Keskusteluyhteiskunta

Sanotaan, että intellektuellit ovat rasittavia, koska heidän mielestään pitäisi kaiken aikaa keskustella, etenkin arvoista.

Mutta eivät toimittajat ole sen parempia, hekin haluavat keskustella, rasittavuuteen saakka. Siitäkin huolimatta, että monille toimittajille keskustelu merkitsee kovaäänistä monologia. Maanisimmin keskustelunhaluiset toimittajat rauhoitetaan antamalla heille lehdestä oma kolumnipalsta. Se onkin viisasta yleisen yhteiskuntarauhan kannalta.

Mitä on tapahtunut, miksi kirjaan tällaisia huomioita?

Eipä muuta kuin, että Ilkka Kanerva sai potkut ja olen parina viime päivänä joutunut toimittajaporukoissa väsymykseen saakka ruotimaan tämän surkuhupaisan episodin merkitystä poliittiselle kulttuurillemme. Välillä olen salaa toivonut, että Kanervan tekstiviestit olisi painettu villaisella niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.

Mutta eipä olla sinisilmäisiä: jos toimittajat eivät kirjoittaisi ja keskustelisi Ilkka Kanervasta, he kirjoittaisivat ja keskustelisivat jostain muusta.

Nykyisessä yhteiskunnassa on mahdoton päästä keskustelua pakoon. Sitä enemmän ja sitä raivokkaammin ihmiset keskustelevat, mitä ilmeisempää heille on, että olennaiset asiat on jo sanottu ja kaikki osapuolet tuntevat toistensa näkökannat ja niiden perustelut.

Television keskusteluohjelmat – jotka toimittajat, ketkäpä muut, orkestroivat ja juontavat – ovat tämän inhan keskusteluyhteiskunnan näyteikkuna. Eilenkin oli raijattu Ylen studioon kiintiökokoomuslainen, kiintiöfeministi, kiintiöjournalisti ja kiintiöjussilähde ruotimaan ulkoministerin eroon johtaneita tapahtumia.

Huurupäisimpien toimittajien mielestä Tapaus Kanerva kertoo myönteisellä tavalla siitä, että meillä Suomessakin on vihdoin viimein siirrytty länsimaiseen poliittiseen kulttuuriin.

”Länsimainen” on eräs niistä keskusteluyhteiskunnan käsitefetisseistä, jota kaikki viskovat suustaan miten sattuu, mitenkään problematisoimatta. (Samaan kastiin kuuluu ”sananvapaus”, jolla on käytännön merkitystä enää pornon, solvausten ja muun saastan levittäjille sekä juorulehtien toimittajille).
Useimmat keskustelijat tuntuvat olevan sitä mieltä, että ”länsimainen” on itsestään selvästi jotain hyvää ja tavoittelemisen arvoista.

Vanhaa sanaparia ”länsimainen sivistys” kuulee harvemmin käytettävän. Mutta vaikea sitä olisikin käyttää muussa kuin ironisessa merkityksessä…
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Niin, kyllä toimittajan työllä funktionsa on, tosin Kanerva- casen kohdalla tuntuu, että sen funktionaalinen arvo katosi noin kuukausi sitten; hiukan ihmettelen ihmisiä jotka ovat jaksaneet lukea tai kuunnella hyvin pitkälti samaa uutista (muutamaa poikkeusta huolimatta) päivittäin eri lähteistä.

  2. 2

    sanoo

    Hyvä toimittaja tyytyy osaansa, olemaan toimittaja. Hän välttää vallankipeyden ja narsismihäiriöt. Välkyimmistä ja tyrkyimmistä toimittajista tulee kolumnisteja. He eivät tee uutisia ja reportaaseja, he esiintyvät Ilmiöiden Tulkitsijana.

    Julkisuudessa esiintyvissä toimittajissa on jopa sellaisia, jolta en ole muistaakseni koskaan lukenut yhtään juttua, mutta joita olen nähnyt television keskusteluohjelmissa kertomassa mieleipiteitään milloin mistäkin. Eräänlaisia Tinttejä siis, mutta eivät seikkaile Tiibetissä vaan julkisuudessa. Missä he mahtavat käydä töissä? Vai onko heidän työnsä esittää toimittajaa? Eiväthän television keskusteluohjelmatkaan ole keskustelua vaan keskustelun simulaatiota.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *