Kirjallisuus & taantumus

Moni varmaan tietää James Finn Garnerin.

Tämä amerikkalainen satiirikko julkaisi vuonna 1994 kirjan nimeltä Politically Correct Bedtime Stories, jossa vanhat tutut lastensadut revisioitiin muotoon, joka kelpaisi sosiaalisesti tiedostaville humanistivanhemmille. Tulen hilpeälle mielelle muistellessani tuota kirjaa.

Poliittisesti korrektissa Punahilkka-sadussa puunhakkaaja ei pelasta Punahilkkaa ja tämän isoäitiä suden vatsasta. Isoäiti loikkaa ulos omin voimin ja katkaisee puunhakkaajalta pään sen jälkeen, kun Punahilkka on pitänyt palopuheen, jossa syyttää puunhakkaajaa seksistiksi ja lajirasistiksi. Onnellinen loppu satuun saadaan, kun Punahilkka, isoäiti ja susi perustavat kolmestaan vaihtoehtoperheen ja elävät sovussa keskenään.

Revisioidussa Kolmessa pienessä porsaassa taas nähdään kapitalisteja edustavat sudet sortamassa alkuperäisväestöä edustavia porsaita. Kun sudet ajavat porsaat mailtaan, näistä tulee vapaustaistelijoita, porcinistoja. Satu päättyy siihen, että porsaat nujertavat sudet, valtaavat maansa takaisin ja perustavat sosiaalisesti oikeudenmukaisen ihanneyhteiskunnan.

Garnerin hulvaton satiiri nousee mieleeni aina, kun törmään ihmisiin, joilla on ylivirittynyt poliittinen tyylitaju ja jotka kärkkäästi heristävät sormeaan taantumuksellisina pitämilleen kirjailijoille. Tällaiset ihmiset ovat mielestäni vastenmielisiä ja absurdeja, etenkin silloin, kun he ottavat hampaisiinsa jonkun kauan sitten eläneen kirjallisuushistorian hahmon ja tuomitsevat hänet, koska hänen aikoinaan esittämänsä ajatukset ovat epäilyttävän kaukana siitä, mitä nykypäivän konsensus pitää hyvänä, kauniina ja oikeana.

Michel Houellebecqin Alkeishiukkasissa on kohta, jossa toinen päähenkilö Bruno tapaa Ranskan kirjallisuuden suunnannäyttäjiin lukeutuvan Philippe Sollersin. Romaanihahmo-Sollers sanoo: ”Olet taantumuksellinen, se on hyvä asia. Kaikki suuret kirjailijat ovat taantumuksellisia. Balzac, Flaubert, Baudelaire, Dostojevski: taantumuksellisia kaikki…” Sollersin listaa voisi jatkaa vaikkapa Célinellä, Poundilla, Waughilla ja ties kenellä muulla.

Oireellista on, että kaikki edellä mainitut kirjoittivat loistavia kirjoja. Heidän tuotantonsa peittoaa mennen tullen useimpien sellaisten kirjailijoiden tuherrukset, joita kukaan ei ole koskaan keksinyt syyttää vääristä tai vaarallisista ajatuksista.

Kukaan ei pakota meitä äänestämään Baudelairea tai Flaubertia poliittisissa vaaleissa. Vain idiootti arvostelee heidän tuotantoaan sillä perusteella, että he sattumoisin inhosivat modernia maailmaa ja edistyksellisiä aatteita eikä heidän sydämensä sykkinyt vapaudelle, veljeydelle ja tasa-arvolle.

Jos haluaa suojella itseään taantumukselta, kannattaa keskittyä lukemaan ruotsalaisia dekkareita. Stieg Larssonit, Henning Mankellit ja Liza Marklundit ovat tehneet pohjoismaiselle rikoskirjallisuudelle saman minkä James Finn Garner teki klassisille lastensaduille. Valitettavasti nämä kansankodin poliittisesti hyperkorrektit supertiedostajat, nämä valmiiden ajatusten Tonavat eivät ole Garnerin kaltaisia satiirikkoja. He ovat tosissaan ja sitä on vaikea antaa heille anteeksi. Toki antaisin, jos heidän kirjansa olisivat loistavia tai edes hyviä, mutta kun ne ovat kammottavaa sontaa.
Kommentit
  1. 1

    Timo Hännikäinen sanoo

    Näinhän se on, lähes jokainen hyvä kirjailija on ollut joko reaktionääri tai sitten politiikasta täysin piittaamaton esteetti.

    Sollersin listaa voi helposti jatkaa: Ernst Jünger, J.-K. Huysmans, H. P. Lovecraft, Yukio Mishima, T. S. Eliot, Ezra Pound…

    Vähintäänkin jokaista hyvää kirjailijaa on jossain vaiheessa syytetty rasismista, naisvihasta tai jostain muusta epäilyttävästä.

    Aloin juuri lukemaan espanjalaisen Camilo José Celan romaania ”Pascual Duarten perhe”, jota ystävä oli lämpimästi suositellut. Kirja osoittautui erinomaiseksi, ja kas kummaa: Celasta paljastui, että hän nuorukaisena otti osaa Espanjan sisällissotaan Francon puolella.

  2. 2

    sanoo

    On tietysti myös kammottavuuksiakin, jotka ovat vain reaktionäärejä ja esteetikkoja mutta huonoja kirjailijoita, esimerkiksi suomalaisista Koskenniemi.

  3. 3

    Timo Hännikäinen sanoo

    Koskenniemikin oli hyvä kirjailija alkutuotannossaan. Varhaiskauden runokokoelmat ovat vahvoja, mutta viimeistään 30-luvulta alkaen V.A.K. tuhlasi lahjansa ontoimpaan mahdolliseen juhlarunouteen.

    Silti hahmona Koskenniemi on kiinnostava, ja on outoa, että hänestä ei ole julkaistu juuri lainkaan ”puolueetonta” tutkimusta. Ottaen huomioon, kuinka keskeinen hahmo hän aikanaan oli, Kirjailijaliiton puheenjohtaja, Turun Yliopiston rehtori, mielipidevaikuttaja, jne. Koskenniemestä on jäänyt jälkipolville kuva joko kansallisena suurmiehenä tai vastenmielisenä kirjallisena vallankäyttäjänä, ei mitään siltä väliltä. Heikki Länsisalo ja Miika Pölkki ovat jo jonkin aikaa toimittaneet kattavaa artikkelikokoelmaa Koskenniemestä, toivottavasti löytävät sille kustantajan.

    Jokunen selvästi ei-taantumuksellinen hyvä kirjailijakin maailmankirjallisuudesta löytyy, Orwell ja Camus esimerkiksi. Tosin heitäkään ei voi sijoittaa kaikkein mallikelpoisimman valistushumanismin lokeroon.

  4. 4

    sanoo

    Orwellille ja Camus’lle tunnusomaista oli se, että he osasivat ja uskalsivat vastustaa valmiita ajatuksia.

    Oikeaoppinen voi olla kuka tahansa eikä siinä ole mitään riskiä. Se, että pystyy sanomaan jotakin merkityksellistä eikä vain toistelemaan ja varioimaan yleisesti hyväksyttyä, on paljon vaikeampaa ja harvinaisempaa.

    Mutta tämähän on niin itsestäänselvää, ettei minun olisi tarvinnut sitä edes tähän kirjoittaa.

  5. 5

    Daisy sisters sanoo

    Mutta – ei Mankellin koko tuotanto sentään sontaa ole, eihän? On miehellä myös muutama ei-dekkari, yhteiskunnallinen romaani, jotka ihan kelvollista kirjallisuutta.

  6. 6

    sanoo

    ”Mutta – ei Mankellin koko tuotanto sentään sontaa ole, eihän?”

    Aina ei ole varaa nyansseihin. Joskus pitää vain laukaista veren maku suussa.

  7. 7

    Daisy sisters sanoo

    No – aion kestää tuon aggressiivisen laukaisun urheasti. Niiden muutaman romaanin tähden.

  8. 8

    sanoo

    Kuinka Poundin Cantosta voi sanoa taantumukselliseksi teokseksi? Veikkaanpa muuten, että henkilöt, jotka tuon megaopuksen ovat tässä maassa lukeneet, saadaan laskea yhden käden sormilla.

  9. 10

    sanoo

    (Matkani vuoksi noiden kahden tuoreimman kommentin hyväksyminen viivästyi)

    ”Kuinka Poundin Cantosta voi sanoa taantumukselliseksi teokseksi?”

    Eihän täällä kukaan nimenomaisesti Cantosta taantumukselliseksi julistanut. Ezra Poundin henkilöhistoria taas on näiden taantumusaspektien osalta varmasti kaikkien tiedossa.

    Cantos ei varmastikaan ollut kirjallisesti taantumuksellinen teos, kuten eivät useimpien muidenkaan tässä merkinnässä ja sen kommenteissa esiin nostettujen hahmojen teokset. Esimerkiksi Flaubert ja Baudelaire voidaan laskea omilla tahoillaan modernin kirjallisuuskäsityksen keskeisiin muotoilijoihin ja suunnannäyttäjiin, niin taantumuksellisia kuin heidän poliittiset maailmankuvansa valistushumanismin näkökulmasta olivat.

  10. 11

    sanoo

    Olipa huolimaton tuo kommenttini viimeinen virke, tässä sama uudelleen muotoiltuna:

    ”Esimerkiksi Flaubert ja Baudelaire voidaan laskea omilla tahoillaan modernin kirjallisuuskäsityksen keskeisiin muotoilijoihin ja suunnannäyttäjiin, vaikka heidän poliittiset maailmankuvansa olivat valistushumanismin näkökulmasta mitä taantumuksellismmat.”

    Tämä kaikki osoittaa, ettei tarvitse olla poliittiselta tyylitajultaan viimeisimmän muodin mukainen voidakseen kirjoittaa teoksia, jotka jäävät vaikuttamaan edistyksellisesti kirjallisuushistoriaan.

  11. 12

    sanoo

    Onpa miesvaltaista! Kun mä mietin merkittävien kirjailijoiden listaani, olen melkein taipuvainen sanomaan, että kaikilla on ollut myös poliittinen agendansa. Mutta se johtuu varmaankin siitä, että he ovat ne oppressoidut, jolle jo kirjan julkaiseminen on päänavaus poliittisella kentällä. Virginia Woolf, Christa Wolf, Simone de Beauvoir… Ja mähän tykkään myös parjaamastasi Sartresta.

  12. 13

    sanoo

    Miesvaltaista on, kieltämättä.

    Ja tietysti johtuu siitä, että tässä on listattu hahmoja, joissa on havaittavissa huomattavan taantumuksellisia tendenssejä. Lienee luonnollista, että vanhan maailman puolustajissa ja edityksen vastustajissa on ollut herravoittoista väkeä.

  13. 14

    sanoo

    Mistä vetoo, niinku, että Rita Dahl on lukenu Cantosit? Ite en oo.

    Höhö. Mutta just mietin että vois. Kerran on ollu lainassa. Saatanan kuuma päivä Turussa, muuten. Hyvä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *