Kirjallisista ennakkoluuloista

Sain ilmaiseksi suomalaisen kirjailijan uutuusteoksen. Hänen kirjojaan myydään melko paljon, mutta kritiikit tuppaavat olemaan nuivia. Hänet tuntevat sellaisetkin ihmiset, jotka eivät yleensä tunne kirjailijoita, saati että viitsisivät lukea heitä.

En ole lukenut yhtäkään tämän kirjailijan teosta enkä aio lukea tätäkään, jonka ilmaiseksi sain. Miksi? Voisin vastata: enhän minä kuuntele aikuisrokkiakaan. Tai: elämä on liian lyhyt ja kirjoja on liian paljon. Tosiasiassa en lue, koska olen ennakkoluuloinen. Olen lukenut aikakauslehdistä juttuja tästä kirjailijasta ja nähnyt televisiosta hänen haastattelujaan. Eikä hän vaikuta ihmiseltä, jonka tekstit voisivat antaa minulle mitään. Jos totta puhun, pidän tätä kirjailijaa äärimmäisen vastenmielisenä tyyppinä.

Sanotaan, että ennakkoluulot ovat pahasta, ja usein ne ovatkin. Joskus voi kuitenkin olla hyvät syyt uskoa ihmisistä pahaa ja karttaa heitä. Tämä pätee myös kirjailijoihin. Olisi typerää lukea kehnoksi epäilemänsä kirjailijan teoksia vain todistaakseen olevansa avarakatseinen. En aio tehdä niin.

Vaikka kyllä minä pikkuisen lehteilin tämän kirjailijan uutuusteosta. Tutkin hänen lauseitaan, niiden sointia, rytmiä, hengitystä. Eikä mieleni tehnyt varastaa niistä yhtäkään. Teksti valui kuin räkä, teki oloni niljakkaaksi. Olin huojentunut. Rupesin kuitenkin miettimään: entä jos alitajuisesti poiminkin kaikki huonoimmat vastaan tulleet lauseet, entä jos annoinkin katseeni syventyä vain niihin tekstin kohtiin, jotka vahvistivat ennakkoluulojani?

Samantekevää. Tahdoin tai en, arvostelen vastedeskin ihmisiä (ja kirjailijoita) puutteellisen tiedon varassa, hatarin perustein. Kuvittelen sen, mitä en tiedä. Mutta niin tekevät tietoyhteiskunnassa kaikki.
Haruki Murakamin Sputnik-rakastettuni -romaanin kertoja kieltäytyy rupeamasta kriitikoksi tai kustannustoimittajaksi, koska pitää kirjallista makuaan liian ehdottomana. Hän ei halua lukea sellaista, mistä ei pidä. Eikä kaiketi myöskään sellaista, mistä ei usko pitävänsä. Lukijan roolin etuihin kuuluu se, että saa olla valikoiva ja itsekäs.
Kommentit
  1. 3

    sanoo

    Ei ole kyse Jari Tervosta.

    Olen lukenut Koljatin, kuten olen aiemmissa merkinnöissäni kertonut. Samoin myös useimmat muut Tervon romaanit. Arvostan häntä paljon kirjailijana ja pidän monista hänen romaaneistaan.

  2. 4

    sanoo

    Olemme puhuneet ennenkin tästä, mutten malta olla kommentoimatta. Varastettavaksi kelpaavat lauseet ovat ilman muuta yksi kirjan arvoa, kauneutta ynnä muita yleviä seikkoja vahvistava tekijä, mutta minulle hyvät lauseet eivät riitä. Hyvien lauseiden on suotavaa liittyä toisiin lauseisiin sopivissa suhteissa.

    Kirjallisuus on lähtökohtiaan kielen taidetta, mutta kirjallisuuden alalajeista proosa ja erityisesti romaani on paljolti muodon taidetta, rakenteen.

    Olen pragmaatikko. Kun etsin meille asuntoa, viehätyin punatiilisestä paikallaan valetusta ja muuratusta kerrostalosta. Itse tiilet eivät ole erityisen komeita vaan vuosikymmenten kuluttamia, mutta kokonaisuus suoraviivainen, komea, runko kestävä ja vankka (näin ovat rakennustekniikaan historiaa käsittelevät kirjat opettaneet). Funkishenkiset erkkerit ja lipputangot ovat ehkä ”varastettavaksi kelpaavia lauseita”, kaikki muu konstailematonta.

    Enkä luule, ettetkö sinä arvostaisi konstailematonta lausetta (ts. eikö konstailematon lause voisi kelvata varastettavaksi), mutta yritän kuvata huomiota herättämätöntä lausetta, vaatimatonta kultaharkkoa, jota kimaltavan perässä säntäävä pikainen kultasepänliikkeenryöstäjä ei tule poimineeksi mukaan säkkiinsä ennen kuin hänen on jo sännättävä liikkeen edessä asfalttia kaapivaan corollaan.

    Tuollaisten lauseiden arvo näkyy vain osana kokonaisuutta, kauempaa katsottuna.

  3. 5

    sanoo

    Perusteltuja pointteja, Karo.

    Tässä nimenomaisessa tapauksessa tilanne on kuitenkin se, että selailen kirjaa ja katselen, millaista proosaa se sisältää. Jos silmiin osuu jotain kiintoisaa, saatan innostua lukemaan sitä.

    Nuo rakenteeseen ja muotoon liittyvät seikat harvemmin selviävät selailemalla. Pitäisi lukea enemmän ja keskittyneemmin.

    Mutta myönnän toki senkin, että olen lukijana fetisisti (sen Barthesin tekemän jaottelun mukaisesti; olen siitä jaottelusta blogissani joskus kirjoitellut) eli ihastun yksittäisiin tekstin kohtiin, lauseisiin, fragmentteihin. Voin pitää kirjasta, vaikka en sitä teoskeskeisesti luettuna kovin korkealle arvostaisikaan, jos siinä vain on ”hyvää matskua”.

  4. 6

    Anonymous sanoo

    ”Samantekevää. Tahdoin tai en, arvostelen vastedeskin ihmisiä (ja kirjailijoita) puutteellisen tiedon varassa, hatarin perustein. Kuvittelen sen, mitä en tiedä. Mutta niin tekevät tietoyhteiskunnassa kaikki.”

    Toivotko että sinuun käytetään samaan metodia?

  5. 7

    sanoo

    ”Toivotko että sinuun käytetään samaan metodia?”

    Tiedän, että käytetään. Toiveillani ei ole tässä asiassa mitään merkitystä.

    Paras tunnustaa, että ihmiset toimivat näin. Ja että myös itse toimii. Maailma on täynnä informaatiota, myös kirjamaailma. Ja suurin osa informaation valinnasta ja suodattamisesta tapahtuu muilla kuin ”objektiviisilla” perusteilla, mm. ennakkoluuloilla.

    Anonyymille haluan vielä muistuttaa, että pidän tätä blogia etupäässä lukijana. En minä kaikkea tänne kirjoita se ajatus takaraivossani, että olen kirjailija. Se on elämässäni vain yksi rooli, toimenkuva tai miksi sitä ikinä haluaakaan kutsua.

  6. 8

    Anonymous sanoo

    Et sinä voi irrottaa itsestäsi kirjailijan valoa kuten ei Vanhanenkaan pääministerin varjoa. Lukijaksi julistautuminen ei riitä.

    Kaikkea kirjoittamaasi luetaan kirjailijan kirjoittamana tekstinä, ja se nostaa rimaa.

  7. 9

    sanoo

    ”Kaikkea kirjoittamaasi luetaan kirjailijan kirjoittamana tekstinä, ja se nostaa rimaa.”

    Ei se minun mielessäni rimaa nosta. Kirjoitan vastakin tähän blogiin mitä sylki suuhun tuo. En piittaa siitä, mitä muut minusta ja kirjailijuudestani ajattelevat.

  8. 10

    sanoo

    Tahdoin tai en, arvostelen vastedeskin ihmisiä (ja kirjailijoita) puutteellisen tiedon varassa, hatarin perustein.

    Tunsin itseni todella turmeltuneeksi filistealaiseksi, kun pysähdyin aluksi ihmettelemään hetken ajan, keitä ovat nämä ”vastedeskin ihmiset”. Vaste-deskin, ei vast-edeskin.

    ”Vastedes” on siis nykymittapuulla jo niin vanhahtava ja ylätyylinen sana, ettei kielikorva tunnistanut sitä heti. Ehkä täytyisi aloittaa bloggaaminen uudestaan, jotta voisi säilyttää edes jossain määrin elävän suhteen kieleen.

  9. 11

    sanoo

    Tommi: Mutta myönnän toki senkin, että olen lukijana fetisisti (sen Barthesin tekemän jaottelun mukaisesti; olen siitä jaottelusta blogissani joskus kirjoitellut) eli ihastun yksittäisiin tekstin kohtiin, lauseisiin, fragmentteihin. Voin pitää kirjasta, vaikka en sitä teoskeskeisesti luettuna kovin korkealle arvostaisikaan, jos siinä vain on ”hyvää matskua”.

    Ha! Tämä sopii juuri tuossa Älykäs romaani 21. vuosisadan turmiollisuudesta -ketjussa kertomaani Hustvedt-mieltymykseeni. Pitääpä etsiä fetissi-postauksesi ja perehtyä taas Barthesin saloihin, pitkästä aikaa. Jopa ei-kirjallisuusalan mieheni pilkkaa minua mieltymyksestäni Kaikki mitä rakastin -kirjaa (huom partitiivi!) luettuaan ja bongattuaan lauseen, jota vapaasti kiusallaan siteeraa näin: ”Hänen huulosiltaan pääsi tuulonen”. Okei, okei, mä myönnän! Fetisisti kai sit minäkin – ja usein juuri toisinpäin. Mutku.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *