Kirjailija, kirja

Kirjailija on kummallinen olento. Hän on ristiriita, hänessä ei ole mitään järkeä. Kirjoittaminen tarkoittaa myös sitä, ettei puhu. Hiljaa pysymistä. Äänetöntä kirkumista. Kirjailija on usein varsin levollinen; hän kuuntelee paljon. Hän ei puhu paljon, koska on mahdotonta puhua kirjasta, jonka on kirjoittanut ja etenkin kirjasta, jota kirjoittaa. Se on mahdotonta. Se on elokuvan, teatterin ja muiden performanssien vastakohta. Se on kaiken lukemisen vastakohta. Se on vaikeinta kaikesta. Se on pahinta. Koska kirja on tuntemattomuus, se on yö, se on suljettu alue, ja siinä kaikki. Kirja etenee, kasvaa, kulkee suuntiin, joita kuvittelit tutkineesi; kulkee kohti omaa kohtaloaan ja kirjailijan kohtaloa, ja kirjailija tuhoutuu, kun kirja julkaistaan: kirjailija erotetaan kirjastaan, kirjan unesta, kuin viimeisenä syntynyt lapsi, se rakastetuin.

Margurite Duras

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Taiteilija kyllä eroaa teoksestaan kun se valmistuu, mutta sitten hänestä tulee osa tuota teosta kokevaa vuorovaikutteista yleisöä johon voi osallistua niin halutessaan. Toki voi olla ettei jutuistaan jaksa enää puhua mutta se on taas ihan eri juttu mistä Duras puhuu. Teoksestaan ei tarvitse vaieta ja itse koen Durasin ajatuksen enemmänkin taiteen ja taiteilijan mystifointina tai jopa tekijän nostamisena yhteisön yläpuolelle; jonkin lausumattoman kielen ja totuuden äänettömäksi hallitsijaksi. Mutta ranskalaisethan ovat auttamattomia romantikkoja. Itse olen kirjoittanut yhden pienen teoksen mutta en näe syytä vaieta siitä jos kuulen mielenkiintoisia tulkintoja. Se ikään kuin pysyy elossa siitä puhuttaessa. Kirja on mukavalla tavalla vieras ja tuttu yhtäaikaa ja toimii välittäjänä ihmisten välillä. (Kirjoitin tästä aiheesta tekstin Taide-lehteen ja pitäisi kai ilmestyä keskustelupalstalla seuraavassa numerossa.)

  2. 2

    sanoo

    Ei Duras mitään mystifioi, vaikka meistä saattaa siltä tuntua. Hän sanoo julki sen mitä aidosti kokee ja tuntee, siitä voi vakuuttua lukemalla Écrire-teoksen. Toki hän siinä myös puhuu kirjoistaan, vaikka se samalla on hänestä mahdotonta. Elämän paradokseja. On hyvä, että on tuollaisia hahmoja kuin Duras, joilla on tuollainen suhde tekemiseensä. Yhtä lailla kuin on hyvä, että on John Fordin kaltaisia hahmoja, jotka sanovat: ”Minä olen John Ford, minä teen lännenelokuvia.”

  3. 3

    sanoo

    Mystifioinnin efekti tulee tuosta yleistävästä kolmannen persoonan käyttämisestä, mikä on houkutteleva vaihtoehto koska sillä saa yksityisen ja satunnaisen tuntumaan joltain isommalta. Noin tuon Durasin koen. Efekti on tuo. Tosin olen aina pitänyt Durasia vähän teennäisenä ainakin elokuvan tekijänä. Mutta tunnejuttujahan nämä ovat pitkälle.

  4. 4

    sanoo

    Itsestäänhän Duras puhuu, kun puhuu ”kirjailijasta”. Se ei ehkä käy selville tuosta katkelmasta, mutta koko teoksen lukemalla käy kyllä.

    Minä ole tällaisten omaa kirjoittamista, taidetta tai ajattelun lähtökohtia reflektoivien tekstien äärellä sellainen lukija, että minua kiinnostaa ennen muuta kirjoittajan oma kokemus ja tapa sanallistaa sitä, eivät niinkään lauseiden tai väittämien ”totuusarvot”, koska eihän näissä asioissa ole mitään lopullisia totuuksia, vaan näkökulmia, tulkintoja, kokemusta…

  5. 6

    sanoo

    Ei tosiaan mystifioi, vaan pukee sanoiksi sen mikä on oikeastaan mahdotonta sanoiksi pukea. Ja varsin selkeästikin vielä, juuri sanomalla tuntemansa ja kokemansa niin avoimesti, kaikki ristiriidat ja järjettömyydet myöntäen.

    ”Kirjoitan” on loistava kirja.

  6. 8

    sanoo

    Kiitos, Tommi, Marguerite Duras- postauksestasi. Olen seurannut blogiasi, se on mielenkiintoinen. Teoksesi, jotka olen lukenut ovat olleet hienoja, kiitos niistä. Odotan syksyllä julakaistun teoksesi lukuelämystä innostuneena.
    Olen ajatellut, ettet tunne tai arvosta Margueriten tuotantoa.
    Marguerite Duras on ylivertainen kirjailija. Hän kirjoittaa kaikesta mitä elämässä on niin, että se koskettaa lukijan sielua. Korutonta, mielikuvia malaavaa tekstiä elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta. Hän puhuu miehistä ja ymmärtää heidän ajatteluaan kuin olisi itsekin mies.
    Moderato cantabile- teos laittaa miettimään ihmisten suhteita, miehen – naisen- lapsen, rakkautta, suhdetta väkivaltaan ja addiktioihin. Upea teos. Pieni kirja mutta monumentaalinen vaikutus.Luen sen aina uudelleen ja joka kerta se näyttäytyy uudenlaisena.
    Jokapäiväinen elämä- teoksessaan Duras kertoo kaikesta mikä on tärkeää elämässä meille kaikille ihmisille.
    Duras oli ehdoton pasifisti ja ne hänen teksteistään tulisi erityisesti muistaa, joissa hän muistuttaa sodan kauheuksista ja siitä, että ihmisiä pitäisi kohdella oikeudenmukaisesti aina ja varsinkin rauhan nimissä.
    Hyvää jatkoa!

  7. 10

    Anonymous sanoo

    Riitta, tässä maailmassa fundamentaalinen pasifismi voi tuottaa aika pahaa jälkeä. Ajatellaan vaikkapa Pohjois-Syyriaa. Isisin vainoamat ihmiset siellä eivät varmaaankaan toivo Turkilta tai länneltä juuri nyt pasifismia. Ei juuri nyt. Ideaalimaailmassa pasifismi on tietysti hieno periaate. Älä tapa. Siinä se on. Mutta sen ehdoton soveltaminen tässä maailmassa on useinkin mahdotonta, joskus jopa vahingollista.

    Itse luin Durasilta viimeksi elämänkerrallisen Jokapäiväinen elämä-teoksen. Kirjassa hän antoi itsestään kuvan railakkaana, suorana ja myös maanläheisenä naisena. Muun muassa hänen juttunsa alkoholismistaan ja rakkaudestaan viinaan olivat reilua tekstiä. Kuva ei ollut ollenkaan hailakkaan ranskalaisen kahvilaälykön. Vaikka hän eristäytyi muistaakseni Bretagneen kirjallisiin ajatuksiinsa viinalla maustettuina, olisin voinut kuvitella hänet hyvin kotimaiseen lähiöön, seitsemännen kerroksen yksiöön Jallu-pullojen sekaan tekemään muistiinpanojaan yksinäisyydessä. Sääliä herättävä vanha nainen, hän tuossa teoksessa oli. Ja myös tavattoman viisas.

    t. jope

  8. 11

    sanoo

    Saitte minut uteliaaksi noista Kirjoitan ja Jokapäiväinen elämä teoksista. Ehkä niiden suoruus ei ärsytä minua. Kirjastossa jo odottaa varaamani Kirjoitan. Luin Lol. V. Steinin elämän joskus aikoja sitten sekä Rakastajan ja selailin niitä taas. Voi olla että suomennos tekee niistä itselleni niin tuskastuttavaa luettavaa. Tarkoitan ranskalaisen uuden aallon (käytän käsitettä nyt tosi laveasti) tekijöille tyypillistä ajattelemisen virtaa tai nykyhetkeä tavoittelevaa sävyä. Ikään kuin ajattelua voisi imitoida… Tuloksena kun on sittenkin eräänlaista älyllistä rokokoota. kässärikinEnkä nyt väitä että minulla on todellisuudentunnun aito resepti hallussani mutta hyvällä tahdollanne ehkä saatte kiinni tuntemuksistani.(Tuo uusi aalto viittaa siis elokuvaan ja uuteen romaaniin… Godardin Laittomista ja Resnaisin Marienbadista pidän paljon mutta kyllä nyt täytyy videohyllystä ottaa varmaan taas India Song uudelleen tarkasteluun ja lukea sen taas kässärikin. Sen ystävät hyvät saitte aikaan. Sitä kun jossain syvällä mielen sopukoissa lymyää aina epäilys omia näkemyksiään kohtaan.)

  9. 12

    sanoo

    Sattuipa mukavasti, että Poesia julkaisi jouluksi teoksen Marguerite Duras: Nimetön intohmo. Takakannessa kerrotaan, että se on alun perin julkaistu italiaksi vuonna 1989, painos loppui pian ja kirja unohtui. Vuonna 2013 se julkaistiin uudelleen ranskaksi ja se sai ylistävän vastaanoton. Duras ei myöntänyt haastatteluja auliisti, mutta hän vastaa kirjassa Pallotta della Torren vaikeimpiinkin kysymyksiin tyhjentävästi, intensiivisesti, antaumuksella.
    Kirjassa kääntäjä Aura Sevón kertoo kiinnostavasti työstään teoksen parissa kääntäjänä sekä Duras-tutkijana ja asiantuntijana. Hän mainitsee myös Durasin taiteelle tunnusomaisesta minimalismista, joka ilmenee lyhyinä lauseina ja mieltymyksenä toistoon. Sevón muistuttaa myös siitä, että Marguerite Duras oli kaksikielinen ja että vietnamin kielellä oli voimakas vaikutus hänen ranskaansa.
    Jopessa Marguerite herättää sääliä, vanha nainen, alkoholihuuruineen eristäytyneenä kirjallisiin ajatuksiinsa. Kun Durasilta kysytään, eikö hän usko siihen, että ihmisiä kasvatetaan ja ohjataan lukemaan juuri tietyllä tavalla, hän vastaa ” Parasta on antaa eräiden prosessien kypsyä itsestään.”
    Teos ”Jokapäiväinen elämä” on tekstikokoelma, joka on kirjoitettu puhtaaksi Durasin ja Jérôme Beaujourin (näyttelijä ja kirjailija) käymistä keskusteluista. Autofiktiivisiä ovat monet hänen romaaneistaan kylläkin.
    Hyvää jatkoa ja onnea uudelle vuodella 2015!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *