Kustannuspoliittinen välipäivitys

Näinä aikoina en ehdi juhlia pääsiäistä enkä vappua saati päivittää blogia. On puristettava kirja valmiiksi ensi syksyksi. Jotta tämä blogi ei täydelliseen hiljaisuuteen vajoaisi, kirjoitan tähän nyt tällaisen välihuomion, joka tuskin sisältää mitään uutta tai mullistavaa.

Perjantaina palatessani Ylä-Savosta kotiin Vantaalle sain kuulla, että teenkin ensi syksyn kirjaani Bonnierin suvulle, josta siis tulee kustantajani WSOY:n uusi omistaja. Tuskin olin ehtinyt uutista sulatella, kun Helsingin Sanomista soitettiin ja pyydettiin kommentoimaan. Sanoin sitten sen, mikä on yhtä paljon toiveeni kuin odotukseni: “Tämä voi olla uuden alku WSOY:lle.”
Viikonlopun aikana olen jutellut tästä omistajanvaihdoksesta joidenkin kirjailijoiden kanssa. Henki tuntuu olevan se, että hyvä kun WSOY saa omistajan, jolla on kirjankustantamisessa sekä perinteitä että tahtoa. Bonnierin edustajien kommentit kirjallisuudesta ja kirjailijoista olivat kuin eri planeetalta verrattuna Sanoma-pomo Jacques Eijkensin surullisen kuuluisaan Hesarin haastatteluun, jossa hän ei vahingossakaan viitannut sellaisiin asioihin kuin kulttuuriperintö tai kulttuurinen pääoma.
Sanoma on pörssiyhtiö ja toimii niin kuin pörssiyhtiöt toimivat. Antti Herlinin tultua Sanoman suuromistajaksi ja taustavaikuttajaksi Sanoma on ryhtynyt uudistamaan fokustaan ja karsimaan rönsyjään. Tätä taustaa vasten oli selvää, että WSOY menee myyntiin. Ei Sanomalla ole ollut halua eikä aikomusta satsata kaunokirjallisuuden tekemiseen; se ei yksinkertaisesti kuulu yhtiön ydinbisneksiin. Vastaavasti Bonnierin aktiivisuudesta Suomen kustannusmaailmassa on näkynyt merkkejä jo pitemmän aikaa. Siinä mielessä Bonnierin tulo WSOY:n omistajaksi ei ole yllätys, kulisseissa ehdittiin jo huhutakin tällaisesta (toki monia muitakin spekulaatioita on viimeksi kuluneen vuoden aikana liikkunut).
Bonnier ei ole pörssiyhtiö, mikä ei tietystikään tarkoita sitä, etteikö sekin toimisi kaupallisen yrityksen tavoin. Kyllä Bonnierinkin pyrkimyksenä on kasvattaa omistajiensa eli Bonnierin suvun varallisuutta, mutta tämä tapahtuu erilaisista lähtökohdista kuin pörssiyhtiössä, jonka markkina-arvo on päivittäin sijoittajien puntaroitavana.
Asetelman voisi tiivistää näin: Sanomalla on rahaa, mutta Bonnierilla on aikaa ja rahaa. Kirjankustantamisessa aika on ehdottoman tärkeä juttu, koska työn tulokset kypsyvät paljon hitaammin kuin markkinalähtöisemmässä liiketoiminnassa. Senpä vuoksi pörssiyhtiö on harvoin sovelias kaunokirjallisuuden kustantajaksi.

P.S.
Vastaisuudessa “kriittinen” kulttuuriväki joutuu luopumaan yhdestä rakkaasta standardiargumentistaan. Eli enää ei ole mahdollista esittää “purevia” huomioita siitä, että Helsingin Sanomat ja WSOY kuuluvat samaan konserniin.
Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *