Kohinaa ytimestä

Siitä on kohta kaksikymmentä vuotta kun luin Don DeLillon Valkoisen kohinan ensimmäisen kerran. Olen lukenut sen uudestaan vähintään joka toinen vuosi. Tuorein lukukerta on viime viikolta.

Valkoinen kohina muuttuu sitä järkyttävämmäksi mitä useammin sen lukee. Se on länsimainen kuoleman kirja, siitä tihkuu se hiipivä kauhu, joka pitää jälkimodernin ja jälkiteollistuneen ajan ihmisiä otteessaan. Kaiken tämän DeLillo saa aikaan hyvin hienovaraisin kirjallisin tyylikeinoin, erilaisia diskursiivisia tasoja risteyttämällä. Kirjan maailma on absurdi, koska se on niin todenkaltainen. Sen kautta pääsee kurkistamaan sivilisaatiomme teknologisen pintakuoren alle, illuusioiden tuolle puolen.

On tietenkin naiivia ja typerää lausua näin ylistäviä sanoja mistään kaunokirjallisesta tuotoksesta. Valkoinen kohina nyt vain sattuu olemaan se kirja, joka vaikuttaa minuun ytimiäni myöten, kerta toisensa jälkeen. “Se on sovittimeni maailmaan”, mukaillen kirjan ehkä kiehtovimman hahmon Murray Jay Siskindin repliikkiä.

Kommentit (1)
  1. törmäsin tähän kun tätä sun blogias luen sieltä täältä jälkijättöisesti… (kyllä olen täällä aiemminkin käynyt, kommentoin joskus sitä paavikeskustelua puolustaen ateistina paavin johdonmukaisuutta ehkäisykysymyksessä…) luen uudelleen ton kohinan! mao II on mulle ollu se kovin lillo. alamaailmaa en ole viel saanut luettua vaikka se hyllyssä odottaa…

    näiden “muinaisten” juttujesi lukeminen on hauskaa. kuin aikakoneella matkustamista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *