella kentällä.

    Eipä tämänlaisten määritelmien teko koskaan ongelmatonta ole; nimekemäärillä mitattuna ntamo on jättiläinen verrattuna vaikkapa poEsiaan (tai Siltalaan). Kuitenkin ne aina rinnastetaan samaan kokoluokkaan, Siltalaa ei. Kyse on mielikuvista kai- minä joka yritän seurata mitä kirjallisella kentällä tapahtuu- miellän sen suuruusluokaltaan eri kategoriaan kuin vaikkapa poEsian, tai Sanasadon.

    Mun silmiin Siltala on suuruus, onnistumisensa suhteen. Muutamalla kirjailijalla on onnistuttu luomaan suhteellinen myynti ja markkina-arvo, jonka rinnalla kalpenee moni kustannustalo. Vaikka Siltaloiden omat rahat kiinni kenties onkin toiminnassa, ei tuollaisilla nimillä voida tehdä persnettoa – se olisi huonoa bisneksentekoa jo. Ja se mainosarvo: kolme finlandiavoittajaa, erittäin osaavina ja ammattitaitoisina tiedetyt perustajat jotka tuntevat kirjallisuuskentän kuin omat taskunsa. Miljoonia tai ei, tuntuu kovin naiivilta ajatella Siltala Kustannus pieneksi tekijäksi suomalaisella kirjallisuuskentällä.

    Käsitetaiteen osista pitäisi kysellä asianomaisilta itseltään. Tuntuisi toki hassulta, että esim. Aronpuro tai Pellinen, tai Teemu Manninen olisivat vain liisteriin liimattua sanomalehtisilppua jonkin taideteoksen muotissa.

    En koe hössöttäneeni WSOYsta. Se topic on menneen talven lumia. Niin ainakin luulin.

  27. 30

    sanoo

    Ntamon liikeidea vaikuttaa toimivalta ja hyvältä, mutta jos asiaa alkaa miettiä syvemmin, niin kyllä tuo Ntamon saama 50 prosentin osuus saadusta voitosta on mielestäni melko iso, kun sitä vastaan saa vain käsikirjoituksen sujauttamisen sähköisesti tarvepainotalolle ja tiedotuksen Ntamon blogiin. Kirjailijana ainakin miettisin muitakin vaihtoehtoja; miksi sitä sitten ei saman tien voisi vaikka julkaista teostaan itse, jolloin kaikki myyntiin perustuva voitto myös jäisi lyhentämättömänä itselle. Tämä olisi mielestäni myös todellista anarkismia. Suunnannäyttäjänä ja ideoijana Ntamolla on kyllä paikkansa ja parhaassa tapauksessa se ehkä tekee itsensä tarpeettomaksi ajan myötä.

  28. 31

    sanoo

    Ntamon ja omatoimisen kirjan painattamisen välillä vallitsee aika selviä eroja. Itseasiassa ne erot ovat juuri samankaltaisia kuin perinteisen painotalon ja on demand-painamisen välillä.

    Kirjan painaminen ei missään tapauksista ole ilmaista. Näin ollen ntamo toimiikin kustantajana. Siinä on merkittävin ero. Tällä viikolla, varsinkin täällä netissä, sähköisen ja sosiaalisen median puolella on ntamon kirjat saaneet erittäin hyvää, ilmaista mainosta.

    Lisäksi omalta kohdaltani voin ainakin ampua sen olettamuksen alas, mikä kuuluu asiayhteyteen vain sivuavasti, etteikö ntamon teoksia kustannustoimitettaisi. Siihen ei vain käytetä niin mustasukkaisesti aikaa. En myöskään koe ntamoa ”anarkistisena” vaihtoehtona, vaan sellaisena jolla on mahdollisuus kasvaa ja julkaista myös sellaista kirjallisuutta, mitä ei koskaan välttämättä nähtäisi perinteisten kustannustalojen kustannusohjelmassa. Tämän luulisi pätevän myös lukijan suuntaan. Lisäksi ntamon reagointikyky, kevyt infrastruktuuri ajaa varsinkin runoilijan asiaa.

    Täytyy tietysti mainita vielä seikat asian liepeiltä, joista Antti Arnkilkin mainitsi kommentissaan blogissani aiheen tiimoilta: kahvilassa istumisen, runoudesta keskustelemisen, kaveruuden. Me olemme vieneet tosin tämän Leevi Lehdon kanssa vielä pidemmälle: julkaisimme yhden teoksistani kahvilassa. Siinä ”anarkismia” kirjallisuuden raskaisiin, perinnetietoisiin rattaisiin!

  29. 32

    Anonymous sanoo

    Lehdon kommentit (ainakin neropatti-Salusjärven mukaan) tuntuvat olevan kovasti kallellaan uusliberalistisen talousajattelun suuntaan. Tärkeintä on tuottaminen – vaikka Lehto kritisoikin södikan kirjailijabrändäyspuheita.

    Kustannustoimittajat ulos – turha menoerä – muokatkoon ja parennelkoon kirjailijat tekstinsä itse tai palkatkoon editoijan. Ja jos palautetta haluavat niin menkööt maksulliselle kirjoittakurssille. Samoin markkinointi on Lehdon mielestä ulkoistettava kirjailijoiden hoidettavaksi. Mitä virkaa jää kustantajalle – paitsi paistatella tilataideteoksena?
    Tämän auvoisen utopian keskellä kukaan ei ole muistanut kysyä: missä välissä kirjailijat sitten ehtivät tehdä muita asioita, kuten hankkia toimeentulonsa?

    Yhdestä utopiasta toiseen kulkee idealistin tie. Siksi ne ovat niin vaarallisia. Melender olisi hyvin voinut olla kritiikissään ärhäkämpi.

    Mutta ehkä ”hän kokee”, lainatakseni Salusjärven jutussaan maneerisesti toistamaa uusilmausta, pelkoa siitä, että kritisoidessaan ntamoa liian nnnnnasevasti, hänet eristetään pian poeettisten piirien ulkopuolelle.

  30. 33

    sanoo

    ”Mutta ehkä ”hän kokee”, lainatakseni Salusjärven jutussaan maneerisesti toistamaa uusilmausta, pelkoa siitä, että kritisoidessaan ntamoa liian nnnnnasevasti, hänet eristetään pian poeettisten piirien ulkopuolelle.”

    No en koe 🙂

    En nimittäin ole niissä piireissä ollenkaan. Enkä ole ollut runoilijakaan enää useampaan vuoteen, eikä suunnitelmissa ole enää koskaan sellaiseksi ruvetakaan.

    Kirjoitin ntamosta ystävällismielisen kritiikin ihan sen vuoksi, että näen siinä myös paljon myönteistä ja kannatettavaa. Nimenomaan marginaalisen runouden olemassaolon kannalta.

  31. 34

    sanoo

    ”Tällä viikolla, varsinkin täällä netissä, sähköisen ja sosiaalisen median puolella on ntamon kirjat saaneet erittäin hyvää, ilmaista mainosta.”

    Voi tietysti ajatella, että Audikin sai ilmaista mainosta Audi-miehen taannoisten möläytysten takia. Eivät lausunnot auton ajo-ominaisuuksia muuttaneet suuntaan eikä toiseen. Niin kuin ei Leevin hölmö retoriikka muuta sitä, että ntamo on julkaissut kymmeniä tärkeitä ja hienoja teoksia.

  32. 35

    sanoo

    ”Mutta ehkä ”hän kokee”, lainatakseni Salusjärven jutussaan maneerisesti toistamaa uusilmausta, pelkoa siitä, että kritisoidessaan ntamoa liian nnnnnasevasti, hänet eristetään pian poeettisten piirien ulkopuolelle.”

    Hyvä anonyymi, kirjallisuuden rakenteissa on paljon kaikenmaailman piirejä ja vispilänkauppaa. Sitä edesauttaa asenteellisuus sekä toimintatapojen ja kommenttien nimetön ajaminen vanhaan kunnon cosa nostra -henkeen.

    Provokaatio ntamon puolelta on tahallinen ja tulkintasi siitä on tietysti ihan validi, joskin sen painoarvoa tiputtaa tuohtunut ennakkoluuloisuus.

    Tommi Melender kirjoittaa omalla nimellään ja hänen kritiikkinsä päinvastoin kuin luulet otettiin mitä suurimmalla kiinnostuksella vastaan ”poeettisissa piireissä”. Ennemmin tällaista asioiden hämärään jäävien puolien valaisua arvostetaan kuin dumataan. Oppositio- ja rintamalinjaoletukset ovat suurimmaksi osaksi mielikuvituksen tuotetta.

    Omasta puolestani kirjoitan myös nimelläni, koen (kiitos lähiluvusta, höpsöstihän tuota verbia tulin käyttäneeksi) itseni nolaamisen pienemmäksi pahaksi kuin ennakkoluulojen ja sisäpiirien rakentamisen kasvottomalla keskustelulla.

    Tästä samasta annan tunnustusta myös Leevi Lehdolle. Tosin hänen provokaationsa uskottavuus tietysti perustuukin siihen, että se profiloituu hänen henkilöhahmoonsa.

    Kokonaisuutena tämä keskustelu on mielestäni ollut tervetullut ja erittäin tasokas. Uskon vakaasti, että tällä on vaikutusta sekä ntamon toimintaan että isojen kustantamoiden itseymmärrykseen.

    Se, että tulin omassa blogissani lurauttaneeksi neropattiutta sekaan, johtuu yksinkertaisesti siitä, että en ymmärtänyt tekstini uutisarvoa. Blogikirjoittamisen vapaudet reunahuomioiden suhteen kääntyivät itseään vastaan. Tosin tuohtunut reaktiosi kannustaa myös jatkamaan – vielä kun rohkenet esiintyä nimelläsi, kuuntelen puhinaasi toisellakin korvallani.

  33. 36

    Vilja-Tuulia sanoo

    Olen näköjään taas ollut liian pitkään poissa blogimaailmasta, joka käsittää Tommin blogin lisäksi 2-3 muuta. Onpa mielenkiintoinen keskustelu.

    Kommentoin Södikan osalta:

    siellä ei ole mulle koskaan tarjottu prosentteja alle Kirjailijaliiton suositusten, kuten joku ketjussa epäilee WSOY:lla tehtävän

    kustannustoimittajan työ on ollut intohimoista ja heihin on saanut yhteyden nopeasti; sen sijaan muuta nopeaa ”reagointiaikaa” en toivokaan, mikäli se tarkoittaa sitä että kirja pitäisi tuutata ulos aina kun se on kirjoittajansa mielestä valmis; päinvastoin, toivon että kustantamo edelleen tukisi hitautta ja kannustaisi siihen

    ja allekirjoitan tämän Tommin kommentin:

    ”En ole ollut WSOY:ssä kertaakaan sellaisessa tilanteessa, että olisi puhuttu jostakin sellaisesta, mikä liittyy brändäämiseen, myyntilukuihin tai tekstin standardisoimiseen ja tuotteistamiseen. Minkäänlaisia kompromisseja en ole tehnyt eikä minulta ole sellaisia vaadittu.”

    Tämä on sanottavat siitä huolimatta että tietysti minäkin kuten kaikki tuntemani kollegat olen seurannut huolestuneena viimeaikaisia uutisointeja WSOY:sta.

  34. 37

    Anonymous sanoo

    ”En nimittäin ole niissä piireissä ollenkaan. Enkä ole ollut runoilijakaan enää useampaan vuoteen, eikä suunnitelmissa ole enää koskaan sellaiseksi ruvetakaan.”

    Uteliaisuuttani en voi olla kysymättä, miksi runojen kirjoittaminen nyt sitten jää? Onko kirjoittaminen tai kirjoittamatta jättäminen sitäpaitsi meidän suunnitelmistamme kiinni?

    Itse vanhakantaisena inspiraation soihdunkantajana koen runojen päättävän tulla luokseni pikemmin kuin että minä menisin runojen luo. Voin olla kirjoittamatta, kun tähdellistä ei tule mieleen. Kun säkeet kerran alkavat vyöryä, ei ole muuta mahdollisuutta kuin kaivaa paperi ja kynä. Äskettäin osui silmiin Helena Anhavan ajatus: ”Runojen tapaan mietelmät tulevat jos ovat tullakseen, ei niitä voi ’ryhtyä’ kirjoittamaan”.

    Hölmöintä omalla kohdallani on se, että kidun ja vaikenen enimmän osan vuotta: inspiraatio on harvinainen vieras. Sen talutusnuorassa joskus tuntee itsensä idiootiksi. Haluaisi kieltäytyä. Mutta ei vaan ole varaa. Kaipa kaikesta tulisi vieläkin sietämättömämpää ilman tuota rihmaa, hataraa yhteyttä siihen mitä ehkä elämäksi kutsutaan.

    Runoutta monta kertaa pidetään inspiraatiolajina ja proosaa toimistoaikaduunina. Mutta tästä lienee yhtä monta variaatiota kuin tekijääkin.

    On myös heitä, jotka miettivät kaiken ensin päässään valmiiksi ja sitten kirjoittavat kuin tulostin; on tietoisempia kirjoittajia. Ja kaipa kieltäytymisen kestää, jos ei mistään elintärkeästä joudu luopumaan.

  35. 38

    sanoo

    ”Uteliaisuuttani en voi olla kysymättä, miksi runojen kirjoittaminen nyt sitten jää?”

    En koe, että minulla olisi jotain annettavaa. Motivaatiota ei ainakaan ole.

    Sitä paitsi olin aina prosaisti, runoilijanakin.

  36. 39

    sanoo

    Hyvä teksti – luen blogeja viiveellä ja ehdin tänne polveilevan keskustelun hännille. Yhdyn Miina Supisen kommenttiin: tekee hyvää lukea asiallisia ja kiihkottomia näkemyksiä kaiken (muualta luetun ja kuullun) tarkoitushakuisen vaahtoamisen jälkeen. (Työ)rauhaa, kiitos, suurille ja pienille.

    Lassi Hyvärisen Riippuvat puutarhat oli muuten parasta runoutta pitkiin aikoihin. Luin sen pari vuotta sitten aivan äimistyneenä. Loistokasta kieltä.

    Södikan osalta voin sanoa samaa kuin Vilja-Tuulia.

  37. 41

    sanoo

    Jonimatti kirjoittaa asiaa.

    ”Reagoinnilla” tarkoitin nimenomaan sitä, että ntamossa runous ei ole koskaan ollut, ja tuskin koskaan tulee olemaankaan pikkuveljen asemassa. Nopealla reagoinnilla tarkoitin siis ntamon infrastruktuuria; kevyt sellainen antaa mahdollisuuden myös kustantajalle itselleen muuntua, kuten juuri äskettäin, markkinoiden – kysynnän- vaatimaksi. Runouden ja runoilijan kohdalla yleisimmin en muista milloin viimeksi olisin lukenut jotakin positiivista mitä tulee kustantamoihin: ntamon viimeaikainen uutinen oli ensimmäinen sellainen.

  38. 42

    Anonymous sanoo

    Usein kannattaisi kävellä muutama askel kauemmas miettimään onko jotain tähdellistä sanomista. Nyt siirrellään pölyä.

  39. 43

    Anonymous sanoo

    Onko ntamo kustantamo? Määritelmällisesti: varsinaisesta liiketoiminnasta riskinottoineen ei voine puhua, eikä käsikirjoituksia ilmeisesti juurikaan editoida. Kyseessä lienee lähinnä kirjojen painatustoiminta. Mikä on sinänsä hyvä asia ja tarjoaa mahdollisuuden monille.

    Se että ntamolla julkaisseet tiedustelevat näissä keskusteluyhteyksissä, mitä kustannustoimittajan toimenkuvaan oikein kuuluu, kertoo asian ytimen.

  40. 44

    Anonymous sanoo

    ”En koe, että minulla olisi jotain annettavaa. Motivaatiota ei ainakaan ole.”

    Harmillista kuultavaa. Mutta koivuklapikoneelle kunhan et antaudu, niin koetan sulattaa asian. 🙂

  41. 45

    sanoo

    Aralle anonyymille:

    Se, että eräs kustannustoimittaja kokee runouden kustannustoimittamisen lähinnä ”kahvilla käymiseksi, versioiden lukemiseksi ja kommentoinniksi, kässäristä keskustelemiseksi ja siinä sivussa runoudesta väittelyksi” edesauttaa mielestäni kysymään kuinka se eroaa muusta kahviloissa käytävästä runokeskustelusta ja kokoelman pläräämisestä. (blogistani Neonvalot voi käydä lukemassa enempi)

  42. 47

    sanoo

    Vielä edelliseen kommenttini viitaten esitän kysymyksen, johon olisi mielenkiintoista saada vastauksia, kokemuksia:

    Minkälainen rooli on kustannustoimittamisella perinteisissä kustannustaloissa, runodessa? Kuinka oleellista se on runouden kannalta ollut? Mistä johtuen, paikoitellen edelleenkin joskin jo vanhahtavasti, kustannustoimitettu runous näyttäytyy jonkinlaisena laatukriteerinä, varsinkin asenteissa? Edelliseen viittaan varsinkin usein esim ntamon kohdalla teosten kritiikeissä käytetyistä ”kustannustoimittamisen puute”-analyyseilla, jotka edustavat em. ”asenteita”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *