Ihmiskritiikki, itseäni kohtaan

Olen joskus tyytyväinen siihen, että olen Baudelairen sanoin “verollepantu ja ikeenalainen, omiaan pilttuuseen”, toisin sanoen palkkatyöläinen. Enkä nyt tarkoita olevani tyytyväinen kerran kuussa kun palkka kilahtaa. Silloin maksan laskut.

Tänään olen kerännyt dataa metallien maailmanmarkkinoista, tutkaillut rautamalmin ja koksautuvan hiilen hintakehitystä. En ole ehtinyt esseitä ja esseekeskustelua miettiä. Tämän normaalimmaksi ihmiseksi kuin tänään en voi itseäni tuntea koskaan.

Näin palkkatyöläisen pilttuusta katsottuna edellinen merkintäni tuntuu kovin typerältä ja alhaiselta.

Kahvitauolla, sen minkä rautamalmin ja koksautuvan hiilen tutkailulta ehdin, kävin Facebookissa tunnustamassa, että vihaan tuota olentoa, joka on tuon edellisen merkinnän kirjoittanut. Täysin arvoton olento se on, typerästi mölisevä ja tilaa itselleen vaativa. Olento, joka haluaa sanoa viimeisen sanan kaikkeen.

Eräs Facebook-kaverini huomautti, että jos keskustelu tuntuu paskalta, kannattaa miettiä millä motiiveilla on liikkenteessä. En minä varsinaisesta toimintaan laukaisseesta motiivista ole huolissani, enkä pidä sitä mitenkään hämäränä. Olenhan edelleen sitä mieltä, että puheena oleva Voima-lehden kirjoitus infantilisoi minut ja Hännikäisen, yksinkertaistaa sanomamme mahdollisimman typerän kuuloiseksi. Halusin siis sanoa vastaan. Mutta tällaistahan sattuu kirjailijoille. Aina silloin tällöin joutuu lukemaan kirjastaan arvostelun, jonka kuvailut, luonnehdinnat, tiivistelmät ja parafraasit saavat kirjan näyttämään niin lapselliselta, ettei sitä tekemäkseen tunnista tai tunnustaisi, ihan riippumatta siitä onko arvostelu kiittävä vai moittiva. Tämä kuuluu ammatin luonteeseen tai varjopuoliin. Yleensä en edes harkitse vastineen kirjoittamista.

Miksi juuri tuo Pääjärven teksti sitten ylitti ärsytyskynnykseni ja sai minut sylkäisemään protestini julkiseen tilaan eli blogiini? En osaa sanoa. Olen yleensäkin huono kaikenlaisen psykopuheen ja itsetuntemuksen saralla. Tämä olento, jossa elän, on minulle arvoitus ja mysteeri. Ei siitä ota selvää. Ehkä huono syvimpien vaikuttimien tajuni selittää myös sen, etten osaa enkä halua kirjoittaa romaaneihini sellaisia pyöreitä ja eheitä henkilöhahmoja, joista saa kriitikoilta kiitosta oivaltavasta ihmiskuvauksesta.

Mutta kuka tietää, ehkä tästä kaikesta onkin syyttäminen niinkin triviaalia seikkaa kuin pääsiäistä. Jos en olisi ollut lomalla toimettomana vaan turvallisesti palkkatyöläisen pilttuussa, olisin ohittanut Voima-lehden artikkelin pelkällä olankohautuksella. “Niillä on liikaa aikaa”, kommentoi eräs tuttavani esseekeskusteluun osallistuneiden intoa. Näkemyshän tuokin. Vähän ikävä tosin, enkä mielelläni jaa sitä. Onhan kirjallisuuskeskustelu tärkeää ja niin edelleen.

En voi tietenkään sulkea pois alhaisiakaan piilovaikuttimia, vaikka en niitä kovin selvästi itsessäni tunnista. Julkaisufoorumi, Voima-lehtikö minut ärsytti? Baudelairehan aikoinaan kirjoitti Voima-lehdestä, että puhdas käsi ei voi siihen tarttua kouristumatta inhosta. Ääh, paskapuhetta. En minä Voima-lehteä inhoa, olen muistaakseni joskus lukenut siitä hyvänkin jutun.

Facebookissa oli myös kommentti, että mitä sitten jos tunteet vähän tursuavat, mitä haittaa siitä on. No tässä tapauksessa sellainen haitta, että se synnyttää itseinhoa. Eilisestä saakka oloni on ollut likainen, niljakas ja iljettävä. Ei itse keskustelusta, ei siksi että kaikki verkkokeskustelu olisi mielestäni paskaa vaan siksi että en voi sietää sitä olentoa ja sen olennon tyyliä, joka blogimerkintäni kirjoitti.

Nyt toki alkaa helpottaa, kun olen sydäntäni purkanut ja ikään kuin puhdistautunut.

(Yllä olevassa kuvassa on koksautuvaa hiiltä. Se on ongelmallista kamaa, monessakin mielessä.)

Kommentit (18)
  1. Tuukka Sandström
    11.4.2012, 21:35

    René Girard sanoi, että haavekuva toisille immuunista ihmisestä on romantiikan tuottama valhe. Ja että romaanitaide on se ajattelun väline, joka tuon valheen voi parhaiten purkaa.

  2. Tommi Melender
    11.4.2012, 21:38

    Mulla on tuossa 30 sentin päässä kirjapinossa René Girardin Deceit, Desire & The Novel. Korkkaamaton. Mutta kohta korkkaan sen.

    Olen taas vaihteeksi kirjoittamassa romaania. Minkä nyt muilta töiltäni ehdin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *