Kivirivit

”Soitan ystävilleni, mutta he ovat kokoontuneet ravintolaan keskustelemaan väkivaltaisuudestani.”

Luin Kivirivejä myöhään yöhön. On suuri ilo ja kunnia, että on Harry Salmenniemen kaltaisia aikalaisia.

Melkein joka sivulta teki mieli lukea ääneen jokin kohta jollekin, mutta en voinut lukea, koska ei ollut ketään kuuntelemassa.

Kommentit
  1. 1

    Tartsa, Eki ja Paavo sanoo

    Soitimme ystävillemme, mutta he olivat kokoontuneet Maarianhaminaan keskustelemaan väkiväaltaisuudestamme.

  2. 2

    sanoo

    Kiitos, olen todella otettu.

    Mukavaa vielä, että Kivirivit pääsi ikään kuin fiktiokriisimerkinnän jatkoksi. Veit nimittäin sanat suustani tällä: ”Ian McEwan ei ole minulle tärkeä kirjailija. Hän on kirjoittanut muutaman hyvän romaanin, siinä kaikki. Sen enempää hän ei merkitse.”

  3. 3

    Anonymous sanoo

    eilisen (7.4.) hesarin jutun innoittamana ostin Kivirivit pojalleni 20-vuotislahjaksi. Poika on tällä hetkellä armeijassa, kirjoittelee silloin tällöin kaikenlaista pöytälaatikkoon ja pyrkii Salmenniemen tavoin lukemaan käytännöllistä filosofiaa, jo toistamiseen. Arvelin siis, että yhtymäkohtia olisi. Tyttöystävän mukana paketti sitten lähti kohti Santahaminaa, ja jäin odottamaan kommentteja. Ja tulihan niitä. ”Paskaa”. Olin todella pettynyt, sekä omasta että runoilijan puolesta. Itse en ole tätä kokoelmaa enkä muutakaan Salmenniemen tuotantoa lukenut, mutta HS:ssa julkaistu ote vähintäänkin herätti uteliaisuuteni. Onko poikani siis vain liian nuori? Tapahtuuko ihmisen elämässä 20 ja 30 ikävuoden välillä jotain niin merkittävää, että kokeileva teksti alkaa puhutella vasta myöhemmin? Vai onko se jokin ihmisessä myötäsyntyisenä? Salmenniemi itse kertoi artikkelissa lukeneensa Anhavaa 16-vuotiaana.

  4. 4

    sanoo

    Vaikea sanoa, mistä kiikastaa.

    Omasta kokemuksestani muistan, että tuntosarvien kasvaminen vaatii aikansa. Minäkin olin lukioikäinen, kun aloin, sattumalta, lukea Anhavaa ynnä muuta modernistista runoutta. Olin ensin ihan huuli pyöreänä, että mitä kamaa tämä nyt on. Jotenkin Anhavan ynnä muiden modernistien säkeet vain pesiytyivät tajuntaani, ja alkoivat kajahdella pääkopassani yhä vain voimallisemmin. Se oli sitä tuntosarvien puhkeamisaikaa. Sitten kun ne olivat puhjenneet ja alkaneet kasvaa, runous alkoi toden teolla puhutella.

    Ehkä sinun pojallasi käy samoin. Kivirivit (tai joku muu runokokoelma) valtaa pienen alueen tajunnasta, ja vähitellen runot, jotka ensin ärsyttivät alkavatkin askarruttaa mieltä. Sitten hän lukee niitä uudestaan. Mietti ja ihmettelee. Kunnes jossain vaiheessa ne tuntosarvet puhkeavat ja yhteys lukijan ja tekstin välille voi muodostua.

    Tai sitten ei. Kaikki eivät opi, totu tai kykene koskaan lukemaan runoutta. Minulla on paljon sellaisia tuttavia. Lukevat kyllä vaikka mitä muuta, mutta runous jättää heidät kylmäksi.

  5. 5

    sanoo

    Jorma Vakkuri sanoi…
    Sivun parin jälkeen tätä tekstiä ei voinut olla lukematta ääneen. Eikä minua yhtään häirinnyt, ettei kukaan ollut kuuntelemassa. Hieno, uudistava, koskettava. Merkittävää sanataidetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *