Kritiikin hautajaiset

Ihmisistä ikävimpiä ovat kirjallisuuskriitikot ja kohtuuden ystävät. Jotenkin tähän tapaan sanoi Gustave Flaubert.

Minä rakastan kirjallisuuskriitikoita. Rakastan heitä niin paljon, että toivoisin heitä olevan paljon enemmän. On minulla tosin yksi ehto rakkaudelleni: kirjallisuuskriitikon on oltava hyvä. Huonoissa kirjallisuuskriitikoissa ei ole mitään rakastettavaa. He ovat yhtä ikäviä kuin kohtuuden ystävät.

Olen joskus väittänyt, että Suomessa on vain kuusi hyvää kirjallisuuskriitikkoa. Ehkä olen turhan ankara. Heitä saattaa olla kymmenen, kenties jopa tusina. Joka tapauksessa aivan liian vähän viiden miljoonan ihmisen maahan. Sivistysvaltioissa hyvien kirjallisuuskriitikoiden esiintymistiheys on varmasti suurempi kuin Suomessa.

Pohtiessani kirjallisen kulttuurimme tulevaisuutta suurimpia pelkojani on, että vastedes saan rakastaa vieläkin harvempia kirjallisuuskriitikoita kuin nykyisin. Pahimmassa tapauksessa kirjallisuuskriitikot tapetaan sukupuuttoon.

Monissa lehtitaloissa on meneillään tietoinen kampanja kirjallisuuskritiikin hävittämiseksi. Harva on ehtinyt siinä niin pitkälle kuin Aamulehti. Syyttävät sormet kohdistuvat päätoimittaja Matti Apuseen, entiseen kulttuuritoimittajaan, jota Hesari taannoin nimitti suomalaiseksi toisinajattelijaksi, koska hän kannatti Barack Obaman sijasta Yhdysvaltain presidentiksi John McCainia.

Pari viikkoa sitten Tampereen kirjamessuilla käytiin kritiikkikeskustelu, jolle antoi ylimääräistä väriä Aamulehden kulttuuritoimituksen vetäjä Markus Määttänen välihuudoillaan. En ollut paikalla kuulemassa, mutta olen saanut tapausselostuksia useammaltakin taholta. Myöhemmin Määttänen kirjoitti ilmeisestikin keskustelun suivaannuttamana lehdessään, että kirjallisuuskriitikoidenkin on ruvettava tekemään elävämpiä juttuja. Siis enemmän pöhinää, vähemmän näkemystä.

Aistin Määttäsen kommenttien taustalta toiveen ja pyrkimyksen, jonka tiedän olevan yleinen toimitusten johtoportaissa — kulttuurisivuista halutaan tehdä niin sanotusti lukijaystävällisempiä. Suomennettuna tämä tarkoittaa kulttuurisivujen räätälöimistä niille, jotka eivät kulttuurisivuja lue eivätkä ole kaunotaiteista kiinnostuneita. Lehtipomot laskelmoivat, että suuret massat vihdoin löytävät kulttuurisivut, kunhan kirjallisuuskritiikit ja kaikenlainen elitismi työnnetään syrjään bestsellerkaman ja muun kohahduttavan aineksen tieltä. Miksi vaivautua arvostelemaan Juhana Vähäsen uutta runoteosta, kun voidaan laittaa pöhinäkritiikki Dan Brownista tai näyttävä juttu Avatarin voittokulusta?

Juha Seppälä tiivisti Aamulehden kolumnissaan pelottavan uskottavasti kirjallisuuskritiikin tulevaisuudenkuvan: ”Toivoakseni Määttänen ei tarkoita suuntausta, joka on tullut hallitsevaksi tietyissä tv-formaateissa: seikkailija (kriitikko) menee alkuperäiskansan pariin, mutta kamera seuraa seikkailijaa ja tämän edesottamuksia ympäristön (teoksen) jäädessä sivuosaan. Kirjallisuuskritiikissä se tarkoittaa juttumuotoa, jossa kriitikon missiona on tunkea oma henkilönsä käsiteltävän kirjan ja lukijoiden väliin ja pakinoida omalla nokkeluudellaan kirjailijan parin vuoden työ nopeaan unohdukseen.”

Jos tämän maailman apuset ja määttäset saavat päättää, kulttuurisivujen lukijat eivät enää tulevaisuudessa saa eteensä Mervi Kantokorven tai Putte Wilhelmssonin arvioita. Mervin ja Puten tilalle palkataan hyviä tyyppejä, jotka heittävät viileää läppää eivätkä häpeä sivistymättömyyttään ja oppimattomuuttaan. Lehtipomot nimittävät sitten tällaista linjaa eläväksi ja lukijaystävälliseksi.

Kommentit (15)
  1. Noh, kriitikon huomio täältä takalaidalta: ei kai kukaan ole niin hölmö että tieten tahtoen panee itsensä kirjan, kritiikin ja lukijan väliin.

    Mutta sille ei voi mitään että se “minä” siellä on!

    Minusta tämä sana “pöhinä” on kyllä erittäin ilmaisurikas, käyttääkseni uuskieltä, ja vielä kaiken lisäksi onomatopoeettinen.

    Mutta lehtien linjaan ei kukaan kriitikko voi sanoa yhtään mitään. Minut saneerattiin ulos yli 40 vuoden jälkeen vuoden alusta. Ja ei, en ole rikastunut ikinä. Enkä rikastu. Sillä tavoin olen väkitukko, kuten Järviseudulla sanotaan.

  2. Odotatko sinä kirjallisuuskriitikoilta kohtuuttomuksia?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *