Kirjailija hipelöi lukijoitaan

Oi ihanaa maailmaa, jossa kaikki kohtaavat toisensa ja koskettelevat toisiaan, kirjailijat lukijoita ja lukijat kirjailijoita!

Tämän kaltaisiin riemunkiljahduksiin olen törmännyt seikkaillessani kirjamessuväen parissa ja lueskellessani verkon lukupiirikeskusteluja.

Rakastavatko kirjailijat lukijoitaan ja ovatko he lukijoilleen kiitollisia kuin poliitikot äänestäjilleen? Olisi sopimatonta ja räikeästi ajan hengen vastaista väittää muuta. Siitä ei toki pääse mihinkään, etteivätkö lukijat olisi kirjailijoille korvaamattomia. Ilman lukijoita ei olisi koko kirjallisuutta eikä kirjallista maailmaa.

Toinen juttu on se, kuinka helppo kirjailijoiden on mennä ihmisten eteen, kohdata lukijansa naamatusten.

On toki sellaisia suurisydämisiä ja kovaäänisiä persoonia, jotka nauttivat päästessään messulavalle, televisiostudioon tai lukupiiriin kertomaan itsestään ja hengentuotteistaan. Heitä kuunnellessa ja katsellessa voi saada käsityksen, että kirjailijoille on luonteenomaista olla valovoimainen esiintyjä ja/tai itseriittoinen tyrkky.

Näin ei ole. Kuten David Foster Wallace kirjoittaa esseessään: ”Majority of fiction writers, born watchers, tend to dislike being objects of people´s attention. Dislike being watched.”

Oikeastaan koko kirjailijan työ on osattomuutta maailmasta, maailman tarkkailemista etäisyyden päästä. Siten monelle kirjailijalle luontevampaa olisi kirjamessuilla istua messulavan sijasta jossain syrjäisessä sopessa ja seurata vuoroin huvittuneena, vuoroin kauhistuneena osastolta osastolle ja tapahtumasta tapahtumaan kiirehtäviä ihmisiä.

Eräs suorimmista ja kaunistelemattomimmista kirjailijan ja lukijoiden välisen suhteen kuvauksista on August Strindbergin Palkkapiian pojassa. Siinä päähenkilö Johan istuu hinaajan peräsalongissa ja seuraa tuntemattomuutensa suojissa, kuinka luotsit lukevat ääneen (yhdessä pötkössä, välimerkeistä piittaamatta) hänen tekstiään ja taivastelevat.

”Johan sai vahvaa esimakua siitä, miltä tuntui jäädä vaille ymmärtämystä sivistymättömien taholla. Ja näille hänen piti kirjoittaa! Miten toivotonta, miten turhaa!”

Lukemisen päätyttyä Johan avaa suunsa ja kysyy, kukahan tekstin on mahtanut kirjoittaa. Salongissa tulee hiljaista. Lopulta ääneen lukenut luotsi tokaisee, että Johanin sopii tulla seuraan ja ottaa voileipää ”jos se tuommoiselle herralle maistuu.” Ja niin Johan istuu, sydän heltyen, luotsien seuraan, joutuu jopa tarkistamaan käsityksiään heidän typeryydestään.

Monille kirjailijoille lukijoiden kohtaaminen saattaa olla yhtä monen henkisen esteen takana kuin Johanille. Ei niinkään siksi, että he pitäisivät lukijoita sivistymättöminä moukkina kuten Johan luotseja, vaan pikemminkin siksi, että he itse tuntevat jonkinlaista avuttomuutta tai arvottomuutta. Tai vähintäänkin ujoutta. Sitä se sivusta tarkkailu, osattomuus maailmasta teettää.

Kuulunkin siihen koulukuntaan, jonka mielestä merkityksellisimmät kirjallisuustapahtumat ovat kirjailijoille kirjoittamista omassa yksinäisyydessä ja lukijoille lukemista omassa yksinäisyydessä.
Naamatusten oleminen, vuorovaikutteisuus, selkään taputtelu ja muu suun soittaminen ovat parhaimmillaankin vain harmitonta pintakuohua.
Kommentit
  1. 1

    Anonymous sanoo

    Kirjailijuudesta puhumisen määrä on kyllä uskomaton nykyään.

    Mieleeni tulee omien havaintojeni pohjalta hassu ristiriita: yleensä kirjoitettaessa julkisuudessa kulttuurista sentataan paljon kaikesta määrällisestä – kuinka monta palkintoa se ja se sai piirtämistään palatseista tai miten usein mihinkin installaatioon vaihdettiin maidot, kuinka monella rekalla tämän sekä tuon paluukonserttikiertue tuli kaupunkiin ja miten pitkä videotaulu oli, entä kuinka paljon euroja satoi niiden ja näiden elokuvien avajaisviikonlopun näytännöistä jossain Sarah Palinin hylkäämässä territoriossa (tämä on erityisen tärkeää tietää Suomessa asti, kiitos Aatos).

    Kuvittelisin, että tämä liittyisi vaikeuteen kirjoittaa siitä jostakin pakenevasta ylimääräisestä, jonka kai haaveellisesti uskon olevan taiteen ytimessä. Konkretiaan on helpompi tarttua: tähän tanssiesitykseen todella tarvittiin 300 km vessapaperia, ajatelkaa.

    Toki kirjallisuuteenkin liittyy palkinto- ja veroäyrihehkutus, mutta paljon muita lajeja enemmän kuitenkin pyörivät kyökkipsykologisille oletuksille rakentuvat epämääräiset pallottelut kirjailijoista ja heidän sielunelämästään – vaikka jos edellä heittämäni lainkaan pitää kutinsa, voisi kuvitella, että latu olisi auki todella kovan linjan strukturalismille: isänpäiväkirjat kilpasilla – vertaa e-kirjaimen frekvenssejä, katso käyrät päällyspapereiden bulkeista!

    Tajunnanpuroaan tirautellen,

    co-antiaikalainen

    (nimimerkkikommentointi ei ilmeisesti taaskaan toimi)

  2. 2

    sanoo

    Jostain elokuvaohjaajasta on jo pitkään ollut rutiininomaista kirjoittaa tyyliin: ”hänen edellinen elokuvansa oli todellinen floppi ja tuotti XX miljoonan dollarin tappiot.”

    Sama pätee populaarimusiikkiin. Muistan taannoisen Rasmus-haastattelun, jossa bändi kertoi, että uuteen levyyn on nyt satsattu perusteellisesti, kun edellinen ei myynyt tarpeeksi hyvin.

    Odotan vain, koska ruvetaan puhumaan kirjailijoista samoin. ”Hänen edellinen kirjansa oli floppi ja sitä myytiin vain XX kappaletta.”

    Ei kai siihen enää kauaa kulu.

    Sitä paitsi muistan esimerkiksi Arno Kotroa tituleeratun aamutelkkarissa ”Suomen menestyneimmäksi runoilijaksi.” Eihän sen kuultua voinut kuin kieriä lattialla ja ulvoa.

    Tekee taas mieli siteerata Flaubertia, joka totesi, että ihmisiä kiinnostavat enemmän kirjoista kirjoitettavat lehtikommentit kuin kirjat itse. ”He panevat enemmän painoa kainalosauvoille kuin jaloille”, Flaubert kirjoitti.

    Jo silloin. 1800-luvulla.

  3. 3

    Anonymous sanoo

    ”Jo silloin. 1800-luvulla.”

    Niinpä kai. Huoh! (Sis. sekä leipääntyneisyyttä tähänastiseen että kauhua tulevasta…)

    Terv. co-a-a

  4. 5

    sanoo

    Kirjailija voisi kirjoittaa huomattavasti vapautuneemmin, jos tietäisi, etteivät tuttavat, työkaverit ja etenkään sukulaiset lue koskaan hänen kirjojaan.

  5. 6

    sanoo

    Kirjailijan ja lukijan tapaaminen on monesti pettys myös lukijalle. Margaret Atwood joskus totesi jotenkin niin, että jos pitää jostakin kirjasta ja haluaa siksi tavata tekijän, niin se on sama kuin jos pitäisi hanhenmaksasta ja haluaisi siksi tavata hanhen.

  6. 7

    sanoo

    Juu, näin on.

    Muistan nähneeni tv-ohjelman, jossa Tove Jansson kertoi eräästä pikkupojasta, joka oli hänen suurin ihailijansa. Kun Tove ja poika tapasivat, molemmat olivat vaivautuneita ja tuskin saivat sanaa suustaan.

    Minä puolestaan ajattelin aina, että en uskalla tavata Paavo Haavikkoa. Hän on ollut suurin idolini suomalaisista kirjailijoista. Nythän minun ei enää tarvitse tapaamista vältellä, valitettavasti.

  7. 8

    sanoo

    Tommi, elähän vielä vanno että on kamalaa tavata lukijoita.

    Tervetuloa tapaamaan meitä huomenna tänne Vaasaan!

    Anitan jo tapasin. Tulee tästä ainakin pieni blogitapaaminen, luulisin.

  8. 9

    sanoo

    Ehkä kuitenkin, median valtaotteesta huolimatta, ne lukijat (me lukijat!) vielä tietävät, miksi haluavat kirjan avata… Ei siksi, että se ”on best-seller”, vaan siksi, että on tykästynyt kirjailjan maailmaan, tapaan kirjoittaa se näkyväksi. Media mitatkoon menestystä ja arvoa tavallaan, ajan tavalla. Ei kannata alentua ajattelemaan, että se kuvaisi jokaisen lukijan ajattelutapaa.

  9. 10

    sanoo

    Kuten Ripsan kommentista ilmenee, Vaasassa olin ja vasta äsken palasin kotiin.

    Mukavaa keskustelua kirjailijoiden blogeista ja kirjallisuudesta yleisemminkin. En ole omimmillani julkisena puhujana, mutta helpottaa, kun saa puhua aiheesta, joka on jollain tavalla läheinen.

    Koko Vaasan kirjallisuustapahtuma tuntui kommenttien perusteella olleen onnistunut ja innostava. Itse en aikataulujen vuoksi kovin paljon valitettavasti ehtinyt tapahtuman antiin tutustua.

  10. 11

    sanoo

    Tommi, oli mukavaa nähdä ja kuulla sinua ja Anitaa. Aiheesta olisi varmasti riittänyt puhetta enemmänkin, eihän Blogistan kahteen tuntiin tyhjene.

    Pidin sinun ääneen mietiskelystäsi.

    Ja kun sain käspäivää sulle sanotuksi, vaikka taisitkin olla vähän ällistynyt, niin on kivaa että olet olemassa ihan fyysisenäkin oliona.

    Kirjoittamisen iloa kirjoittamisvapaallasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *