Ironiasta

”Irony’s useful for debunking illusions, but most of the illusion-debunking in the U.S. has now been done and redone. Once everybody knows that equality of opportunity is bunk and Mike Brady’s bunk and Just Say No is bunk, now what do we do? All we seem to want to do is keep ridiculing the stuff. Postmodern irony and cyninicism’s become an end in itself, a measure of hip sophistication and literary savvy. Few artists dare to try to talk about ways of working toward redeeming what’s wrong, because they’ll look sentimental and naive to all the weary ironists. Irony’s gone from liberating to enslaving. There’s some great essay that has a line about irony being the song of the prisoner who’s come to love his cage.”

Näin sanoo David Foster Wallace kirjassa Conversations with David Foster Wallace, joka kokoaa yksiin kansiin hänen tärkeimpiä haastattelujaan.

Suosittelen sitä lämpimästi kaikille Wallacen lukijoille sekä mahdollisille tuleville lukijoille, joille tämä haastattelukirja toimii hyvänä johdatuksena. Wallacella oli uskomaton kyky käsitellä monimutkaisia teemoja ja asiayhteyksiä helposti lähestyttävällä tavalla, ilman teoriapuhetta, josta hän erästä haastattelijaansa ojentaa: ”You’ve got a gift for the lit-speak, LM. Who wouldn’t love this jargon we dress common sense in: ’formal innovation is no longer transformative, having been co-opted by the forces of stabilization and postindustrial inertia,’ blah blah.”

Tuo ”hieno essee”, johon Wallace viittaa tuon kursivoidun sitaatin lopussa on hänen oma esseensä. Eli kuvitelkaamme pilke hänen silmäkulmaansa.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Täytyypä tutustua.

    Ironia on tunnetusti ollut monelle ajattelijalle ylivoimainen vastustaja ns. loogista maailmankuvaa rakennettaessa. Muistan Kalle Haatasen nihilismi-kirjasta hyvän ajatuksen, että kaikki vähänkään ei-aito tai pompöösi tai ylisentimentaalinen tai paatoksellinen tai moralistinen (tai jotain sellaista, kirja on jo viety kirjastoon) sisällyttää itseensä ironian mahdollisuuden pelkästään olemalla sitä mitä on. Tarvitaan vain ironiselle ajattelutavalle altistunut ihminen (ja kukapa länsimaalainen ei sille olisi altistunut nykyään, joitain hauskoja poikkeuksia lukuun ottamatta), ja tämä potentiaali pääsee vapaaksi.

    Itse olen kuitenkin taipuvainen pitämään edes jollain tavalla kurissa pysyvää ironiaa ihan hyvänä vastalääkkeenä kaikkien Totuuden löytäneiden toitotuksille. Tässä mielessä ironialla voi olla positiivistakin poliittista merkitystä, ainakin jos kannattaa jonkinsorttista pluralismia ja moniarvoisuutta. Kirjallisena välineenäkin ironia voi mielestäni toimia (vrt. Houellebecq), vaatii tosin suurta malttia ja tyylitajua.

  2. 2

    sanoo

    ”Itse olen kuitenkin taipuvainen pitämään edes jollain tavalla kurissa pysyvää ironiaa ihan hyvänä vastalääkkeenä kaikkien Totuuden löytäneiden toitotuksille.”

    Sama juttu minulla. Ironia on tärkeä ja jopa välttämätön vastalääke jos jonkin sorttista tekopyhyyttä vastaan.

    Mutta samalla se on lääke, jossa yliannostuksen vaara on suuri.

  3. 3

    Anonymous sanoo

    Tommi ja Timo tv:ssä olisivat voineet vastata kysymykseen mikä yhdistää liberaaleja Sarasvuo, Soininvaara, Siimes ja Wahlroos.

    Vastaus kai olisi yksikielisen anglo-amerikkalaisuuden ihailu. Se taas on ihan muuta monikielinen eurooppalaisuus.

    jos Italien tv: stä otettaisiin mallia, joka ilta parhaimpaan aikaan huippusuositussa visailussa kisailtaisiin paikallisten murresanojen tuntemuksesta. Ja oltaisiin niistä ylpeitä.

    Alkaisi siinä Wahlroosillakin puntit tutista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *