Kritiikin kritiikkiä

“En keksi mitä käyttöä sanomalehdellä on runokritiikissä”. Sitaatti on peräisin runoilija Kristian Blombergilta täältä.

Kyseessä lienee tahallinen kärjistys. Oikeasti Blomberg kai tarkoittaa, että sanomalehdet eivät hänen mielestään julkaise kelvollista runokritiikkiä. Jos julkaisisivat, Blomberg olisi varmasti sitä mieltä, että sanomalehdet tekevät arvokasta kulttuurityötä kirjoittaessaan lyriikasta. Elämä on Blombergin mielestä toisaalla: pienjulkaisuissa ja runousblogeissa eli siellä missä toimintaa ohjaa journalismin liiketoimintalakien sijasta rakkaus taiteeseen.

Ymmärrän, tai ainakin kuvittelen ymmärtäväni, Blombergia. Sitä kuitenkin ihmettelen, että hän puhuu pelkästään runokritiikistä. Eikö hän löydä proosakritiikistä samalla tavalla arvostelun aihetta? Vai lukeutuuko hän niihin nykyrunoilijoihin, jotka eivät piittaa suomalaisesta proosasta sen vertaa että alentuisivat edes puhumaan siitä?

Kun Kritiikkiportti aloitti toimintansa, olin innoissani: yhdellä klikkauksella pääsisin lukemaan tärkeimpien päivälehtien kirjallisuusarviot enkä olisi pelkästään Helsingin Sanomien printtilehden varassa. Nyt kun olen parin vuoden ajan seurannut Kritiikkiporttia, en enää ole niin innoissani. Sanomalehtikriitikoiden taso ei todellakaan päätä huimaa. Toki heidän joukkoonsa mahtuu hyviäkin, mutta yleisilme on valju. En ole varma, menettäisikö suomalainen kirjallisuus paljoakaan, jos kaksi kolmasosaa nykyisistä sanomalehtikritiikeistä jätettäisiin julkaisematta. Minä en ainakaan jäisi niitä kaipaamaan. (Toki suuri osa arvioista on muiden kuin varsinaisten kriitikoiden kirjoittamia, mikä tietysti vaikuttaa kehnoon yleisarvosanaan.)

Joskus tuntuu, että useimmat kriitikot antavat itselleen anteeksi jo ennen kuin ovat ehtineet kirjoittaa ensimmäistäkään virkettä. ”Tästähän maksetaankin niin surkeasti…” Päivästä toiseen tulee vastaan selostuksenomaisia rutiinihuitaisuja, joiden arvottava osuus muodostuu puhkikuluneista kritiikin kliseistä tyyliin “juonenkuljetus takeltelee”, “henkilöhahmot jäävät ohuiksi” tai “teos olisi kaivannut tiivistämistä”. Usein kriitikon väsymys tai laiskuus näkyy myös “mä olisin kyllä halunut lukea ihan toisenlaisen kirjan” -tyyppisinä lässytyksinä, joissa keskitytään moittimaan kirjaa sen perusteella, mitä se ei ole eikä edes yritä olla.

Entäpä kriitikoiden kirjallisuuskäsitykset? Suurella osalla heistä kirjallista mielikuvitusta hallitsee ajatus psykologiseen henkilökuvaukseen perustuvasta romaanista, jossa on eheä kaari, hiottu muoto ja rikkumaton sisäinen harmonia. Mitä vähemmän romaani muistuttaa elämyksellistä lukuromaania, sitä oudommaksi kriitikot sen kokevat, sitä enemmän he tuntuvat harovan tyhjää teoksesta kirjoittaessaan. Poikkeavuudet toki hyväksyttään, jos ne ovat “johdonmukaisia” eli jos teos ei ryhdy huolettomasti sekoittamaan kerrontatekniikkoja tai genrerajoja. Perinteistä romaaniestetiikkaa koettelevat kirjat tyydytään ylimalkaisesti kuittaamaan ”poikkeaviksi”, ”yllättäviksi” tai jopa ”kiinnostaviksi”, mutta harvalla riittää enää halua tai kykyä tarkemmin pohtia, mikä kirjassa on ”poikkeavaa”, ”yllättävää” tai jopa ”kiinnostavaa”.

Kriitikoiden on ruvettava skarppaamaan tai tulevaisuudessa yhä useammat kirjallisuusihmiset ajattelevat Kristian Blombergin tavoin ja ohittavat lehtikritiikit tykkänään. Ulkomaisten laatulehtien nettisivuja lukiessani olen huomannut niiden edelleen julkaisevan näkemyksellisiä arvioita ainakin proosasta, runoudesta toki harvemmin. Tasokas taidekritiikki on osa länsimaisen journalismin traditiota, ja valveutuneimmat julkaisut näyttäisivät pitävän siitä kiinni ainakin sivistysmaissa, jopa Financial Times ja The Economist antavat palstatilaa taidejutuille. Ellei meillä Suomessa riitä hyviä kriitikoita joka lehteen, arvosteluja voi kyllä ketjuttaa. Mieluummin yksi ammattitaitoinen kritiikki viidessä eri lehdessä kuin viisi tyhjänpäiväistä viidessä eri lehdessä.

Jos sanomalehtikritiikki tekee itsensä tarpeettomaksi omalla tyhjänpäiväisyydellään, seurauksena on laatukirjallisuuden lopullinen gettoutuminen. Tavallinen lehdenlukija ei silloin enää vahingossakaan saa luettavaksen muuta kuin henkilöjuttuja, joissa bestselleristit kertovat kuulumisistaan ja kehuvat uutta kirjaansa.

P.S.

Aiheesta lisää täällä.

Kommentit (18)
  1. Kristian Blomberg
    18.12.2010, 15:33

    Kiitos painavasta ja asiansa huolellisesti esittävästä postauksesta.

    Vaikka tulkitsit kärjistykseni aivan oikein, selvennän hieman sen taustaa. Tarkasti ottaen minua pyydettiin kertomaan mitä annettavaa sanomalehtien runokritiikeillä on kirjoittajalle. En keksinyt mitään, käytännössä samoista syistä joita edellä pohdit. Päädyin vertaamaan vallitsevaa tilannetta Maaria Pääjärven oivaltaviin ja huolella tehtyihin teksteihin, joiden avulla saa kiinni esimerkiksi kritiikin kohteena oleviin teoksiin kuuluvista lukemisen tavoista ja mahdollisuuksista. Miten niitä käytetään, käytetäänkö. Näillä näkökulmilla on annettavaa minulle myös kirjoittajana ja keskustelijana.

    Omaa puheenvuoroani edelsi parinkin alustajan voimin suoritettu verkkokeskustelun vähättely sekä ei-ammattimaisena että valelääkäreiden toimintaan verrattavana kulttuurisumutuksena. Muutama kriitikko ylpeili sillä ettei seuraa blogeja lainkaan. En ymmärrä, kuinka kukaan alansa ammattilainen voi pitää sitä ansionaan ettei ole seurannut esimerkiksi tässä blogissa olleita kirjoituksia (kommentteineen) proosan ja esseistiikan mahdollisuuksista.

    Mitä tulee postauksessasi olleeseen kysymykseen: runoutta enemmän olen huolissani nimenomaan proosan kritiikeistä, sillä ne tuntuvat määrittävän vielä suuremmalta osin miten kirjallisuus näyttäytyy, minkälaisia piirteitä sen paljoudesta lopulta ehdotetaan puheenaiheiksi. Proosaa ajattelen tässä samalla tavalla monikollisena kuin sitä, että on erilaisia runouksia.

    Keskustelussa sanomalehtikritiikkien toisinaan kehnoa ja halutonta jälkeä perusteltiin (jälleen) pienillä palkkioilla ja suppeilla merkkimäärillä. Tätä puhetta vasten Henriikka Tavi on osoittanut, kuinka tuhannella merkillä on täysin mahdollista luonnehtia ja arvottaa teosta kerrassaan hyväksyttävällä tarkkuudella:

    http://hyminaa.blogspot.com/2009/12/vasta-arvostelu-pauliina-haasjoki.html

    Jaan huolesi laatukirjallisuuden kohtalosta. Ammattikuntana sanomalehtikriitikoiden on kyettävä perustelemaan itsensä tekemällä hyviä kritiikkejä.

  2. Tommi & Kristian! Olen kirjoittanut päivälehtiin kirjallisuuskritiikkiä vähän yli 40 vuotta.

    Voin vakuuttaa että 1960-luvulla, oikeastaan vielä 1980-luvullakin, lehdissä annettiin tilaa kritiikille ja 60-luvulla pystyin palkkioilla maksamaan jopa yksiön vuokran ja jäi ylikin sapuskaan. 1980-luvulla kritiikillä ei enää tullut toimeen yksistään ollenkaan.

    Se tarkoittaa tietysti sitä, että sitten jäi vähemmän aikaa lukemiseen, oheismateriaalin haalimiseen ja muuhun tarpeelliseen. Ammattitaidon hankin Tampereen yliopistolla lukemalla lehdistöoppia ja yleistä kirjallisuustiedettä – aina silloin kun ei ollut oltava työssä hankkimassa leipää perheelle.

    En oikeasti tiedä millä tavalla kriitikot nyt hankkivat ammattitaitonsa. Varmaan tavat ovat yhtä kirjavia kuin kirjailijaksi ryhtyneillä.

    Viimeisimmästä lehdestä, maakunnallisesta, jouduin ulos YT-neuvotteluiden jälkeen. Tosin minun kanssani ei neuvotellut kukaan. Ei myöskään minun puolestani. Syy ja seuraus oli niinkin yksinkertainen kuin ikä. Vanhimmat senttarit pantiin pois.

    Kun aloitin kriitikon hommaani, esseet olivat aivan yleisiä päivälehdissä. Nyt niitä ei ole näkynyt enää ainakaan 30 vuoteen. Sen sijaan ovat tulleet haastattelut ja puolen sivun kokoiset kuvat. Haastattelut ovat aivan ilmeisesti tasoltaan kevyempiä kuin esimerkiksi paneutuvat esseet, joissa voidaan käsitellä vaikka jotakin kirjallisuuden osaa.

    Minusta tilanne on surkea a) lukevan yleisön, b) kirjailijoiden (ja muiden taiteilijoiden) c) kriitikoiden suhteen. Kaikki yllämainitut ovat huonontuneet romahdusmaisesti.

    Se ettei kritiikkejä enää lehdissä näy, vaikuttaa tottakai sekä kirjakauppojen, kirjastojen että sitä kautta lukijoiden lukemistapaan/-taustaan.

    Ja sitten vielä kirjallisuuden opetus kouluissa. Mikäs sen tilanne on?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *