Jalkapallo ja tämän maailman tärkeimmät asiat

toussaint football

Hurmaavampaa aloitusta kuin Jean-Philippe Toussaintin esseekokoelmassa Football en ole vähään aikaan kohdannut:

Kukaan ei pidä tästä kirjasta, eivät intellektuellit, joita jalkapallo ei kiinnosta, eivätkä jalkapallon ystävät, joiden mielestä kirjoitan liiaksi intellektuellin tavoin.

Juuri tuollaisen kirjan minäkin haluaisin kirjoittaa! Mieluummin kuitenkin jääkiekosta kuin jalkapallosta.

Toussaint on belgialainen kirjailija, jonka teoksissa näkyvät yhtä hyvin vaikutteet Samuel Beckettiltä kuin Jacques Tatilta.

Beckettistä Toussaint on kertonut eräässä esseessään hauskan henkilökohtaisen muiston. Ollessaan aloitteleva, vielä julkaisematon kirjailija hän halusi lähettää näytelmänsä Beckettille luettavaksi, mutta koska aavisti, ettei taatusti ole ainoa Beckettiä teksteillään lähestyvä, laati ensin saatekirjeen, joka kiinnittäisi mestarin huomion.

”Pelatkaamme kirjeshakkia. Jos minä voitan, sinä luet näytelmäni ja kommentoit sitä. Jos sinä voitat, minä luen näytelmäni itse vapaahetkinäni”, Toussaint ehdotti ja laittoi kirjeensä loppuun: ”Kaiken varalta: 1, e4.”

Paluupostissa tuli Beckettin vastaus: ”Musta luovuttaa. Lähetä näytelmäsi. Ystävällisesti, Samuel Beckett”. Luettuaan näytelmän Beckett esitti siihen muutamia korjausehdotuksia.

Toussaintilta on suomennettu vain kaksi romaania (Kylpyhuone, WSOY 1987, kääntänyt Mirja Bolgár ja Tv, Basam Books 2000, kääntänyt Erkki Jukarainen), mikä on harmillista mutta ymmärrettävää.

Suomessakin käännöskirjamarkkinoita hallitsevat sellaiset teokset, joita Tim Parks on nimittänyt globaaleiksi romaaneiksi. Niissä päähenkilöt vatvovat keskiluokkaisia ura- ja parisuhdeongelmiaan ja liikkuvat maailmassa, jonka tekevät tunnistettavaksi läntisten suurkaupunkien maisemaa hallitsevat kulutusbrändit ja massakulttuurituotteet. Kerronta on lukuekonomialtaan optimoitua psykologista realismia.

Toussaintin romaanit ovat liian omapäisiä ja omaperäisiä kelvatakseen suurten kustantamoiden käännösoikeuksien ostajille. Englanniksi häntä julkaisevat Dalkey Archiven kaltaiset taideproosaan erikoistuneet pienkustantamot, jotka tavoittavat kirjallisten alakulttuurien edustajat mutta eivät suurta yleisöä.

 

***

 

Luin Kylpyhuoneen nuorena kirjallisuudenopiskelijana muutama vuosi sen suomeksi julkaisemisen jälkeen. En tiennyt Toussaintista etukäteen mitään, mutta romaanin asetelma kiehtoi: pariisilainen päähenkilö vetäytyy kylpyhuoneeseensa ja omistaa päivänsä kiireettömälle mietiskelylle ja filosofoinnille, kunnes päättää hetken mielijohteesta lähteä Venetsiaan.

Toussaintin mieltymys jalkapalloon tuli esiin Kylpyhuoneessa, mikä nosti hänen osakkeitaan silmissäni.

Mieleeni painui etenkin kohtaus, jossa päähenkilö katsoo tyttöystävänsä kanssa televisiosta Glasgow Rangersin ja Inter Milanin välistä Eurooppa-cupin (eli Mestareiden liigan edeltäjän) ottelua. Tyttöystävä väittää erästä skottipelaajaa (”kesakkonaamaista punapäätä”) päähenkilön näköiseksi, ja päähenkilö kiistää jyrkästi yhdennäköisyyden. ”Katso, miten hän juoksee!” tyttöystävä inttää, vaikka ei ole ikinä nähnyt päähenkilön juoksevan. Tuollaista salavihkaisen latautunutta arjen komiikkaa riittää Toussaintin romaaneissa.

Footballissa Toussaint kirjoittaa välillä kuin lausuisi Kylpyhuoneen päähenkilön tyttöystävän repliikkejä eli kiinnittää huomionsa aivan muihin asioihin kuin taktisella tietämyksellään ylvästelevät futisfriikit tai jalkapallon yhteiskunnallisia ja kulttuurisia ulottuvuuksia ruotivat älyköt. Kirjoittaessaan vuoden 2014 Brasilian MM-kisojen välierästä hän ei fiilistele Saksan historiallisella murskavoitolla isäntämaasta tai erittele Saksan pelillisen ylivoiman taustatekijöitä, vaan pohdiskelee sitä, kuinka oudolta tuntui nähdä Die Mannschaft pelaamassa vaakaraitaisissa punamustissa peliasuissa ikonisten valkoisten paitojen asemesta. Moinen peliasu toi Toussaintille mieleen rugbypaidat.

Kun katsomme jalkapallo-ottelua, tulevaisuus on avoin ja ratkaisematon, se paljastaa itsensä silmiemme edessä, vaihe vaiheelta, reaaliajassa. Ottelun kestäessä lopputulos pysyy epävarmana, emmekä voi herpaantua pelitapahtumien seuraamisesta hetkeksikään ilman riskiä, että menetämme jotain tärkeää.

Kun erotuomari viheltää pelin päättyneeksi, taululla näkyy lopputulos, eikä siihen ole vastaan sanomista. Mielemme valtaa euforia tai apatia riippuen siitä, onko suosikkijoukkueemme voittanut vai hävinnyt, tai sitten vain siirrymme tyynin mielin seuraavaan puuhaan, valmistamaan illallista tai lukemaan kirjaa, ellei kumpaankaan joukkueeseen ole erityisiä tunnesiteitä.

Lopputuloksen tyrannia murskaa lopulta alleen kaiken sen, mitä kentällä on ottelun aikana tapahtunut. Hyvän elokuvan voi katsoa uudestaan vaikka 50 kertaa, mutta ani harva jaksaa katsoa jännittävintäkään finaalimatsia uusintana. Youtubista voi kyllä fiilistellä vanhojen otteluiden highlighteilla, mutta siihen se yleensä jää. Kokonaiset ottelut ovat Toussaintin mukaan välittömästi pilaantuvia tuotteita. Ne pitää nauttia tuoreeltaan, koska nautinto syntyy siitä, että katsoja elää sykkivässä ajan virrassa stadionin lehtereillä tai televisioruudun ääressä. Loppuvihellys irrottaa ottelun ajasta, tekee siitä historian rihkamaa, jota urheiluvisailijat voivat myöhemmin tonkia: ”Paljonko päättyi Saksan ja Brasilian MM-välierä vuonna 2014?”

Toussaint myöntää muuttuvansa toiseksi ihmiseksi silloin, kun hänen synnyinmaansa Belgia pelaa arvokisoissa. Hän syytää solvauksia erotuomareille, ivaa vastapuolen pelaajia, löytää sisältään sellaisia aggressiivisia ja väkivaltaisia impulsseja, joilla ei normaalielämässä ole mitään sijaa hänen persoonallisuudessaan. ”Annan periksi typeryydelle ja tavanomaisuudelle”, hän tiivistää.

Toisaalta Toussaint löytää futiskatsomossa itsestään myös arkiminälleen outoja sosiaalisuuden ja kontaktihakuisuuden muotoja. Hän muistelee vuoden 2002 MM-kisoja, joissa seurasi paikan päällä Belgian ottelua toista isäntämaata Japania vastaan. Kun Belgia teki maalin, hän vilkaisi vaistomaisesti ympärilleen, näkyykö missään maanmiehiä ja havaitsi japanilaisten massan keskeltä toisen yksinäisen miehen Belgian värit yllään. Toussaint ryntäsi tuntematonta tyyppiä kohti ja löi hänen kanssaan yläviitoset. Vastaavaa ei voisi tapahtua futiskatsomon ulkopuolella.

Footballin esseissä Toussaint suuntaa huomion pois tulostyranniasta ja fanikulttuurista tavoittaakseen niitä laajempia merkityksellisyyden kokemuksia, joita jalkapallon katsomiseen liittyy. ”Kun kirjoitan jalkapallosta, kirjoitan oikeastaan ajan kulumisesta.” Hän myöntää, ettei seuraa otteluita enää yhtä intohimoisesti kuin nuorempana, eikä välttämättä enää tiedä Belgian maajoukkuepelaajia nimeltä.

Useimmilla meistä suhde jalkapalloon muodostuu lapsuudessa tai nuoruudessa, jolloin MM- ja EM-kisat tai suosikkijoukkueen sarjaottelut kuuluvat tämän maailman tärkeimpien asioiden joukkoon. Iän myötä kokemukset menettävät väkevyyttään, eivätkä ottelutulokset ja maalintekijät pysy mielessä samaan tapaan kuin joskus ennen.

 

***

 

Muistiin takertuu kuitenkin myös kaikkea sellaista, mikä ei suoranaisesti liity siihen, kuka voitti kenetkin ja monellako maalilla.

Bosniassa syntynyt ja Yhdysvaltoihin emigroitunut kirjailija Aleksandar Hemon muistelee eräässä esseessään jalkapallon vuoden 1982 MM-kisoja, eikä tekstin kiinnostavin aines ole suinkaan otteluiden ruotimisessa vaan Hemonin henkilökohtaisissa kokemuksissa otteluita seuratessa. Hemon oli turnauksen aikaan erotiikkaa ja romantiikkaa janoava nuorukainen, joka eli kiihkeitä hetkiä tyttöystävänsä kanssa.

Samalla tavalla minunkin mielessäni jalkapallon arvokisamuistot liittyvät osaksi muuta elämänhistoriaani. Turnaukset saavat uudenlaisen merkityksen, kun niissä ei ole enää kyse vain voittamisesta ja häviämisestä, vaan ne kietoutuvat osaksi kaikkea sitä, mikä on tehnyt minusta minut, ajan virrasta elämän virtaan.

Tällaisissa nähdyn, kuullun, eletyn ja koetun monikerroksellisuudessa piilee lopulta se, mikä tekee jalkapallosta inhimillisesti merkityksellistä. Peli ei ole irrallaan elämästä, vaan osa elämäämme. MM-finaalit eivät tyhjene siihen, mitkä maat nostavat niiden päätteeksi voittopokaalin. Vuonna 2014 loppuottelua katsoi eri puolilla maailmaa 1,4 miljardia ihmistä, eli toisin sanoen tuosta MM-finaalista on 1,4 miljardia erilaista henkilökohtaisiin muistoihin perustuvaa versiota.

Yksi liittää kyseisen ottelun siihen, että rakastui palavasti, toinen siihen, että pääsi sovintoon riitaisan naapurinsa kanssa, kolmas siihen, että voitti vedonlyönnissä anoppinsa, neljäs siihen, että kirjoitti ennen matsin alkua viimeisen virkkeen opinnäytetyöhönsä.

Tällaisista tarinoista voisi kirjoittaa romaanin, joka kestäisi monia lukukertoja. Itse MM-finaalia minä ainakaan en jaksaisi katsoa alusta loppuun uusintana, tuskin kovin moni muukaan.

Toussaint kertoo Footballissa siitä, kuinka alun perin päätti jättää vuoden 2014 MM-kisat katsomatta, koska hänellä oli surua elämässään ja vaikeuksia kirjailijantyössään. Hän vetäytyi syrjäiseen taloon Korsikalle ja irtautui kaikesta.

Jossain vaiheessa Toussaint sai päähänsä pikaisesti vilkaista urheilusivustojen otsikoista, mitä MM-kisoissa tapahtuu. Arvaatte varmaan, ettei se siihen jäänyt. Pian hän oli jo hommaamassa itselleen maksullista livestreamia. Argentiinan ja Hollannin välisen välierän aikana Korsikalle iski raju ukonilma, joka katkaisi Toussaintin talosta sähköt. Tietokone pimeni, radio pimeni juuri kun ottelu oli edennyt ratkaisuvaiheisiinsa.

Toussaint penkoi epätoivon vimmalla laatikoita löytääkseen paristokäyttöisen radion. Kun se viimein löytyi, hän sai pitkään etsiä kanavaa, jolta kuuluisi otteluselostus. Ranskaksi sellaista ei löytynyt, mutta italiaksi löytyi, ja niin hän kyhjötti nurkassa rätisevä radio korvaansa vasten ja yritti saada vieraskielisestä puheesta selvää, mitä rangaistuspotkukilpailussa tapahtuu.

Järjellä ajatellen Toussaintin olisi varmaan kannattanut käyttää paristoradion etsimiseen ja virittelyyn kulunut aika kirjoitustöidensä parissa. Tuleehan uusia otteluita, uusia arvokisoja.

Onneksi hän ei kuitenkaan seurannut järjen ääntä, koska silloin hän olisi menettänyt inhimillisesti merkityksellisen kokemuksen. Se kokemus ei tyhjene ottelun lopputulokseen eli siihen että Argentiina voitti Hollannin. Olennaista siinä ovat Toussaintin omat muistot, omat tunnejäljet myrskyisästä yöstä Korsikalla. Niistä syntyi mainio kaunokirjallinen teksti.

Kommentit (2)
  1. Terve.

    Pitää kaivaa Kylpyhuone hyllystä uudelleen…

    Minulle Borgin ja McEnroen ottelut ovat osa sieluni maisemaa. Ajoin muinoin polkupyrällä 3 kilometriä kaatosateessa Kokkolan Koivuhakaan kaverin luokse kun tyttökaverin ja vanhempien asuinalueella tv pimeni ukkosella. Siis vain nähdäkseni ottelun loppuun. Ja kyl kannatti.

    Urheilu on eräänlaista tiivistettyä historiaa, olemisen ja ajan filosofiaa. Kirjoitin blogissani siitä, miksi menestys ei tunnu miltään, jos se ei perustu historialliseen lajikehitykseen vaan vieraan turvaan tai rahalla ostettuun menestykseen. Leikittelin ajatuksella, että Usain Bolt menee naimisiin suomalaisen kanssa, saa kansalaisuuden ja juoksee Suomen maailmankartalle. Jokinhan tässä kuviossa häiritsee elämystä, eikö vain? Eikä se ole rasismi tai nationalismi. Kyse on siitä, että Bolt juoksisi ikään kuin rinnakkaisessa historiassa, ei omassamme. Oleminen ja aika jakautuisi hänen suorituksessaan jollain kummallisella tavalla…

    Suomen ensimmäinen kiekkomestaruus tuntui niin hienolta ontuvan historian vuoksi ja siitä tuntemuksesta, että jotain on ymmärretty ja opittu. Kyse on kertomuksesta jolla on historiansa. Kokkolan Tiikereillä sitä ei ole kun rahalla ostetutelaajat tekevät joukkueen historiattomaksi.

  2. Aivan aiheen vierestä. Sinun vastikään käsittelemäsi Chuck Klosterman sanoi Marc Maronin podcastissa hyvin: urheilutapahtumat ovat ainoa viihteen muoto, jossa katsoja ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *