Katastrofit & Kalifornia

Viime päivinä ei ole voinut välttyä uutiskuvilta Kalifornian metsäpaloista. Kaukana maailmalla tapahtuvat katastrofit ovat hyviä katastrofeja, koska eivät kosketa meitä. Don DeLillon romaanissa Valkoinen kohina pohdiskellaan kaiken muun ohella myös katastrofiuutisten luonnetta.

Romaanissa esiintyvän pienen syrjäisen collegen Amerikkalaisen elämäntavan laitoksen esimies Alfonse Stompanato (viitanneeko sukunimi mafiayhteyksiin?) on sitä mieltä, että nykyihmiset potevat aivojen surkastumista. He tarvitsevat katastrofiuutisia jaksaakseen skarpata jokapäiväisen informaatiopommituksen keskellä.

On varmasti totta, että mikään ei sykähdytä niin kuin kunnon tuhoisa terrori-isku, mieluiten Yhdysvalloissa ja toiseksi mieluiten jossain suuressa Länsi-Euroopan maassa. Kun uutisissa kerrotaan sellaisesta, on pakko laskea käsistään se mitä on sillä hetkellä tekemässä ja terästää kuuloaan: kuka, missä, kuinka paljon kuolleita…

Kaliforniassa nyt roihuavat metsäpalot eivät valitettavasti kiihota tarpeeksi mieltä. Ei ole joukoittain kuolonuhreja, ei ole koskettavia kuvauksia vanhemmistaan savun ja liekkien keskelle eksyneistä lapsista tai evakkoreitillä loukkuun jääneestä bussista, joka on täynnä vanhainkodin asukkeja. Palomiehetkin vain pruuttaavat vettä palavaan pensaikkoon, eivät kisko pahoin ruhjoutuneita ihmisiä raunioiden keskeltä. Eikä metsäpaloista voi syyttää Al-Quaidan verkostoa ja Osama bin Ladenia.

Yksi asia kuitenkin on kohdallaan, metsää palaa Kaliforniassa. Se on paras paikka katastrofeille, kuten Alfonse Stompanato toteaa DeLillon romaanissa. Muualla tunnetaan hänen mukaansa mielihyvää ja tyydytystä, kun kalifornialaiset kohtaavat koettelemuksia. He ovat luoneet perustan huolettomalle ja pinnalliselle elämäntavalle, joten on oikein että heitä rangaistaan.

”Vain katastrofi kiinnittää huomiotamme. Me haluamme niitä, me tarvitsemme niitä, olemme niistä riippuvaisia. Niin kauan kuin ne tapahtuvat jossain muualla. Tässä vaiheessa Kalifornia tulee kuvaan. Liejuvyöryjä, pensaspaloja, rannikon syöpymistä, maanjäristyksiä, joukkomurhia ja niin edelleen. Voimme rentoutua ja nauttia niistä kauheuksista, koska sydämessämme me tunnemme että Kalifornia saa vain ansionsa mukaan.”
Don DeLillo: Valkoinen kohina (Tammi 1986)

Kommentit
  1. 1

    Etappisika sanoo

    Voisivat nyt Mestarit tehdä hätätilapaluun hyväntekeväisyyskonsertin muodossa; tuotto lyhentämättömänä hätää kärsiville kalifornianmiljonääreille, joiden päältä punainen kukko vei katon.

  2. 3

    Kampi sanoo

    Tappisika tempasemaan karaookkea sinne duettona Britneyn kanssa? Esim. tämä ”Ken vois liekin sammuttaa” voisi herkistää. Asettuupi samalla nuo luonnonolojen mullistukset ja kärsimykset mittasuhteisiin hetimiten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *