Kirjallista vinkkausta


Julma kiire vaivaa minua kaunokirjallisten töideni vuoksi. En siis ole ehtinyt uhrata vaivaa ja viitseliäisyyttä tälle blogille, kuten nokkelimmat ovat varmasti hoksanneet alla olevasta sitaattisilpusta.

Pitkään en kirjoita nytkään, kunhan vinkkaan valtavirrasta poikkeavasta suomiproosasta kiinnostuneille Jaakko Yli-Juonikkaan uutta romaania Uneksija. Oikeastaan pitäisi vinkata myös saman tekijän toissa vuonna ilmestynyttä Valvojaa. Nämä kaksi romaania nimittäin ovat pari: toisessa valvotaan, toisessa uneksitaan. Valvojassa Toimi Sihvo havittelee valvomisen maailmanennätystä, Uneksijassa Eino Teräs kerää kansaa kuuntelemaan unitilassa pitämiään horrospuheita (joista uneksija itse ei herätessään muista mitään). Sisäisen ja ulkoisen, toden ja kuvitelman rajankäynti osoittautuu molemmissa romaaneissa pulmalliseksi.

Yli-Juonikkaan yhteydessä on joskus mainittu Thomas Pynchon, eikä syyttä. Esikuvansa tavoin Yli-Juonikasta kiehtovat oudot tyypit ja historian hämärämpi puoli, ja hänen tekstinsä hohkaa vinoa tummanpuhuvaa huumoria. Myös Pynchonin vakioelementti, väkevä paranoian tuntu, on läsnä Yli-Juonikkaan romaaneissa. Välillä kujeilevassakin sävyssä. Uneksijassa esimerkiksi piipahtaa eriskummallinen itävaltalainen psykoanalyytikko Victor Tausk, joka punoo hypoteesiä vainoharhoja ruokkivasta koneesta ja kiinnostuu tältä pohjalta Kalevalasta:

“En siis sulje pois vaihtoehtoa, että jonkun pahantahtoisen henkilön haltuun joutunut Sampo-kone voisi saada aikaan jotakin tämmöistä. Joka tapauksessa ovat historian aikakirjat säilöneet monia sisällöltään samanlaisia vainohullujen tarinoita vuosituhansien takaa. Siis on näin ollen pakko olettaa, että tarinat synnyttäneen kidutuskoneen täytyisi olla tuhansia vuosia sitten rakennettu.”

Uneksija sijoittuu vuoteen 1919, ja sisällissodan jännitteet tuntuvat vahvoina (punavanki, rauhanaatteen esitaistelijana tunnettu Yrjö Kallinen vilahtaa romaanissa ja iskee unenpöpperössä Eino Teräkseltä alahampaat mäsäksi.) Nämä ajalliset kontekstit sekä tekstiä sävyttävä vanha kielenparsi (joka ei sentään ole niin tiheästi patinoitunutta kuin Pynchonilla Mason & Dixon -romaanissa) luovat mielikuvaa historiallisesta romaanista.

Yli-Juonikkaan käsissä “historiallinen romaani” kuitenkin taipuu kovin erinäköiseksi kuin vaikkapa Kjell Westön käsissä. Uneksija ei rakenna laveaa epookkia pikkutarkoin detaljein yleishumaanilla eetoksella kuorrutettuna. Se on ennen muuta kielellinen, sanataiteellinen olio, ja sellaisena se luo aivan omintakeisen maailmansa. Vesakaroset kenties löytävät Uneksijasta häiritseviä anakronismeja, mutta jos sellaisia tekstistä metsästää, on lähtenyt lukemaan romaania vääränlaisin odotuksin.

Uneksija (tai Valvoja) tuskin ilahduttaa kaunokirjallisen näköistaiteen ystäviä, mutta mitäpäs heistä. On muitakin tapoja lukea romaaneja kuin perisuomalainen normi, jossa “sanan ja asian kuuluu olla niin tiiviissä liitossa, ettei tunne lukevansa vaan kokevansa.” Yli-Juonikkaan romaanien parissa tunsin koko ajan lukevani, ja se on hyvä merkki.

Kommentit (5)
  1. √.S. ¿uoma-aho
    10.3.2011, 17:35

    Mietimme juuri äsken keittiössä Harryn kanssa samoja keloja tuosta “Uneksijan” kielipohjaisuudesta, se ei tosiaan luo mitään immersiota johonkin mimeettiseen aikalaismaailmaan vaan toimii pikemminkin kielen ja sen outouden kautta. Tämä saattaa hyvinkin olla se suurin syy sille, miksi “Uneksija” on hyvä ja lukukelpoinen romaani.

  2. Tommi Melender
    10.3.2011, 17:36

    Hyvä tietää, etten ole pohdintoineni yksin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *