Kohti kesää ja kesälukemisia

Blogissani on ollut hiljainen kevät. Se on hyvä, koska se tarkoittaa, että olen käyttänyt aikani kaunokirjallisten töiden parissa. Ensi syksyn kirjani Kylmä sota – romaani rakkaudesta pitää vielä kiireisenä heinäkuun loppuun, mutta nyt siinä on menossa mukava työvaihe eli hiominen, parantaminen, kirjallisen jalostusarvon nostaminen. Uuvuttava tekstimassan tuottaminen on takanapäin.

Koska kaunokirjallisia töitä siis vielä riittää, en ehdi lukea tänä kesänä niin paljon kirjoja kuin tavallisesti lukisin. Lisäksi on vielä jalkapallon MM-kisat, ne pitää seurata tarkasti alusta loppuun, yhtäkään ottelua en aio jättää katsomatta televisiosta.

Ajallisen niukkuuden keskellä minun täytyy suunnitella, mitä kirjoja kesän lukupinoon laitan. Tietokirjat ovat vielä mietittävänä, mutta ainakin nämä viisi kaunokirjallista teosta otan lukupinooni:

Eleanor Catton: Valontuojat

Itse asiassa luen tätä parhaillaan. Minulla on Valontuojat suomeksi kovakantisena ja englanniksi sähköisenä, käyn aina välillä tarkistamassa, miten alkukieliset lauseet menevät (Tero Valkosen suomennos vaikuttaa sadan ensimmäisen sivun perusteella ansiokkaalta). Valontuojat voitti Booker-palkinnon ja sitä on kehuttu kritiikeissä. Viime aikoina olen lähes kautta linjan pettynyt hehkutettuihin kirjoihin (viimeksi Joël Dickerin Totuuteen Harry Quebertin tapauksesta), ja olen välillä ihmetellyt, ymmärränkö enää mitään kertomakirjallisuudesta, kun en hiffaa, mikä näissä hehkutetuissa kirjoissa on niin mahtavaa. Mutta Catton jaksaa onneksi innostaa. Ehkä kirjoitan siitä vielä tarkemmin kirjan luettuani.

Fjodor Dostojevski: Karamazovin veljekset

On hienoa, että Otava julkaisee uusia suomennoksia Dostojevskin teoksista. Karamazovin veljekset lienee hänen suurista romaaneistaan kaikkein suurin, ja Martti Anhavan tuore käännös houkuttaa. Klassikot pitää suomentaa uudestaan muutaman kymmenen vuoden välein, koska käännökset tunnetusti vanhenevat, vaikka alkuteksti voimansa säilyttääkin. Muistan, kuinka nuorempana minua tökki lukea joitain vanhoja Dostojevski-suomennoksia niiden arkaaisten ilmaisujen vuoksi. Rikos ja rangaistus meinasi jäädä kesken, kun siinä joku huudahti: ”Voi taattokullat!”

William T. Vollmann: Europe Central

Uudelleenluettava. Europe Central on mielestäni viime vuosikymmenten tärkeimpiä amerikkalaisia romaaneja ja William Vollmann tärkeimpiä amerikkalaisia nykyprosaisteja, vaikka onkin käsittämättömästi jäänyt Jonathan Franzenin, Bret Easton Ellisin (hyi!) ja Paul Austerin (hyi saatana!) kaltaisten nimien varjoon.

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset

Pitäähän sitä lukea myös uutta kotimaista. Hurmeen Puupää jätti minut hedelmällisen hämmennyksen tilaan, ja hänen uudesta teoksestaan olen kuullut hyvää sellaisilta ihmisiltä, joiden makuun & näkemykseen olen oppinut luottamaan.

Edward St. Aubyn: The Patrick Melrose Novels

Maailmalla St. Aubyn on ollut Knausgårdiin vertautuva ilmiö. Patrick Melrose -romaanien sarja on tavattoman koukuttavaa ja samalla kaunokirjallisesti sävykästä & kunnianhimoista luettavaa. Aion lukea kesällä koko sarjan kerralla lävitse, kun minulla se nyt on yksissä (sähköisissä) kansissa. St. Aubyniä ei ole suomennettu, minkähän takia? Kustantamot kyllä suoltavat käännöksinä yhdentekeviä kaavamaisia dekkareita (joista suurin osa ei edes paljon myy, joten myyntiargumentillakaan niiden julkaisua ei voi puolustaa), mutta eivät sellaista, mikä oikeasti ansaitsisi tulla suomennetuksi.

Näiden viiden lisäksi ehdin lukea muutakin kaunokirjallisuutta, mutta aika näyttää, mitä. Jatkuvasti mukanani kulkeva fetissikirja on tällä hetkellä Witold Gombrowiczin päiväkirjat. Niitä luen eri mittaisina palasina pitkin kesää (ja varmasti tulevina kesinä ja kaikkina muina vuodenaikoina).


Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *