Islannin pojat tulevat – taas

Harmaa arki, taloustoimittajan leipätyö.

Koska olen Blogilistaan merkinnyt tämän blogin yhdeksi aihepiiriksi osakemarkkinat, kommentoin välillä myös niitäkin. Olkoonkin, että aion pitää tämän kirjallisuuspainotteisena blogina.

Viikon ensimmäinen uutinen: islantilainen Glitnir ostaa FIMin kahdeksalla eurolla per osake. Hyvä diili ainakin FIMin pääomistaja Seppo Sairaselle, joka tienaa kaupassa runsaat 100 miltsiä.

Jos joku olisi sanonut minulle viime viikolla olevansa valmis ostamaan FIMiä kahdeksan euron kurssilla, olisin hymähtänyt. Mutta kun ostaa koko firman, siitä pitää maksaa preemiota. Luulisin, että FIMin tapauksessa preemio on houkutteleva, sillä puljun pääomistajat ymmärtävät niin sanotusti rahan päälle.

Islantilaisia ihmettelen taas kerran. Glitnir, kuten muutkin sikäläiset, ovat tottuneet ottamaan velkavipua ja pelaamaan riskillä. Luulisin, etteivät islantilaiset rahoitusvalvojat paljonkaan perään kysele, saati tutkiskele taseiden kestävyyttä. Koko Islanti on yksi suuri hedgerahasto. Jos fundat pettävät jossain vaiheessa alta, Islannissa käy kylmä puhuri.

Entä sitten FIM? Mielestäni se on malliesimerkki tapauksesta, jossa rahastoyhtiö toimii kuin puhdas markkinointiyhtiö. John Boglen kirjan Common Sense on Mutual Funds lukeneet ymmärtävät mitä tarkoitan. FIMin lehtimainokset isonenäisistä rahanenistä ovat uponneet suomalaisten piensäästäjien tajuntaan. Rahastobisnes on jakelubisnestä, ainakin FIMin kaltaisille firmoille, joiden ensi sijainen tavoite ei ole tarjota asiakkailleen järkeviä säästämis- ja sijoitusvaihtoehtoja, vaan kasvattaa omistajiensa varallisuutta.

Tervejärkinen, realistisella tuotto-odotuksella säästöjään hoitava ihminen ei pistä rahojaan FIMin osakerahastoihin, joiden kulurakenne on viritetty viimeisen päälle omistaja-arvon kasvattamiseen.

Kommentit (1)
  1. FIMin pojat – tyttöjä ei kovin korkealla taida olla – osaavat haistaa rahan hyvin. Kun lafka listautui pörssiin vajaa vuosi sitten, olin valmis onnittelemaan kaikkia osakkeitaan myyneitä.

    Ehkä Islannissa ei muisteta, että pankkibisnes otto- ja antolainausta jalostuneemmassa muodossaan on varsin syklistä touhua. Onko Islannissa liian pitkä aika edellisestä laskusuhdanteesta? Vai onko sigismundssoneilla aikeena kerätä arvoa pelissä, jossa niistä itsestään tulee ostokohteita?

    Mikäli geysirit puskevat lisää rahaa, pankkimaailmaan kyllä mahtuu. Nalle myi Sammon ja Seppo S. FIMin, mutta eQ ja E-liike odottavat vielä tarpeeksi runsasrahaista sulhaskokelasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *