Lehtikritiikin hidas kuolema?

Åsa Beckman kirjoittaa Dagens Nyheterissä ruotsalaisen kirjallisuuskritiikin nykytilasta: Kritiken fokuserar allt mer på teman och sänker ribban och kraven för gestaltningen.” Sama huomio pätee myös suomalaiseen kritiikkiin ja kirjalliseen julkisuuteen ylipäänsä. Romaaneista keskustellaan korostuneesti teemojen ja aiheiden tasolla.

Jos kirjailijan uutuusteoksessa nousevat esiin työuupumus tai parisuhdeongelmat, sitä luetaan punnittuna puheenvuorona työuupumuksesta tai parisuhdeongelmista. Moni kirjailija menee leikkiin mukaan ja alkaa esiintyä näiden kysymysten erikoisasiantuntijana, vaikka kirjailija on (tai ainakin hänen pitäisi olla) kirjoittamisen asiantuntija. Mutta naistenlehtiin ei tietenkään pääse antamaan haastatteluja, jos ilmoittaa olevansa valmis puhumaan vain teoksensa esteettisistä ja kerronnallisista ratkaisuista. 

Oma roolinsa on kustantamoilla. Ne pyrkivät tekemään kannattavaa liiketoimintaa, joten ne julkaisevat sellaisia kirjoja, joiden uskovat herättävän pöhinää televisiossa, radiossa, lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Esteettisesti kunnianhimoiset kirjat eivät nouse puheenaiheiksi, paitsi ehkä pienissä kirjallisissa piireissä. 

Tällä kaikella on tietysti hintansa. Beckmanin arvio on varsin lohduton, kritiikistä uupuu kaunokirjallinen näkökulma: 


Man undviker att prata om själva litterariteten. Att värdera språk och form och berättarperspektiv, ton och dialog – alltså det som skiljer en roman från en rak TT-text och som gör litteraturen till just litteratur.

Kirjallisen estetiikan taju ei ole arvossaan myöskään suomalaisilla kulttuurisivuilla. Aivan liian usein lehtikritiikit ovat löyhiä, ylimalkaisia ja pintapuolisia juonireferaatteja, joiden sekaan on laitettu parin hapuilevan virkkeen verran arvottavaa huomiointia. Pahimmillaan kriitikko toteaa enemmän tai vähemmän suorasanaisesti: ”Olisin halunnut lukea ihan toisenlaisen kirjan”. Arvostelusta sitten näkee, ettei hän ole osannut tai halunnut hahmottaa teoksen kirjallisia tasoja tai esteettisiä pyrkimyksiä.

Ansiokkaan kritiikin kirjoittaminen ei tietenkään ole helppoa. Se edellyttää laajaa lukeneisuutta ja harjaantuneisuutta sekä kykyä (tai vaistoa) nähdä se, mikä yksittäisissä teoksissa on olennaista, merkityksellistä ja arvokasta tai arvotonta. Eikä välttämättä edes auta, vaikka kriitikolla nämä ominaisuudet olisikin, koska nykyinen mediaympäristö on mahdollisimman vihamielinen hänen työlleen. Toimitusten päällikköportaassa taide-arviointi helposti nähdään elitistien touhuna, joka karkottaa tavalliset lukijat kulttuurisivuilta. Korostuneen kirjallisesta näkökulmasta teoksia tarkasteleva kriitikko saattaa pian saada määräyksen kirjoittaa ”ihmisläheisemmin” tai etsiytyä jollekin toiselle foorumille. 

Lehtikritiikin hidas kuolema. Sitäkö parhaillaan todistamme?

Beckmanilla sentään riittää uskoa parempaan huomiseen. Hänen mielestään niin kustantamot kuin media aliarvoivat lukijoiden vastaanottokykyä. Lukijoilla kyllä riittää kiinnostusta kirjallisuuteen kirjallisuutena, jos heille vain osataan sitä kiinnostavasti tarjoilla. Näin minäkin haluaisin uskoa.

Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    ”[N]iin kustantamot kuin media aliarvoivat lukijoiden vastaanottokykyä”

    Juuri tämä lienee eräs syy siihen, miksi mediatalot ja kustantamot ovat heikossa hapessa. Romaaneita ja sanomalehtiä lukevat ihmiset ovat lähtökohtaisesti sellaisia, jotka ovat kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta ja kulttuurista ja haluavat tyydytystä uteliaisuudelleen.

    Niin kauan kuin mediatalot ja kustantamot laittavat kaikki paukkunsa siihen, että palvellaan vain sitä osaa väestöstä, joka ei ole sen enempää uteliasta kuin ympäristöstään kiinnostunuttakaan, ei alamäki voi kuin tulla jyrkemmäksi. Vuosikymmenien ajan on ajateltu pelkän pinnan riittävän, mutta eipä se taida riittää.

  2. 2

    Anonymous sanoo

    Juha Seppälä totesi joskus että vaikka Sibelius sävelsi Tuonelan joutsenen, ei kai se tee taiteilijasta ornitologia.

  3. 6

    sanoo

    Tosin ja toisaalta, eihän markkinoinnin linja sulje pois sitä etteikö kirja voisi olla esteettisesti kunnianhinmoinen, ja ensisijaisesti sitä. Tietenkään. Median kiinnostuksen aiheille ei kirjailiija voi mitään. Jos haluaa, että edes joku lukee kirjallista/taiteellista korkeatasoisuutta tavoittelevan fiktiivisen kirjan, on jossain määrin* mentävä median ehdoilla. Mikäli ei ole jostain muusta syystä alun perin tunnettu, vaan tulee ns. ei-mistään ja on ns. ei-kukaan eikä tunne ns. ketään, kuten ns. allekirjoittanut.
    *jossain määrin = määrittää kuitenkin omat rajansa, ja pitää ne.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *