Ja kirjallisuuden Nobel-palkinto menee…

ashbery

Taas kohta on se aika vuodesta, kun Ruotsin akatemian pysyvä sihteeri astuu juhlasaliin valkoisten peiliovien takaa ja ilmoittaa, kuka saa kirjallisuuden Nobel-palkinnon.

Silmäilin eilen ennakkospekulaatioita uutissivuistoilta ja ajattelin samoin kuin vuosi sitten: toivottavasti eivät anna palkintoa Haruki Murakamille. Hän on rajusti yliarvostettu, ja jos hän Nobelin saa, hän tulee myös aina olemaan rajusti yliarvostettu.

Toisaalta, mitä väliä.

Eikö meidän vakavahenkisten kirjallisuusihmisten kuuluisi stereotypian mukaisesti suhtautua kaikenlaiseen palkintohumuun ylenkatseella? Aarne Kinnunen kertoo hauskasti ilkeilevän anekdootin muistelmateoksessaan Päätoiminen elämä:

Istuin kerran WSOY:n kirjailijapäivällisillä Hotelli Kämpin peilisalissa. Valkohansikkaiset tarjoilijat kävivät levittämässä kullekin lautasliinan. Kylmä ruoka oli hyvää, lämmin ruoka oli kylmää. Siinä istui toisella puolella nuori naispuolinen ilmeisesti kirjailija. Kysyin häneltä, joko hän on montakin kirjaa julkaissut. “Esikoinen on tulossa tänä syksynä.” Minä itse olin juuri innostunut Nobelin saaneesta José Saramagosta. Kysyinkin, onko hän perehtynyt portugalilaiseen. “Minä en lue palkittuja kirjailijoita”, vastattiin. 

Nobelin saavalle kirjailijalle palkinto ei välttämättä ole pelkkä riemun aihe. Sehän on eräänlainen muistokirjoitus elävälle, koska juhlallinen kanonisointi vihjaa, että kirjailijan katsotaan saavuttaneen suurimmat taiteelliset voittonsa.

Albert Camus oli täyttämässä 44 vuotta saadessaan Nobelin. Uutisen kuultuaan hän kirjoitti muistivihkoonsa tuntevansa ylitsevuotavaa painetta ja melankoliaa. “20-vuotiaana, köyhänä ja alastomana, tunsin todellisen loistokkuuden. Äitini.” Myöhemmin hän sai paniikkikohtauksia ja pelkäsi välillä tukehtumista, välillä hulluksi tulemista. Palkitun taakka voi olla raskas.

Ranskan kirjallisuuspiireissä jotkut pitivät Camus’ta liian nuorena palkittavaksi, jotkut taas katsoivat pompöösin kunnianosoituksen olevan sinetti sille, että hänestä on tullut kirjallinen reliikki.

 

***

 

Nobel-palkinnon asema maailman merkittävimpänä kirjallisuuspalkintona on kiistaton, mutta jos pysähtyy miettimään tarkemmin sen taustalla vaikuttavaa prosessia, herää lähinnä hämmennystä tai huvittuneisuutta.

Jury koostuu Ruotsin akatemian jäsenistä, joista monet hoitavat aktiivisesti yliopistovirkaansa. Eri maiden kirjalliset vaikuttajat lähettävät heille vuosittain ehdotuksia mahdollisista nobelisteista. Suomen Kirjailijaliittokin lähettää. Minulla ei ole harmainta aavistusta, ketä Suomesta on ehdotettu, vaikka istuin vähän aikaa liiton johtokunnassa. Puheenjohtaja hoiti yhteydenpidon Ruotsin Akatemiaan, mutta ei kertonut ketä sinne kuiskutteli. En kyllä kysynytkään.

Esseisti Tim Parks on huomauttanut, että Tukholmaan saapuu vuosittain kolmenumeroinen määrä ehdotuksia ansioituneista kirjailijoista, ja mukana ovat kaikki kirjallisuuden lajit romaaneista näytelmiin. Lukeeko jury kaikkien ehdotettujen tuotannon, lukeeko edes yhtä kirjaa jokaiselta? Miten he ehtivät muiden rientojensa ja velvollisuuksiensa keskellä? Entä heidän kielitaitonsa? Kuinka moni heistä pystyy lukemaan kaunokirjallisuutta muilla kuin maailmankielillä? Osaako kukaan esimerkiksi suomea?

Lehtijutut kertovat, että Nobel-kandidaateista laaditaan ehdotusten pohjalta lyhyt lista, jolla on ehkä viisi tai kuusi nimeä. Näiden armoitettujen teoksia juryn jäsenet sitten tankkaavat kesälomillaan ja syksyn koittaessa valmistautuvat päättämään, kuka heistä nousee ylitse muiden.

Vuosien saatossa juryä on toistuvasti moitittu siitä, että se palkitsee poliittisesti sopivimpia, ei taiteellisesti merkittävimpiä kirjailijoita. Niin lienee usein käynytkin. Toisaalta, se joka kuvittelee kirjallisuuspalkintojen voivan perustua muihin kuin enemmän tai vähemmän mielivaltaisiin palkitsemispäätöksiin, saa syyttää itseään.

Kun Ruotsin Akatemia perusti Nobelin kirjallisuuspalkinnon viime vuosisadan alussa, kaksi jäsentä protestoi äänekkäästi. He pelkäsivät, että palkinnon ympärille syntyy kirjallisuuden kansainvälinen tribunaali.

Pelko osoittautui aiheelliseksi.

Itse yritän suhtautua kirjallisuusnobeleihin harmittomana seuraleikkinä ja spektaakkelina. Ei kannata tuhlata ruutia ryppyotsaiseen kritiikkin.

Vielä lopuksi toiveeni jurylle: antakaa palkinto John Ashberylle (kuvassa ylhäällä). Hän on hieno runoilija eikä liian nuori.

Kommentit (12)
  1. Henrik Hurtig
    5.10.2015, 21:47

    DN haastatteli kesän kynnyksellä Ruotsin Akatemian uutta pysyvää sihteeriä ja uudehkoa jäsentä Sara Daniusta. Hän kertoi Nobel-valmistautumisesta näin: Fem stora författarskap varje sommar resten av livet. “När sommaren är slut ska du inte bara ha utvecklat ett kvalificerat omdöme utan också kunna argumentera för dina ståndpunkter.”

  2. arvi larsen
    5.10.2015, 21:52

    August Strindberg sanoi aikoinaan että Nobel-komitea on jesuiittakollegio.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *