Laimea kirjasyksy

Uusi Suomen Kuvalehti julistaa kolmen kirjallisuudentutkijan – Jyrki Nummen, Lea Rojolan ja Vesa Haapalan – suulla kuluvan kirjasyksyn olevan laimea.

Eivät he tosin analysoi ensimmäistäkään syksyn kirjaa. Rojola kertoo Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen olleen hauska, mutta “ei huippu”, Nummi sanoo päässeensä kirjassa toistaiseksi vasta puoliväliin. Haapala “on jo lukenut” Laura Lindstedtin esikoisromaanin, joka on “hyvin kirjoitettu”.

Jutusta päätellen kirjallisuudentutkijoiden huomiot laimeasta kirjasyksystä perustuvat kustantajien julkaisuluetteloiden selailuun. Ynnä sen toteamiseen, että heidän omat suosikkinsa, kuten Pirkko Saisio ja Juha Seppälä, eivät julkaise tänä syksynä mitään.

Kirjasyksyn tason päätteleminen julkaisuluetteloita selailemalla epäilemättä vaatiikin kirjallisuudentutkijan pätevyyden. Minä en moiseen pystyisi.

En kiellä sitä, etteikö arvoisien tutkijoiden näkemys voisi hyvinkin osoittautua oikeaksi. Etenkään en ole eri mieltä väitteistä, joiden mukaan kiinnostavin nykykirjallisuus tulee valtaosin lyriikan puolelta.

Mutta olisin toivonut kolmikolta painavampia argumentteja, ennen kaikkea konkretiaa, lukukokemusten esiin nostamista. Yleisistä, moneen kertaan lausutuista huomioista (“paine kiivaaseen julkaisutahtiin on kova”, “myös kirjallisuudessa vallitsee nykyään yksilökeskeisyys”, “mutta nyt dekkareista on tullut valtalaji”, “kirjallisuudella on jokin intiimi ydin, jota ei voi kääntää rahaksi”) SK:n toimittaja on väsännyt näyttävän, mutta tyhjyyttään kumisevan viiden sivun kokonaisuuden.

P.S.

Moni varmasti muistaa, miten Erno Paasilinna luonnehti kuolemattomasti kirjallisuudentutkijoita: “He karttavat tieteellistä työskentelyä ajan taistelujen parissa, koska he silloin voisivat paljastua. He kaivavat hautausmaita, koska siellä ei heitä kukaan uhkaa (…) He kirjoittavat kirjallisuuden kirjallisuuden päälle. He osoittavat meille aurinkoa menemällä joukolla sen eteen. Heidät on saatettava edesvastuuseen.”
Kommentit (10)
  1. Karo Hämäläinen
    28.9.2007, 11:46

    Jutussa huomioni kiinnittyi noiden asioiden lisäksi Jyrki Nummen arveluun: “Olisikohan esimerkiksi Jari Tervo keskittynyt kuvaamaan sotahistoriaa, jollei se myisi hyvin?”

    Jos Jari Tervo haluaisi maksimoida kaunokirjallisuudella saamansa taloudellisen tuloksen ja työmäärän suhteen, hän ei totta totisesti olisi alkanut kirjoittaa runsaasti tutkimustyötä vaativia romaaneja. Rovaniemeläisistä pikkurikollisista tai vaikka espoolaisistakin Tervo kirjoittaisi mainion verbalistiikkansa tukemana nykyaikaan sijoittuvan hullutteluromaanin puolessa vuodessa, jos niin haluaisi.

    Tervon kaksi viimeisintä romania ovat kaiken lisäksi sen verran hankalammin lähestyttäviä kuin aiemmat Rovaniemi-kirjat, että ne saattavat karkottaa Uutisvuoto-Tervoon tottuneita lukijoita. Eräässä lehdessä on myös käytetty muistaakseni ilmaisua, jossa Myyrän on arveltu lentäneen seinään erinäisiltä epälitterääreiltä seslongeilta. Jos on kerran lentänyt, seuraava kirja ei ehkä lennä isäinpäiväpaketissa samaiselle seslongille.

    Jos pyrkisi maksimoimaan myynnin, kannattaa pyrkiä ennemmin Päätaloksi tai A. Paasilinnaksi, ei V. Kilveksi. Seiskaan ennemmin kuin Parnassoon. Jari Tervo tietää sen aivan hyvin.

  2. Tommi Melender
    28.9.2007, 11:54

    Se, että Myyrä lensi näiltä epälitterääreiltä seslongeilta, on käsittääkseni heijastunut Ohranan myyntiin. “Ei enää toista tällaista”, lienee moni isä vihjannut perheenjäsenilleen. Ohranaa saa nyt kympillä Suomalaisen alekaukalosta.

    Olen siis samaa mieltä kanssasi. Mutta en ole toisaalta ihan täysin eri mieltä Nummenkaan kanssa. Luulen (ja tämä todellakin on vain mielikuviini perustuva luulo) että Tervo haluaa tietoisesti tehdä kirjoja “suurista kansallisista aiheista”. Ei siinä varmasti ole niinkään taloudellista laskelmointia vaan pikemminkin oman kirjailijuuden tai kirjailijakuvan rakentamista, ja sitähän jokainen, enemmän tai vähemmän, tekee, jos rehellisiä ollaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *