Koivuklapikostaja (proosahupailu)

Kylänraitti oli hiljainen, maisema näytti lokakuiselta, vaikka oli syyskuu. Kuulin Cliven haukkuvan pihassa, yritin katsella ja kuulostella, mitä se haukkui, mutta ei siitä selvää saanut. ”Mitä Clive, mitä poika!” huusin sille pihaan ehtiessäni. Clive lopetti haukkumisen ja tuli minua kohti, hyppi vasten ja nuoli kasvojani.

Tutkin työpöytäni ja katsoin olisiko paperihommia, ei ollut, joten otin repustani voileipäpaketin ja termospullon. Aloin juoda kahvia ja syödä voileipää. Juusto oli liimautunut kääreen sisällä kiinni meetvurstiin. Näin se iltavuoro kuluisi, rauhallisesti ja leppoisasti. Kylä oli niin pieni ja hiljainen, ettei siellä koskaan tapahtunut mitään.

Olin tuskin ehtinyt ensimmäistä voileipääni syödä, kun sheriffi Upshall ryntäsi huoneestaan, karjui hälytystä ja komensi lähtemään liikkeelle. Harmitti jättää kahvin juonti ja voileipien syönti sillä tavalla kesken.

”Tilanne päällä. City Barissa”, sheriffi Upshall ilmoitti. En ruvennut kyselemään enempää, ajattelin että minulle kyllä kerrottaisiin se, mikä minun pitää tietää.

Kaahasimme kylän läpi City Baria kohti. Sheriffi ohjasi autoa, minä istuin kyydissä ja pillit huusivat katolla. Edessä oli totiset paikat. Emme olleet menossa rauhoittelemaan saunakaljoissa rähisevää isäntämiestä, vaan taltuttamaan monessa osavaltiossa etsintäkuulutettua suuren luokan väkivaltarikollista. Sheriffi Upshall lausahti kolkosti viiksiensä lomasta, että tämä on niitä keikkoja, kun katsotaan mies eikä nuttu. Mielessäni viisti kaikenlaista. Piti ottaa tupakki tupakkiaskista ja sytyttää se, vaikka tapanani ei ole poltella autossa.

”Ei kai se tapa?”

”Ei sitä tiedä. Vaikka tappaisikin.”

Sheriffi Upshall vilkaisi minuun enkä kääntänyt katsettani pois. Tie kaarsi jyrkästi, pujahti rautatiesillan ali ja lähti nousemaan kohti valtatie 19:n risteystä. City Barin valot tulivat näkyviin peltojen takaa. Ilta hämärsi, mutta ei tuntunut hämärältä. Liikennettä ei ollut nimeksikään, koska Kauhavalla oli painikisat. Sheriffi Upshall kirosi kertomatta syytä. Sen hengitys muuttui, mutta palautui kohta ennalleen.

City Barin väki parveili parkkipaikalla. Kapakoitsija Antonio Bandidos tuli kyselemään, missä viipyvät apuvoimat, sisällä kun ei riehu mies vaan itse perkele. Sheriffi Upshall suki viiksiään ja sanoi, että Spunkvillestä on tulossa apuvoimia, mutta vannoi hoitavansa kahdenkymmeneviiden vuoden kokemuksellaan ja pahalla sisullaan yhden retkun rautoihin omakätisesti, oli se minkälainen perkele hyvänsä.

”Jaaha, eiköhän mennä sisään”, sheriffi Upshall sanoi. Minä nielaisin ja taisin näyttää kalpealta. Sheriffi Upshall taputti minua olalle ja sanoi, että ei siellä mitään ihmistä kummempaa voi olla, lyijyä se tottelee niin kuin muutkin.

”Silmien väliin vaan. Ei sääliä, ei armoa. Kyllä sinä siihen pystyt. Tavallisista kavereista ne lujaluontoisimmat miehet loppupeleissä löytyvät.”

Mentiin sisään. City Barissa oli ammuttu discopallo katosta ja salissa oli melkein säkkipimeää. Kesti vähän aikaa ennen kuin erotin kaksi hahmoa kamppailemassa salin perällä. Sheriffi Upshall asteli niitä kohti aseella tähdäten. Äkkiä jostain ryntäsi kolmas kaveri ja yritti hyökätä sheriffi Upshallin kimppuun. Salissa kajahti laukaus ja hyökkääjä kaatui suorilta jaloilta sheriffi Upshallin eteen.

Hiivin sheriffi Upshallin vanavedessä. Salin perällä iso ruma korsto oli saanut pienemmästä miehestä niskalenkin. Korstolla oli kädessään julmettu koivuklapi. Sellaisella tappaisi yhdellä iskulla miehen tai kaksi. Korsto kuristi pientä miestä, jonka tunnistin kyläläiseksi. Wendell Gee, maatalouskaupan pitäjä.

”Se on sen poika, se on Wendell Geen poika”, joku huusi City Barin ovelta.

En ruvennut katsomaan taakseni, kuka katsoi aiheelliseksi valistaa meitä sellaisella tiedolla näin tukalassa tilanteessa. Ääni ei kuulostanut Antonio Bandidosin ääneltä. Saattoi olla joku kauhavalainen, niillä on tapana huudella silloin kun olisi viisainta pysyä hiljaa.

Korston naama oli veriroiskeiden peitossa, se oli roiminut Wendell Geeta koivuklapillaan. Wendell Geen harmaa pyhäpuku oli tummanpunainen sen omasta verestä.
Sheriffi Upshall komensi korstoa päästämään irti ja haki suoraa laukaisukulmaa. Korsto karjaisi eläimellisesti ja iski yhdellä lyönnillä nenän irti Wendell Geen naamasta. Teki pahaa katsella sellaista, toivoin että vatsani ja sulkijalihakseni kestäisivät. Saa hävetä sellainen poliisimies, joka ei verta ja ruumiita kestä, sheriffi Upshall oli sanonut, kun aloitin piirissä.

Korsto kietoi kätensä Wendell Geen ympärille ja alkoi tukehduttaa sitä koivuklapi kuristuskapulanaan. Sheriffi Upshall otti pari nopeaa sivuaskelta, laukaisi aseensa ja osui korstoa olkapään seutuville. Wendell Gee pääsi irti korston otteesta ja sheriffi Usphall ampui siekailematta uudestaan. Kuului kummallinen läiskähdys, kun korston aivot lensivät takaraivosta City Barin ikkunaan, jota koristi öisen Manhattanin siluetti.

Spunkvillen poikia ryntäsi saliin ja ne karjuivat kuin mielettömät. Minä tunsin, miten maailma muuttui ensin valkoiseksi ja harmaaksi ja sitten mustaksi.

Heräsin paareilta City Barin pihalla ja näin ihmisten kulkevan ovista sisään ja ulos. Paljon oli tapahtunut, mutta enää ei tapahtuisi mitään. Valtatie 19:ltä kuului autojen hurinaa, kun ihmisiä palaili Kauhavalta painikisoista. Parin metrin päässä minusta kaksi Spunkvillen poikaa jutteli sheriffi Upshallista, toinen sanoi sitä melkoiseksi cowboyksi ja toinen sanoi että sellainen se tosiaan on. En ruvennut oikomaan niiden käsityksiä eikä ollut syytäkään, olinhan nähnyt omin silmin, mistä puusta sheriffi Upshall on veistetty.

Huokaisin syvään, nostin katseeni kohti tähtitaivasta ja etsin Otavaa. Se oli samassa paikassa, josta olin sen oppinut löytämään. Jotain pysyvää ja kestävää on ihmiselämässä aina.
Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Hyvää hommassa oli se, että ne hurjimmat kauhavalaiset olivat painikisoissa. Muuten olisi voinut tulla rumaa jälkeä.

    Iisi

  2. 2

    sanoo

    ”…näytti lokakuiselta, vaikka oli syyskuu.”

    Vahva lähtö, vahva lähtö. Ja kova on tarinakin.

    Mutta loppu herättää kysymyksen.

    ”,,, ja etsin Otavaa. Se oli samassa paikassa, josta olin sen oppinut löytämään. Jotain pysyvää ja kestävää on ihmiselämässä aina.”

    On tämä sattumaa vain, vai kuinkas tässä Södikan hanu tähyilee pysyviä arvoja etsiessään Otavan suuntaan?

  3. 3

    sanoo

    Mikään ei ole sattumaa, ei tässäkään pikku hupailussa.

    Mutta varmemmaksi vakuudeksi: tuo Otavaa kohti tähyily on vain tarinan sisäisistä yhteyksistä ja viitteistä kumpuava välttämätön detalji eikä liity mitenkään kirjoittajan omiin kustannuspoliittisiin pyrkimyksiin.

  4. 4

    Löfgren sanoo

    Tarina oli niin kova, että painikisat Kauhavalla on mennyt täydestä kaikkiin lukijoihin (ehkä Kemppinen ei ole vielä ehtinyt tähän tutustua). Sanoohan sen Googlekin:

    Ei tuloksia hakusanoilla ”kauhavalainen painija”.

    Ei siellä kyllä pelata pesäpalloakaan.

    Tämä virke oli sen sijaan erityisen onnistunut:

    En ruvennut kyselemään enempää, ajattelin että minulle kyllä kerrottaisiin se, mikä minun pitää tietää.

    Luulen nähneeni tämän lauseen erään kauhavalaislähtöisen Otavan tallissa duunaavan kirjailijan jokaisessa teoksessa.

  5. 5

    sanoo

    Amerikkalainen väkivaltaviihde ja Kauhava sopivat kyllä yllättävän hyvin yhteen. Näitä lukisin kyllä enemmänkin. Olen tosissani, vaikken tiedä pitäisikö myöntää.

    Painikisoja vain taitaa olla pikemminkin Nurmossa. Kauhavalla on ilmasotakoulu, joten Top Gun -hengessä siellä voisi kirmailla puukkotehtaiden ja peltojen yllä.

  6. 6

    sanoo

    Tämä pikku tarinan todenkaltaisuutta epäilemättä myös rokottaa se, että Spunkville-nimistä paikkaa ei taida olla olemassa. Ei ainakaan valtatie 19:n varrella. Ja se City Bar, jossa on ikkunakoristeena Manhattanin siluetti, sekin sijaitsee ihan toisen tien varrella. Tai jos tarkkoja ollaan, sitäkään ei taida olla olemassa, enää. Eiköhän se ole jo konkassa.

  7. 7

    Löfgren sanoo

    Spunkvillestä tulee tietysti mieleen Spunk Davis.

    Ei kai me Markon kanssa tosissamme tätä otettu, kauhavalaisesta vain tuntuu mukavalta aina kun huomioidaan (oli sävy mikä hyvänsä).

  8. 8

    sanoo

    Vau, hienoa Löfgren! Vedit Spunk Davisista pisteet kotiin. Tuossa tarinassa on lisäksi eräs toinen silmänisku Martin Amisin suuntaan. Sen jos joku löytää, lisää tunnustusta jaossa.

  9. 11

    sanoo

    No kaaren oli tarkoitus mennä jotenkin niin että kun Imagessa on nyt sen uuden kansallisen litteräärin taatan haku päällä ja itse asiasta kuultuna ja kampanjointiin jopa yllytettynä tämän blogin isäntä jyrkästi on torjunut olevansa tehtävään käytettävissä, kuitenkin alkaen blogissaan lähestulkoon heti vaivihkaa tunnustuksenjaon, sitä jopa lisää lupaillen, ja ollen tällainen lukijoiden mielihyväkeskuksiin tähdätty vaikuttavuuspyrkimys ominaista poliittisten tai taloudellisten päämäärien saavuttamishankkeille, aseman tai etuuksien tavoittelulle, eräs tarkkaavaisen sivustakatsojan tuottama tulkintavaihtoehto väistämättä on se, että taataksi-kampanja on sittenkin muodosteilla. Tai sitten ei.

  10. 13

    sanoo

    Nyt kun etappenschwein paljasti kuvion, poistunkin tästä välittömästi Imagen sivuille äänestämään Melenderiä!

    No joo. Mutta Löfgren oli edellä varsin oikeassa kauhavalaisuuden suhteen.

  11. 14

    Puoli Kaheli sanoo

    Kun kuulemma mainitun kisan kärjessä on tällä hetkellä Anna-Leena Härkönen – väliaikatuloksia ilmeisesti tosiaan jaetaan, kuin konsanaan Obama/McCain-formaattiviihteessä – niin eiköhän se alkaisi olla koivuklapimaisen kyltymättömän Kyllä kiitos -eepoksen paikka…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *