Kirjailija, kirja

Kirjailija on kummallinen olento. Hän on ristiriita, hänessä ei ole mitään järkeä. Kirjoittaminen tarkoittaa myös sitä, ettei puhu. Hiljaa pysymistä. Äänetöntä kirkumista. Kirjailija on usein varsin levollinen; hän kuuntelee paljon. Hän ei puhu paljon, koska on mahdotonta puhua kirjasta, jonka on kirjoittanut ja etenkin kirjasta, jota kirjoittaa. Se on mahdotonta. Se on elokuvan, teatterin ja muiden performanssien vastakohta. Se on kaiken lukemisen vastakohta. Se on vaikeinta kaikesta. Se on pahinta. Koska kirja on tuntemattomuus, se on yö, se on suljettu alue, ja siinä kaikki. Kirja etenee, kasvaa, kulkee suuntiin, joita kuvittelit tutkineesi; kulkee kohti omaa kohtaloaan ja kirjailijan kohtaloa, ja kirjailija tuhoutuu, kun kirja julkaistaan: kirjailija erotetaan kirjastaan, kirjan unesta, kuin viimeisenä syntynyt lapsi, se rakastetuin.

Margurite Duras

Kommentit (12)
  1. Taiteilija kyllä eroaa teoksestaan kun se valmistuu, mutta sitten hänestä tulee osa tuota teosta kokevaa vuorovaikutteista yleisöä johon voi osallistua niin halutessaan. Toki voi olla ettei jutuistaan jaksa enää puhua mutta se on taas ihan eri juttu mistä Duras puhuu. Teoksestaan ei tarvitse vaieta ja itse koen Durasin ajatuksen enemmänkin taiteen ja taiteilijan mystifointina tai jopa tekijän nostamisena yhteisön yläpuolelle; jonkin lausumattoman kielen ja totuuden äänettömäksi hallitsijaksi. Mutta ranskalaisethan ovat auttamattomia romantikkoja. Itse olen kirjoittanut yhden pienen teoksen mutta en näe syytä vaieta siitä jos kuulen mielenkiintoisia tulkintoja. Se ikään kuin pysyy elossa siitä puhuttaessa. Kirja on mukavalla tavalla vieras ja tuttu yhtäaikaa ja toimii välittäjänä ihmisten välillä. (Kirjoitin tästä aiheesta tekstin Taide-lehteen ja pitäisi kai ilmestyä keskustelupalstalla seuraavassa numerossa.)

  2. Tommi Melender
    12.10.2014, 22:25

    Ei Duras mitään mystifioi, vaikka meistä saattaa siltä tuntua. Hän sanoo julki sen mitä aidosti kokee ja tuntee, siitä voi vakuuttua lukemalla Écrire-teoksen. Toki hän siinä myös puhuu kirjoistaan, vaikka se samalla on hänestä mahdotonta. Elämän paradokseja. On hyvä, että on tuollaisia hahmoja kuin Duras, joilla on tuollainen suhde tekemiseensä. Yhtä lailla kuin on hyvä, että on John Fordin kaltaisia hahmoja, jotka sanovat: “Minä olen John Ford, minä teen lännenelokuvia.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *