Kunnian nainen

Sääntöni on ollut, että en blogissani ruodi kirjojani saati kommentoi niistä esitettyjä kritiikkejä. Ehkä sallin itselleni tämän yhden poikkeuksen, vaikka pahaa tekee.

Naispuolinen lukija antoi palautetta Kunnian miehen naiskuvasta, joka on hänen mielestään ”vastenmielinen”, ”vääristynyt” ja jopa ”loukkaava”. Samaa vihjattiin myös eräässä julkaistussa kritiikissä.

Olen samaa mieltä: Kunnian miehen naiskuva, jos sellaisesta voi puhua, on kirjaimellisessa merkityksessä luettuna todellakin ”vastenmielinen”, ”vääristynyt” ja jopa ”loukkaava”. Mutta miksi? Senkö takia, että tällainen naiskuva mielestäni jotenkin relevantilla tavalla heijastaisi todellisuutta, olisi kuvaamisen arvoinen sinänsä tai jopa sellainen, johon itse sitoudun? Ei, ei, ei.

Se, että kirjan naiskuva on vino johtuu siitä, että kirjan maailma on itsessään vino, vääränlaisen tietoisuuden läpitunkema. Vinous johtuu toisaalta kuvauksen kohteista, maskuliinisista vallantahtoisista miehistä, joiden silmien läpi naiset (kuten myös eräät muutkin objekteiksi pelkistyvät ihmisryhmät) nähdään sekä kuvaustavasta eli siitä, että Kunnian mies on tyylilajiltaan satiirinen, ironinen ja parodinen kirja.

En ryhdy käymään läpi Kunnian miehen ydinteemoja, ne ovat sieltä luettavissa, jos halua ja kiinnostusta riittää. Huomautettakoon kuitenkin, että jätin varsinaisen sanottavan rivien väliin. On lukijan asia havaita, että kirjan päähenkilöiden tietoisuus on vääristynyt ja tehdä siitä johtopäätöksensä. Minä kirjailijana näytän, en selitä. Annan vihjeitä, en valmiita tulkintoja.

Hannu Raittila kirjoittaa Juhani Syrjän kanssa tekemässään esseekirjassa Mitä voi sanoa?:

”Ilman hellyyttä ja lämpöä, pelkästään johdonmukaisesti oikeassa olevilla miehillä asutettuna maailma olisi niin lohduton paikka, että täällä ei kannattaisi elää päivääkään.”

Hieman tuon kaltainen on Kunnian miehen maailma. Senpä vuoksi satiiri kallistuukin lopussa tragedian puolelle, ja alussa kaikkivoipaisista miehistä tulee traagisia hahmoja.

En voinut kuvitellakaan, että joku lukisi Kunnian miehen naiskuvaa – tai itse romaaniakaan – kirjaimellisessa merkityksessä, sellaisella oletuksella että se joko ilmentäisi kirjoittajansa arvomaailmaa tai käsitystä todellisuudesta, asioiden suhteista.

Olin siinä uskossa, että nykypäivänä voidaan lähtökohtaisesti olettaa jokaisen ikäpolveani edustavan, kirjallisuuden kanssa tekemisissä olevan miehen sisäistäneen sukupuolten välisen tasa-arvoisuuden periaatteet. Ilman, että niitä tarvitsee erikseen turuilla ja toreilla, tai blogeissa julistaa.

Jään odottamaan, koska saan ensimmäiset moitteet miesten halventamisesta ja vääristyneestä mieskuvasta. Miehethän kuitenkin ovat Kunnian miehessä niitä halveksittavimpia olentoja. Paljon iljettävämpiä kuin naiset.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Varo vaan! Itsekin olen tismalleen sitä mieltä, että selitteleminen pitäisi jättää lukijan tehtäväksi, mutta kaidalle polulle on yllättävän hankala palata.

    Ja toisaalta… Kai näitä kirjailijain blogeja lukevat lähinnä ne, joita kiinnostaa, mitä kirjailijat ovat kirjoittaessaan ajatelleet. Ei kai se sinänsä väärin ole, jos heille tuotakin puolta raottelee. Suuri yleisö on kuitenkin jossain muualla.

  2. 2

    sanoo

    Jukka

    Tiedän kyllä tuon kaidalle polulle palaamisen vaikeuden. Senpä vuoksi olenkin yrittänyt pitää kovaa itsekuria.

    Eikä mielestäni ole väärin, jos kirjansa taustoja valottaa. Ehkä lähinnä se on mielessäni, ettei lähtisi sille tielle, että ryhtyy kirjoittamaan jatkuvasti vastakritiikkejä. Se on loputon suo.

  3. 3

    Anonymous sanoo

    Älä Tommi välitä tiukkapipoista. Onhan noita kriittisiä aina ollut. Siis että Väinö Linnan naiskuva on vääristynyt jne. Voi olla, mutta ei se kirjailijan arvoa vähennä. Tästä Turkasta kirjoitin aiemmin. Ihan outo naiskuva, mutta hyvä kirjailija. Tärkeintä on että keskustellaan eikä vaieta kuoliaaksi. Mun mielestä jotkut naiset ovat lukeneet Simone de Beauvoirinsa liian tarkkaan ja sitten tehneet valintoja, jotka kaduttavat. Yrsa Stenius tulee ensimmäisenä mieleen. Ihan itkettää, kuinka hän katui aborttejaan myöhemmin ja sitä että jäi lapsettomaksi. Lohduttaako tämä yhtään?

  4. 5

    Samuli K. sanoo

    Saman kohtalonhan koki Martin Amis aikanaan. 80-luvulla mies leimattiin brittikirjallisuuden suurimmaksi naisvihaajaksi, koska hänen tärkeimpien romaaniensa päähenkilöiden Terry Servicen, John Selfin ja Keith Talentin mielipiteitä naisista ja maailmanmenosta ylipäätään ei kyetty tai haluttu erottaa kirjailijan omista mielipiteistä sekä naisia että omia miespuolisia protagonistejaan kohtaan. Jopa Amis itse kai säikähti tästä, koska myöhemmissä romaaneissa on useita kliseisiä näkemyksiä naisten suuremmasta herkkyydestä ja myötätuntoisuudesta, jotka ovat kuluneisuudessaan ja sentimentaalisuudessaan paljon loukkaavampia kuin John Selfin ajatukset onnenonkija-tyttöystävästään Selina Streetista.

  5. 6

    sanoo

    Näinhän Amisille tosiaan kävi. Uudempaa tuotantoa edustavassa Yellow Dogissa mieshahmo Xan Meo varmuuden vuoksi alussa kolkataan niin että hänen saamansa kallovamma muuttaa hänet kunnollisesta perheenisästä sikailijaksi. Annetaan fyysisperäinen syy. Yellw Dog jää romaanina kyllä kauas Moneyn ja London Fieldsin tasosta. Muistelen jonkun brittikriitikon todenneen, että Yellow Dogin lukeminen tuntui yhtä kiusalliselta kuin olisi yllättänyt suosikkienonsa masturboimasta.

    Eriskummallinen ilmiö kaikkiaan tuo, että ammattilukijatkin toisinaan samastavat kirjan päähenkilöiden maailmankuvan ja kirjan maailmankuvan toisiinsa.

  6. 7

    Samuli K. sanoo

    Tibor Fischerin suurta kohua herättänyt Amis-murha, joka vieläpä ilmestyi kuukautta ennen romaania, on luettavissa täältä:

    http://www.telegraph.co.uk/opinion/main.jhtml?xml=%2Fopinion%2F2003%2F08%2F04%2Fdo0404.xml

    Lieneekö sattumaa, että Fischeriä on kautta aikojen kritisoitu Amis-klooniksi ja että häneltä ilmestyi oma romaani Voyage To The End Of The Room samana päivänä kuin Yellow Dog…

    Itse annoin Moneyn lahjaksi eräälle 25-vuotiaalle naisystävälleni kaksi vuotta sitten. Vähän aikaa sitten hän luki sen lomamatkallaan, ihastui siihen ikihyviksi ja sähköpostitti, että koska minä olin antanut kirjan hänelle, hän näki minut koko ajan John Selfin hahmossa ja itsensä Selina Streetissä. Tuota viestiä oli harvinaisen positioida imartelevuus–loukkaavuus -akselille.

  7. 8

    sanoo

    ”hän näki minut koko ajan John Selfin hahmossa ja itsensä Selina Streetissä. Tuota viestiä oli harvinaisen positioida imartelevuus–loukkaavuus -akselille.”

    Sen voin kyllä uskoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *