Kaksi jenkkiä ja vanhan maailman mies

Kuulun siihen kansanosaan, joka ei joulunpyhinä paljon kirjoja lue. Mieluummin katselen elokuvia, koska niitä tulee muulloin katsottua liian vähän.

Ehdin kumminkin kahlata lävitse kahden jenkkikirjailijan eli Paul Austerin ja Jonathan Lethemin uutuudet. Austeria olen lukenut aina, vaikka ei välttämättä olisi mieli tehnyt. Lethem sitä vastoin on jäänyt aikaisemmin paitsioon, koska en ole oikein luottanut häneen.

Kumpikin on kirjoittanut hyvät romaanit, mutta en minä heitä niiden perusteella nosta omaan jenkkikirjailijoiden kaanoniini.

Austerin Invisible kerii tehokkaasti ja vangitsevasti auki austermaisen yllätyksellistä (ja siinä mielessä yllätyksetöntä) tarinaa. Lethemin Chronic City taas poukkoilee välillä häiritsevästi.

Jos Lethem kirjoittaisi yhtä hyvin kuin Auster (eli samanlaisella hämäävän irtonaisella otteella, joka kuitenkin pureutuu syvälle) saattaisin jopa innostua hänen kirjastaan. Chronic Cityssä on mielenkiintoisia ideoita (esimerkiksi viestinnän harhakuvista ja todellisuuden simulaatiomaisuudesta) sekä kiehtova tapahtumakonteksti (Manhattan eräänlaisessa rinnakkaistodellisuudessa, jossa ihmiset lukevat New York Timesin war free -editiota ja jossa vapaana harhaileva tiikeri kylvää tuhoa). Lethemin konstruktiosta puskee kuitenkin läpi amerikkalainen tekofiksuus ja onttous. Kaiken kaikkiaan Lethemistä jää hieman rasittava vaikutelma kirjoittajakurssin priimuksena, joka on myöhemminkin onnistunut (tai ”onnistunut”) kaikessa. Ehkä hän ei ole kärsinyt tarpeeksi, elämässään tai kirjoittamisessaan?
On suuri ero lukea Austerin ja Lethemin jälkeen J.M. Coetzeen uusinta romaania Summertime (luen sitä nyt toista kertaa). Vaikka Coetzee on kotoisin Etelä-Afrikasta, hän edustaa kirjallisuuden kartalla vanhaa maailmaa eli Eurooppaa. Hänessä ei ole mitään tekofiksua tai onttoa, hän menee klassisen romaanikirjailijan eetoksella ytimiin saakka. Taas kerran tulee todistetuksi se, että parhaat kirjailijat ovat eurooppalaisia (vähintäänkin hengeltään).
P.S.
David Foster Wallacen ystäviä kiinnostanee se, että Lethemin kirjassa on tärkeässä sivuroolissa teos nimeltä Obstinate Dust. Tämän kuvitteellisen tuhatsivuisen kulttimainetta nauttivan järkäleen on kirjoittanut kuvitteellinen kirjailijahahmo nimeltä Ralph Warden Meeker.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Austerin tunnen, ja Goetzeen vaan en Lethemiä. Täytyy käydä kirjastossa katsomassa olisiko häntä siellä. Epäilen että ehkä ei. Kiitos analyysista!

    Mutta se ei ollut peruskiitollisuuteni aihe tällä kertaa, vaan keskustelusi Nadja Nowakin kanssa Nadjan huoneessa, juuri äsken kuuntelin. Puhuit vapaasti ja kiinnostavasti. Erityisesti minua ilahdutti nuorenmiehen (?) pohdintasi moraaalista, jonka olemme – mm. tämän tietoyhteiskunnan (!) ja viihdeteollisuuden vuoksi – menettäneet.

    En ollut tullut ajatelleeksi että Flaubert taisteli syntymässä olevaa modernia n.k. demokratiaa vastaan. Se oli tärkeä pointti. Hirveän usein sitä unohtaa katsoa tarkemmin sitä aikaa mitä kukin klassikko on elänyt. Kaikkiaan valistusajan aatteita ei tietenkään ole ikinä pantu missään käytäntöön.

    Korviin tarttui ajatuksesi kehittää ”militantin fundamentalistin selitysmalli”, tai olla jo kehittänyt siellä Ranskalaisen ystävän fiktiomaailmassa. Luulen että selitysmalleja on jo olemassa ja niin kutsutusti ilmassa, mutta se tilanne milloin päässä kuuluu klik ja maailma muuttuu punaisenkarvaiseksi (orange cloud, kuten fyysistä tilaa kutsutaan), tuntuu käsittämättömältä.

    Olen miettinyt asiaa paljon, niin kuin varmasti moni muukin. Oireellisesti viime vuonna oli vilisemällä romaaneja jossa puhuttiin syyskuun 11. päivästä, varsinkin moni amerikkalainen siitä kirjoitti, mm. Auster.

    Kunnian käsite on niin paljon outo minulle, että vaikka minulle kymmenen kertaa paukutettaisiin päähän että se kuuluu miehisyys-riitteihin, niin paljon kaipaamaani rationaalisuutta siitä ei tietenkään löydy. Ehkä kysymys on pelkästään atavismista.

    En ole lukenut kirjaasi, enkä usko että sitäkään saa vielä kirjastosta, mutta keskustelu sai minut kiinnostumaan sen lukemisesta. Oli fiksu ohjelma!

  2. 2

    sanoo

    Toi Lethemin kirjahan on muutenkin ihan DFW-pastissi; ikään kuin se yrittäisi ottaa sen paikan, tai sitten kirjoittaa itsensä ulos niistä vaikutteista omaksumalla ne. Päähenkilöt Chase Insteadman ja Perkus Tooth on ihan täysin DFW:tä, tulee mieleen Broom of the Systemin Lenore Stonecipher Beadsman, Mindy Metalman tai Rick Vigorous – samanlainen ilmeisen allegorisilla nimillä leikkiminen, latteasta syvälliseen jallittava pop-kulttuurista jauhaminen, maagisrealistiset elementit (se Manhattanilla vaaniva jättiläistiikeri) jne jne. Tokihan monet noista elementeistä on alunperin Pynchonilta, Barthelmeltä, Cooverilta ja DeLillolta, mutta siinä missä DFW muokkasi niistä jotain omaa, Lethem on aina tuntunut musta jotenkin puolivillaiselta varastelijalta. Fanboy, joka toistaa esikuviensa eleitä lisäämättä niihin mitään omintakeista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *