Kirjallista pippalointia

WSOY:n syyskauden avajaiset olivat tänään. Niiden takia en nähnyt Suomi-Puola futsimatsia, vaan mitäpä uhrauksia kirjailija ei olisi valmis tekemään taiteensa vuoksi.

Punaviiniä oli tarjolla, sitä tuli juotua. Väänsin kättä Arto Paasilinnan kanssa ja voitin. Tinttasin miesten vessassa Heikki Turusta palleaan, kun meille tuli kiistaa maaseutuväestön elinehtoihin liittyvistä kysymyksistä. Jatkoilla ysibaarissa sanoin Kari Hotakaiselle, että hän on paska, mutta Jari Tervo on Jari Tervo.

No, ei vaiteskaan. Ihan siivosti olin. Tapasin ihmisiä ja vaihdoin ajatuksia. Aika moneen otteeseen nousi keskusteluun Miika Nousiaisen kirja Vadelmavenepakolainen. Kerroin lukeneeni sen ja kerroin siitä myös mielipiteeni.

Nyt kello on 23:56 ja taidan mennä nukkumaan. Huomenna pitää tehdä oikeita töitä. Siis öitä.

P.S.

Romaanini Kunnian mies putkahtaa maailmalle kuulemma ihan näinä päivinä. Minä itse olen jo matkalla eteenpäin, uusiin kirjallisiin koitoksiin…

Kommentit
  1. 6

    sanoo

    Kolme kommenttia on poistettu, koska minulla oli jotain rähmää silmissäni niistä ensimmäisen lukiessani. Eli päästämällä sen läpi paljastui tuo pastissiin liittyvä asia, joka piti vielä pitää salassa. Varmaan myöhäistä reagoida nyt, mutta korjataan vahinko vaikka sitten korjaamisen vuoksi.

  2. 8

    sanoo

    Vadelmavenepakolainen ei ole suuri kaunotaitellinen luomus, mutta kyllähän minä sen läpi luin.

    Siinä oli hyvät hetkensä, mutta tuntui että ”opin” kirjan aika nopeasti. Tapanani nimittäin on romaaneja lukiessa vähän väliä miettiä, mitä minä seuraavaksi tekisin, jos olisin tätä kirjoittamassa, miten kehittelisin eteenpäin henkilöitä ja tarinaa, millaisia kerronnallisia ratkaisuja tekisin, mitä olisin tähän mennessä tehnyt toisin.

    Vadelmavenepakolainen meni loppuun suunnilleen sillä tavalla kuin osasin hyvissä ajoin odottaa. ”Palkitsevampaa” olisi tietysti ollut yllättyä tai kokea jonkinlainen uusi oivallus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *