Kirjallisten juorujen lumoavuudesta

Jules Renardin päiväkirjan lukeminen herättää turhamaisia tunteita. Mieleeni on pälkähtänyt jopa sellainen ajatus, että jos kuolisin junaonnettomuudessa, haluaisin että minut löydettäisiin Renardin päiväkirja vierelläni.

”Tyyli on sitä, että löytää aina oikean sanan”, kirjoittaa Renard ja lisää, että muulla ei sitten olekaan niin suurta väliä. Tuolla tavalla saattoi ajatella ja kirjoittaa 1800-luvulla syntynyt ihminen. Meidän päivinämmehän tyyli tarkoittaa sitä, että kirjailija neuvokkaasti kätkee kaiken ironisuuden taakse: itsesäälinsä, kyvyttömyytensä, pelkonsa, ahdistuksensa, ujoutensa, vihansa, rakkautensa…

Vaan turha minun on pilata Renardin päiväkirjan tarjoamaa lukunautintoa kiukuttelemalla asioista, jotka ovat riesanani siksi, että satun onnettomuudekseni elämään 2000-luvulla. Luen Renardia välillä syventyneenä, välillä kevytmielisenä, ja varmaan myös hörähtelisin ääneen, jos tapanani olisi tehdä niin kirjoja lukiessani. ”Edes taiteen nimissä ei saa pitkästyttää ihmisiä”, Renard kirjoittaa. Eikä hän pitkästytä. Etenkään silloin kun kirjaa ylös juoruja ja havaintoja aikalaisistaan, yli sata vuotta sitten eläneistä kirjallisuuseliitin edustajista.

Victor Hugosta Renard kertoo päivällisanekdootin. Hugo istuu vanhana, höperönä ja puolikuurona pöydän päässä päivällisvieraiden hälistessä keskenään. Kun väki alkaa kiitellä ateriasta ja valmistautuu nousemaan pöydästä, Hugo rykäisee: ”Mutta minä en ole saanut vielä kakkua.”

Eräässä toisessa Renardin kirjaamassa anekdootissa Charles Baudelaire julistaa oluttuvassa: ”Täällä haisee tuho!” Baudelairen seuralaiset puistelevat päätään ja sanovat tuntevansa ilmassa vain hapankaalin ja lämpöisen naisen tuoksua. ”Minähän sanoin, että täällä haisee tuho!” Baudelaire toistaa uhkaavasti.

Tavattuaan Paul Verlainen ravintolassa Renard luonnehtii runoilijaa puoliksi koiraksi ja puoliksi hyeenaksi. ”Olen köyhä tänään, mutta huomenna minulla on rahaa”, Verlaine sanoo, kun Renard maksaa hänen absinttinsa. Verlaine lupaa tehdä taas vaihteeksi töitä ja julistaa: ”En välitä vaikka eläisin liassa, kunhan naiseni saa syödä hummeria.”

Toista runoilijaa Stéphane Mallarméa Renard luonnehtii kiltiksi ja vaatimattomaksi mieheksi, jonka takissa ei ole koskaan tahroja. Keskustellessaan Mallarmén kanssa Renard haluaisi sanoa jotain ystävällistä, mutta ei pysty kohtelemaan runoilijaa muutoin kuin jäätävästi. ”Hänen runojaan on mahdoton kääntää, edes ranskaksi”, Renard kirjoittaa.

Saatuaan Anatole Francelta kehuja Renard tiedustelee, miksi tämä luonnehtii häntä naturalistiksi. ”Tarkoitan naturalistilla sellaista ihmistä, joka pitää luonnosta”, France vastaa.

Oscar Wildesta Renard kertoo, että kun Wilde tarjoaa kumppanilleen savukkeen, hän valitsee sen aina itse savukerasiasta. Pöydät Wilde taas mieluummin työntää syrjään tieltään kuin kiertää ne.

Renard myöntää pitävänsä juoruista, mutta kepeillä havainnoilla on myös vakavampi puolensa: ”On hämmästyttävää, kuinka paljon paremmilta kirjallisen maailman kuuluisuudet näyttävät karikatyyreinä!”
Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Renardilta vain kesyjä aisoposmaisia eläintutkielmia sisältävän ”Kuvien metsästäjän” lukeneena mielellään kuulee myös hänen päiväkirjoistaan. Kirjaston puutteellisen valikoiman ja netin tyhmentämänä ehdin jo luulla häntä Jean Gionon tapaiseksi mukavaksi maalaismieheksi, joka keskittyy joviaaleihin maisemakuvauksiin. Ulkopuolisen huomiot toissavuosisadan neroista avartavat kuvaa sekä heistä että Renardista itsestään.

  2. 2

    sanoo

    Minä taas en ole lukenut Kuvien metsästäjää.

    Päiväkirjassaan Renard kirjoittaa Buffonista, että tämä halusi miellyttää ihmisiä kirjoittaessaan eläimistä. Omaksi tavoitteekseen Renard taas asetti sen, että eläimet arvostaisivat hänen tekstejään, jos osaisivat lukea.

  3. 3

    Anonymous sanoo

    Aiheeseen lainkaan liittymättä: onnittelut Finlandia-ehdokkuudesta. Kai kuitenkin onnittelut eikä pahoittelut?

  4. 10

    Anonymous sanoo

    Se on menoa nyt, onnea!
    Pirä kiinni pöksyistäs, säilytä kaiken suhteellisuus, sijoita rahasi (vähät taikka paljot) viisaasti ja vältä nestettä nupissa!
    Jahka ehdin lukea, ilmoitan onko onnesi ansaittu…minun mielestäni.
    Vielä kerran; Onnea!
    pekka s-to.

  5. 11

    Golgatan Olga sanoo

    Onnittelut!

    Eilen katselin telkusta, kun seisoitte rykelmänä kuvattavana, ja mietin että ehkä Aa:sta tuntuu nyt ehdokkuuttakin mukavammalta seistä muuten vain Hyryn kyljessä, vähän kuin uunin lämmössä.

  6. 13

    sanoo

    Tommi, onneksi olkoon.
    Hieno saavutus. Ymmärrän tosin Steinbyn pointin, puhuin hänen kanssaan ennen puhetta ja hän joutui vielä siivoamaan ja tasoittelmaan ärtsyyttään merkittävästi ennen puheen pitämistä.

  7. 14

    Anonymous sanoo

    Kerro fiiliksistä!
    Melko harva meistä on ollut vastaavassa tilanteessa. Ei se ole pullistelua, vaan tilanne-analyysi!
    ”Onnen kätkeköön…” tullee lähes sadan vuoden takaa? (en jaksa tarkistaa!)
    pekka s-to.

  8. 15

    sanoo

    Pekka:

    Sanottavaa olisi paljonkin, mutta kaikkea ei oikein voi sanoa julkisesti.

    Yleistuntemus on edelleen sama kuin ehdokkuudesta kuullessani: mukavaa että saa työlleen tunnustusta, mutta samalla mielessä ovat ne hyvät syksyn kirjat, jotka jäivät listalta pois. Osa näistä ulkopuolelle jääneistä on onneksi saanut runsaasti positiivisia arvioita kriitikoilta. Mutta on sellaisiakin ansiokkaita kirjoja, jotka ovat jääneet paitsi ehdokkuuden tuomasta huomiosta sekä kriitikkojen vahvasta nosteesta. Voisin mainita vaikkapa Jaakko Yli-Juonikkaan ”Valvojan”, joka on hieno ja Suomen kirjallisessa kentässä epätyypillinen romaani. Muitakin on.

    Vastaukseni on ehkä välttelevä ja huono. Pahoittelen sitä.

  9. 16

    sanoo

    Jaakko Y-J:n Valvoja onkin aivan ihana kirja. Nostan sen verran omaa häntääni, että pääsin Kiiltomatoon arvioimaan tuon teoksen. Taisin aivan ylistää.Turun kirjamessuilla Jaakko Y-J:tä haastateltiin, mutten valitettavasti päässyt kuulemaan, mutta jo tuo haastattelu tuo ”näkyvyyttä”. Sen verran Valvojan tekijää näin, että hän istui Agricola-lavan takapenkissä. Näin hänet myös Turun Itäisellä pitkäkadulla aamukymmeneltä lokakuussa.

    Turun Sanomissa oli Valvojasta niin huonosti kirjoitettu arvio, että oikein hävetti. Arvioitsija ei ilmeisesti ollut tajunnut mitään. Tai sitten minä en ollut tajunnut mitään. Vaikea sanoa, kumpi on oikeassa. Turun Sanomissa on hyvä urheiluosasto, mutta kulttuuriosasto on heikoissa käsissä. Mutta tekivät he Jaakko Yli-Juonikkaasta haastattelun tuossa kesällä, siitä kehut.

  10. 17

    sanoo

    ”Tai sitten minä en ollut tajunnut mitään. Vaikea sanoa, kumpi on oikeassa.”

    Eipäs ole. Se on helppo sanoa: sinä olit oikeassa ja he väärässä.

    Myös Kirsi Piha kirjoitti Lukupiirissä Yli-Juonikkaan kirjasta. Kirjoitus teki minut surulliseksi.

    Itse kehuin Valvojaa KirjaIN-lehden toimittajalle hänen haastatellessaan. Toivottavasti kehut menevät lehden palstoille. Elleivät mene, niin onpa tullut ainakin näin blogissa kehuttua.

  11. 18

    Jussi K sanoo

    JY-J:n novellikokoelma Uudet uhkakuvat oli ainakin hyvin kiinnostava.

    Suomessa kirjoitetaan tosiaan paljon erinomaista proosaa, joista osa jää aina valitettavan vähälle huomiolle. On vaikea keksiä parannusta tähän, vaikka moni viisaampikin on yrittänyt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *