Importance of being Ernest

”Elämä ilman lukemista on vaarallista. Silloin on tyydyttävä elämiseen ja siinä on riskinsä”, todetaan Michel Houellebecqin romaanissa Oikeus nautintoon.

Olen ollut melkein viikon lukematta kaunokirjallisuutta, mutta en ole tuntenut oloani turvattomaksi. Todellisuudelta minua ovat varjelleet jääkiekon MM-kilpailut, joita olen tuijottanut iltakaudet televisiosta.

Melkein toivon, että Suomi pärjäisi kisoissa huonosti, koska syy voitaisiin vierittää Kalervo Kummolan niskoille. Mitä meni palkkaamaan päävalmentajaksi keskinkertaisen, Pohjois-Amerikan alasarjoissa kannuksensa hankkineen kanadalaisen, joka ei ymmärrä pelin taktisista hienouksista hölkäsen pöläystä.
Oikeasti en tietenkään toivo Leijonien jäävän ulos mitalipeleistä. Kevät menisi piloille. Olisi luettava kahta enemmän kaunokirjallisuutta pettymyksestä toipumiseksi.
Mikä olisi hyvää kirjallisuutta tappion haavojen lääkitsemiseen? Veikkaanpa, että Hemingwayn novellit.
Kävin toissa päivänä ainoan kaunokirjallisen väittelyni pitkiin aikoihin keskustellessani erään ihmisen kanssa, joka kertoi inhoavansa Hemingwayta. Hänen mielestään Hemingwayn kirjat ovat ”vastenmielistä maskuliinista uhoa ja miehisyyden ylistämistä”. Hän halusi kertoa käsityksistään juuri minulle, koska ”olen kirjallisuusihmisiä.”
Tietenkin puolustin Ernestiä raivokkaasti, vaikka en ole erityisemmin pitänyt yhdestäkään hänen romaanistaan. Hyviä novelleja hänellä kyllä on. Sanoin väittelykumppanilleni, että mielestäni Hemingwayn proosasta tihkuu läpi pikemminkin pelko kuin uho, järjettömäksikin kasvava pelko miehisyyden menettämisestä, kunniattomuudesta ja impotenssista. Kannattaa lukea vaikkapa novelli Francis Macomberin lyhyt ja onnellinen elämä.

Importance of being Ernest. Impossibility of being Ernest. Siinä se, vanhan liiton mieskirjalijan surmanloukku. Ja samalla laadun tae: parasta maskuliinikirjallisuutta (karmea termi) on sellainen, josta huokuu impotenssi.

Tällä hetkellä suurin huolenaiheeni on, että Suomen leijonat pelaavat MM-kisojen ratkaisupeleissä kuin Francis Macomber. Ovat lopussa urheita, mutta menettävät silti kaiken.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Jääkiekkoa täälläkin on katsottu. Eilen Latvia näytti lähes voittamattomalta.
    Samaa pelkään minä, että Suomi pelaa loppupeleissä raivokkaasti, mutta kirkas mitali karkaa 10 viimeisen sekunnin aikana, toivottavasti ei ainakaan Ruotsille.

    Täällä luetaan luonnon kirjoittamaa kirjaa juuri tällä hetkellä eli ikkunasta katsoen maisemat ovat juuri nyt kauneimmillaan.

  2. 2

    sanoo

    Juuri niin, kun ollaan metsästämässä pitää olla munakasta.

    Itsekin myös toivon, ettei Suomi menestyisi näissä kisoissa; se antaisi ajattelemisen aihetta sinne ja tänne. Tietysti tilanne ja ajatukset muuttuvat mielenkiintoisiksi jos Suomi menestyy.

    Ja Kummola on vanha vitsi. Suomalainen jääkiekko on yksi niistä joissa yksinvaltiaat edelleenkin porskuttavat menestyksellä. Miten ja miksi ikinä se sitten onkaan mahdollista.

    Täällä luetaan Gripenbergin kuulaita runoja, jotka eivät maistu jääkiekkoiltoina, mutta adrenaliinihuuruisten hetkien jälkeen kylläkin.

  3. 3

    sanoo

    Gripenberg on niitä lyyrikoita, jonka tuotantoon pitäisi ehtiä tutustua jossain vaiheessa kunnolla.

    En ole vähään aikaan (siis muutamaan viikkoon) lukenut lyriikkaa. Eräs kotimainen uutuskokoelma, johon hiljattain tutustuin oli pettymys, vieläpä sellainen pettymys, joka teki vihaiseksi.

    Jätän hygieniasyistä mainitsematta kyseisen tekijän nimen, mutta kyllä hänen kokoelmansa osoitti, kuinka maneerista runoutta tämä ns. paradigman vaihdoksen jälkeinen lyriikka jo tuottaa. Kyseinen kokoelma oli sellaista apinanhäntätaidetta, oikeaoppisuuden osoitusta, ja tietenkin vielä paskahousumaisella ironialla täyteen ladattuna, että teki mieli paiskata kirja ikkunasta ulos.

    Varmaan tässä pitäisi varmuuden vuoksi tähdentää, että kyllä uuden runouden piiristä on tullut paljon vahvojakin näyttöjä, todella hienoja elämyksiä. Mutta pitääkö aina muistuttaa itsestäänselvyyksistä, jos uskaltaa lausua jotain poikkipuolista tästä ”lyriikkamme uudesta kultakaudesta”. Pitää kai, jos haluaa etteivät ihmiset vedä herneitä nenään.

  4. 4

    Anonymous sanoo

    Äskeinen Suomi-USA-ottelu oli kuin hyvän amerikkalaisen draamasarjan jakso: viihdyttävä ja jännittävä, mutta hieman liian verinen.

  5. 5

    Samuli K. sanoo

    Kun kerran kirjallisuuden ja jääkiekon liitosta keskustellaan, kerrottakoon että kotikisojen kynnyksellä vuonna 1997 silloinen kakkosvalmentajaa Hannu Aravirta soitti kustantamoon ja kysyi olisiko mahdollista saada maajoukkueen jokaiselle pelaajalle oma kappale Tuntematonta sotilasta. Tämähän järjestyi, mutta Hannun jatkopyyntö oli vaikeampi toteuttaa. Hän nimittäin pyysi, josko Väinö Linna itse voisi tulla joukkueen harjoituksiin antamaan kirjat joukkueelle.

  6. 6

    sanoo

    Jokisen Olli pelasi ensimmäiset kisansa 1997. Mahtoikohan lukea Tuntemattoman?

    Tuomas Kyrön blogissa oli pilakuva, jossa kiekkojunnu kysyy valmentajalta: ”Onko sitä pelikirjaa leffana?” Jotenkin tämä tuli tuosta anekdootista mieleen.

    Pelikirjasta analyyseissään yhtenään puhuva Petteri Sihvonen lienee opiskellut kirjallisuutta.

    Väinö Linnan poika Petteri taas muistaakseni pelasi joskus maalivahtina, olikohan SaiPassa. Vai muistanko nyt väärin?

  7. 7

    Kohta alkaa fudis-EM sanoo

    Muistelen samoin, että Linna jr. on ollut molkena. Tästä lienee aikaa. Joukkueesta ei muistikuvaa.

    Stoori Aravirrasta oli aika häkellyttävä – ja silti helposti nieltävissä. Kyllä täytyy olla kova työ lätkän seuraamisen jaksamisessa, kun se kaikki oheiskulttuuri siinä on täällä juuri tuollaista (Ehrnrooth, Tuntematon, Poppamies, Mertaranta, kaikki mahdolliset olutmerkit, kaikki mahdolliset (Selänteen) automerkit, koomikkogalleria Kummola, Kurri, onhan näitä. Itse en jaksa.

  8. 10

    sanoo

    siellähän se kummisetä-kalervo lenteli yksin matkustajakoneella suomesta kanadaan ja muuta nerokasta.

    eivät tainneet leijonat pelata siinä ratkaisevassa pelissä kuin ainoastaan huonosti. konttauksen makua koko touhussa. suomalainen sisu on kyllä huvittava käsite, ainakaan se ei ilmene juuri silloin kun sitä tarvitsisi, eli jääkiekon tapaisissa kansallisidentiteetin viimeisissä saarekkeissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *