Katoamisen arvoitus

markku pääskynen

Traagiset käänteet ovat tuttuja Markku Pääskysen aiemmista romaaneista, synkimpänä niistä hänen vahvimman teoksensa Vihan päivän perhesurmakuvio.

Sielut on 1980-luvun Mikkeliin sijoittuva yhden päivän romaani, jossa koulutyttö Maija joutuu hukkateille. Johtolangat jäävät vähiin, Maijan on nähty kulkevan aamukahdeksalta metsään.

Kerronta seurailee vuoroin Maijan vanhempien, vuoroin hänen koulukaverinsa Taiton tekemisiä. Isä kiertelee etsimässä tytärtään, raskaana oleva äiti päivystää kotona ja yrittää pitää itsensä kasassa pahaenteisten ajatusten vyöryessä päälle. Taito kuljeskelee parhaan kaverinsa Ilarin kanssa ympäriinsä, käy uimassa, löytää aarteen ja muistaa välillä tähyillä Maijaakin.

Etsintöihin kytkeytyy myös joukko muita seudun asukkaita, useimmat heistä tavalla tai toisella elämän laitapuolen kulkijoita.

Lähtöasetelmistaan huolimatta Sielut ei ole suoraviivainen jännityskertomus. Maijan katoamisen arvoitus pitää kyllä otteessaan, mutta ei varasta kaikkea mielenkiintoa. Pääskynen kuvaa kiehtovasti sitä, mitä ihmisen mielessä tapahtuu, kun elämän turvalliset perustat järkkyvät.

”Kun järki loppuu, loitsut heräävät ja taikuus ryhtyy toimeen”, Sielujen kertojaääni tiivistää.

Maijan vanhemmat sortuvat välillä kuvittelemaan, että tytön katoaminen johtuu heistä itsestään, heidän pahoista teoistaan. Järkeilyn väistyessä maagisen ajattelun tieltä mieli alkaa myös askarrella enteiden parissa ja havaita lähitienoon ihmisissä ja luonnossa kätkettyjä ulottuvuuksia.

Toisaalta tuiki tavalliset askareetkin saavat loitsunomaisia piirteitä. Kahvinkeitosta tulee tapa hallita kaaokseen suistunutta elämänpiiriä.

Taitolle toden ja kuvitelman välinen vuorovaikutus on luonnollisempaa kuin Maijan vanhemmille. Sielut tarjoaa lukijalle ajatusta, että lapsen sanaton tieto voi olla syvempää kuin aikuisen sanallinen. Peter Høeg on pilannut muutaman romaaninsa lukkiutumalla ”järjen ylittävään viisauteen”. Pääskynen ei onneksi ryhdy yhtä asetelmalliseksi, vaan jättää lukijalle tulkinnanvaraa.

Oman säväyksensä maagiseen ajatteluun tuovat sanat ja lauseenparret. Taitolle kieli on kuin muovailuvahaa, josta voi pyöritellä uusia, yllättäviä hahmoja. Maijan vanhemmille sanomisen ja tapahtumisen välinen yhteys tuottaa ahdistusta. Onko tyttö kadonnut vai ainoastaan hetkellisesti poissa? Karmeimpia aavistuksiaan he eivät tohdi edes sanoiksi päästää.

Viitteellisemmän tason romaanin avaavat ulkomaailman tapahtumat. Uutisissa kerrotaan Mikkeliä kohti ajavasta autosta, jossa on ryöstäjä panttivankeineen. Mieleen nousee vuoden 1986 panttivankidraama, mutta ajallinen yhteys ei vastaa todellisuutta. Sieluissa eletään toukokuuta, auto räjähti Mikkelin torilla elokuussa. Romaanin maailma on romaanin maailma, eikä sen tapahtumia pidä tulkita liian orjallisesti elettyä historiaa vasten.

Tytön katoaminen ja panttivankeja kuljettava auto kuvastavat Sielut läpileikkaavaa teemaa muutoksista, jotka keikauttavat elämän uuteen asentoon. Tällaisia käänteitä tapahtuu niin yksilöille, perheille kuin ihmisyhteisöille.

Sielut on tiivis, taitavasti sommiteltu romaani. Erikoiskiitoksen ansaitsee Pääskysen ilmaisuvoimainen kieli, jossa on paisuttelematonta lyyristä herkkyyttä, kauneuttakin.

(Parnassossa 5/2015 julkaistu arvostelu, tässä kokonaisena, lehdessä hieman lyhennettynä merkkimäärärajoitteen vuoksi)

Kommentit (3)
  1. Hei,
    Kiitos blogistasi, se on valanut minuun uskoa viimepäivinä.
    Olen tullut hyvin iloiseksi huomatessani, että maailmassa on muitakin antiaikalaisia itseni lisäksi ja että internetistä voi kaiken roskan seasta löytää vielä tällaisen kultakimpaleen.

    Olen lukenut tekstejäsi taaksepäin nyt vuoteen 2011 ja siellä on erinomaisia pohdintoja romaanimuodosta, suomalaisesta proosasta yms. Jos haluat ryhtyä pieneen ajatusleikkiin niin kysyisin, millaisen kirjan haluaisit juuri nyt mieluiten lukea. Siis muodon, teemojen jne. puolesta.

    1. tommimelender
      10.10.2015, 11:46

      Juuri nyt olen lukemassa Gustave Flaubertin postuumisti julkaistua, keskeneräiseksi jäänyttä romaania Bouvard ja Pécuchet. Se on toki entuudestaan tuttu, mutta mielikseni luen uudestaan nyt, kun siitä juuri ilmestyi Siltalan kustantamana ja Antti Nylénin suomentamana uusi tarkistettu suomennos. Siinä ovat läsnä ne elementit, jotka yleensäkin romaaneissa kiehtovat: intohimoinen suhde kieleen ja kirjoittamiseen sekä tuon intohimon varjopuolena kielen ja kerronnan ilmaisuvoimaan kohdistuva epäily, joka on pakko jotenkin ylittää ynnä tietysti suuruudenhulluutta lähentelevä tavoite puristaa romaanimuotoon jotain yleispätevää & yleisinhimillistä (tässä kyseisessä teoksessa maalitauluna on typeryys eri muodoissaan).

  2. “Finlandia-ehdokkaiden listalle ei ole mahtunut yhteiskunnallisia ja ajassa kiinni olevia teoksia. Sen sijaan listalle on valikoitunut sanataiteellisesti ansioitunutta, lähes lyyristä proosaa.” – Yle.

    Ehkä tämänkin blogin (+ kommenttien) viesti on kuultu? Linstedtin Oneiron ja Pääskysen Sielut ehdokkaina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *