Kyberutopismia

Ostin sähkökirjojen lukulaitteen. Tai siis melkein ostin. Katumus iski heti kun olin saanut sähköpostiin verkkokaupan vahvistuksen tilauksen vastaanottamisesta. Niinpä menin takaisin verkkokaupan sivuille perumaan tilauksen. Olin suunnattoman huojentunut sähköpostikuittauksesta: your order has been cancelled.

Mikä minuun meni, miksi halusin lukulaitetta niin paljon että olin valmis maksamaan siitä pitkälti toista sataa euroa? Varmaan minua houkutti mahdollisuus ostaa Amazonista kirjoja helposti ja vaivattomasti, joutumatta odottamaan postilähetyksen saapumista useita päiviä. Ehkä oli muita syitä. En nimittäin tiedä, mikä minuun menee silloin, kun ostan sellaista, mitä en tarvitse (onneksi sellaista tapahtuu harvoin). Minussa herää henkiin jokin hämärä sivupersoona, itselleni täysin vieras olento. Toisin sanoen joudun mielenhäiriöön.

Uudessa Parnassossa Antti Nylén kirjoittaa, kuinka sähkökirja on saanut ihmiset hourailemaan, että lukemisesta tulee jotenkin helpompaa ja parempaa. Minulla ei ole mitään sähkökirjoja vastaan, en vain tarvitse niitä enkä onneksi myöskään oikeasti halua. Jotkut varmaan haluavat ja vielä useammat luulevat tarvitsevansa. Tehkööt mitä lystäävät, elämme vapaassa maassa ja avoimessa taloudessa.

Jos minua jokin ärsyttää, niin internetin ja digitaalisuuden ympärille noussut kyberutopismi eli kuvitelma siitä että saadessamme paremmat ja edistyksellisemmät laitteet meistä kaikista tulee vapaampia, fiksumpia ja valistuneempia eikä maailmaan jää enää sijaa tyranneille ja diktaattoreille. Viime viikkojen liikehdintä Pohjois-Afrikassa on taas synnyttänyt hurjan vyöryn artikkeleita, kolumneja ja kommentaareja siitä, kuinka sosiaalisen median olemassaolo nostaa takapajuiset muslimivaltiotkin vääjäämättä demokratian tielle.

Tuleepa mieleen, että mitenkähän vallankumoukset saattoivat onnistua entisaikaan, kun ihmisillä ei vielä ollut kunnon vehkeitä. Miten vuosien 1789 ja 1848 tapahtumat olivatkaan mahdollisia ilman Twitteriä ja Facebookia? Miten Berliinin muuri saatiinkaan nurin ilman internetin taustatukea? Mitä olisikaan tapahtunut Suomessa vuonna 1918, jos punaisilla olisi ollut sosiaalinen media käytössään? Entäpä vuoden 1968 opiskelijamellakat, olisivatko ne synnyttäneet vallankumouksen koko läntisessa maailmassa, jos tiedostajat olisivat voineet haastaa verkkoviestinnän keinoin porvarilliset joukkotiedotusvälineet?

Aina kun luen hehkutuksia sosiaalisten medioiden maailmaa parantavasta vaikutuksesta, mieleeni tulee Norman Angell, kyberutopistien henkinen edeltäjä. Ensimmäisen maailmansodan alla Angell julkaisi huimaksi bestselleriksi nousseen pamfletin, jossa hän todisteli, kuinka Euroopan maiden taloudellinen yhteenkietoutuminen ja edistyksellinen tiedonvälitys ovat tehneet sodista turhia ja vieneet iäksi perustan kaikenlaiselta militarismilta. Jos Angell eläisi tänään, hän kirjoittaisi hurmoksellisia päivityksiä sosiaalisen median roolista Egyptin kansannousussa.

Kaikille kyberutopismiin hurahtaneille suositeltava kirja on Evgeny Morozovin The Net Delusion*, joka pakottaa tarkastelemaan armottoman kriittisesti hurmahenkisimpiä väitteitä internetistä emansipaation välineenä. Moniko itse asiassa enää muistaa, että kun Iranissa kansa lähti kaduille muutama vuosi sitten, edistysmieliset kolumnistit ja kommentaattorit hehkuttivat sosiaalisen median murtavan Khomeinin luoman hirmuhallinnon. Toisin kävi. Itse asiassa sosiaalinen media antoi Iranin vallanpitäjille tehokkaat välineet vastarinnan murskaamiseen ja poliittisten aktivistien valvontaan.

Morozovin mielestä Iranin tapahtumien analysointi ja kontekstualisointi meni pieleen, koska läntinen maailma keskittyi puhumaan mieluummin siitä, mitä internet mahdollistaa kuin siitä, mitä Iranissa itse asiassa tapahtuu. Tosiasia nimittäin oli, että Iranista puuttuivat klassiset edellytykset onnistuneelle vallankumoukselle, vanhaa vasemmistofraasia lainatakseni Iran ei ollut ”vallankumouksellisessa tilanteessa”. Niinpä monet Twitter-kansannousun etujoukkoon kuuluneet ovat nyt kuolleita tai vangittuja.

Morozov arvostelee kyberutopisteja sokeudesta perinteisten poliittisten, sosiaalisten ja kulttuuristen voimien edessä. Maailmaa voi toki yrittää selittää siitä lähtökohdasta, että internet on muuttanut tai muuttamassa kaiken. Lopputuloksena ei kuitenkaan ole uskottava analyysi vaan poliittisesti tarkoituksenmukainen haavekuva. Maailma nimittäin ei ole pelkästään uusi, se on myös vanha ja perinteinen. Mietitään vaikkapa Euroopan suurkaupunkien lähiöissä eläviä siirtolaisia ja heidän jälkeläisiään. Näiden ihmisten valtaenemmistö on vahvemmin kytköksissä vanhoihin heimoyhteyksiinsä kuin edistyksellisiin kyberutopioihin. Netti ja lautasantennit luovat heille rajattomat yhteydet vanhoihin kotimaihin ja etnis-uskonnollisiin juuriin. Internet ei luo pelkästään yhtä suurta maailmankylää vaan myös lukemattoman määrän pieniä eristäytyneitä ja ympärilleen epäluuloisesti kyräileviä heimokuntia. Sosiaalista mediaa käyttävät niin hyvikset kuin pahikset, niin edistykselliset kuin taantumukselliset, niin sivistyneet kuin sivistymättömät. Teknologia itsessään on neutraalia, se ei emansipoi ketään eikä murskaa yhtään hirmuhallintoa.

Kuten 1800-luvun antimodernit hahmot Flaubert ja Baudelaire tähdensivät, edistys on arvotonta, ellei se tapahdu ihmisissä sisäisesti. Baudelaire kirjoitti: ”Usko edistykseen on laiskimusten oppi, belgialaisten oppi. Se tarkoittaa yksilöä joka luottaa siihen että naapuri tekee hänenkin työnsä.” Jotain tällaistahan kuvitelma internetin emansipaatiosta lopulta on. Luodaan edistykselliset teknologiset välineet ja kanavat ja asetutaan sitten odottamaan, että ilmaantuu hienoja ihmisiä, jotka alkavat käyttää niitä luovasti, älykkäästi, vallankumouksellisesti. Sillä aikaa tavallinen rahvas hyödyntää nettiä miten parhaiten taitaa, katselee pornoa ja purkaa egomaniaansa keskustelufoorumeilla.

Oli miten oli, Applen, Googlen ja Facebookiin osakkeenomistajat rikastuvat takuuvarmasti.

* En ole vielä The Net Delusionia saanut käsiini, mutta olen lukenut siitä useita artikkeleita ja arvosteluja.

Kommentit
  1. 1

    Sami Liuhto sanoo

    Katumus on hyvin yleinen tunne kun osallistuu nykymaailmanmenoon, erityisesti verkoitse. Niin kuin juuri tällä hetkellä. Mitä tulee arabimaailmanmenoon, siellä kenties tulevat seuraavaksi valtaan muslimikiihkoilijat eivätkä ”demokraatit”. Luulisi jo historian opettavan, että jos diktatuuria halutaan niin kannattaa järjestää kansanäänestys, silloin ainakin saadaan valtaan se suurin idiootti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *