Ihmiset & heidän oikeutensa

”Koska keskitysleirit eivät kuitenkaan uhkaa Lännen ihmisiä jotka voivat sanoa ja kirjoittaa mitä haluavat, ihmisoikeuksien puolesta käytävä taistelu on suosiota saavuttaessaan samalla menettänyt konkreettista sisältöään, kääntynyt eräänlaiseksi kaikkien kannanotoksi kaikkeen, toiveen kuin toiveen oikeudeksi muuttavaksi energiaksi. Maailmasta on tullut ihmisen oikeus, kaikki asiat ovat muuttuneet oikeuksiksi: rakkauden kaipuusta on tullut oikeus rakkauteen, levon tarpeesta oikeus lepoon, ystävyyden puutteesta oikeus ystävyyteen, halusta ajaa kielletyllä nopeudella oikeus ajaa kielletyllä nopeudella, onnen kaipuusta oikeus onneen, kirjan julkaisemisen piintymästä oikeus julkaista kirja, halusta huutaa öisellä torilla oikeus huutaa öisellä torilla.”

Milan Kundera: Kuolemattomuus. Suomentanut Kirsti Siraste (WSOY 1992)
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Hienoa kirjaa luet (vaikka etkö aiemmin maininnut preferoivasi nimenomaan K:n esseistiikkaa). Uskallan kuitenkin olla mestarin kanssa eri mieltä, tosin tästä 20 vuotta myöhemmästä perspektiivistä. (Muistan hyvin noihin aikoihin Lapinlahden lintujen kappaleen Heti mulle kaikki tänne, josta köyhyydessä elänyt mummoni pillastui kuitaten koko tuon ajan nuorten miesten hedonistiseksi suhteellisuudentajunsa menettäneeksi itsekeskeisyyteen humaltuneeksi sairaudeksi – ja lamahan siitä seurasikin)

    Nykyajan ihmisoikeuksien puute koskettaa käytännössä jokaista krooniseen vanhuuteen sairastuvaa vaippahoitojen, pakkosyöttämisen, sänkyynmakuuttamisen ja hylkäämisen muodossa. Siinä on sarkaa innokkaille konkreettisen ihmisoikeustyön kaipaajille.

  2. 2

    sanoo

    Enpä usko että Kundera olisi tuosta eri mieltä kanssasi.

    Tuon siteeratun kohdan pointti on nimenomaan juuri siinä, että nuo tuommoiset asiat, jotka sinä nostat esiin kommentissasi jäävät kaiken turhanaikaisen ”mulla on hei oikeus” -huudon alle ja hukkuvat sinne.

  3. 4

    sanoo

    Kuolemattomuus on minulle Kunderan suurin romaani. Eikä vähiten siksi, että siinä romaanikerronta ja esseistiikka kietoutuvat kutkuttavasti yhteen.

    Kertauslukuun sain kimmokkeen, kun Shields nosti Kuolemattomuuden suosikkilistalleen Reality Hungerissa.

  4. 5

    Kristina Carlson sanoo

    ”Paperi on kuitenkin hyödyllinen väline, koska se opettaa nöyräksi ja avaa silmät minän loputtomaan tyhjyyteen. Kun kirjoittaa sivun ja huomaa puolen tunnin päästä raitiovaunua odottaessaan, ettei ymmärrä siitä mitään, ei mitään itse kirjoittamastaan, oppii tunnustamaan oman pienuutensa. Lisäksi oivaltaa pohtiessaan kirjoittamansa sivun turhuutta, että jokainen pitää hengentuotteitaan maailman napana. Joka ikinen. Je ehkäpä kirjoittaja tuntee veljeyttä noiden lukuisten kaikkien kanssa, jotka hänen itsensä tavoin kuvittelevat olevansa valittuja ja kulkevat kohti kuolemaansa tämän harhan vallassa. Silloin ymmärtää, miten typerää toinen toistensa vahingoittaminen on tässä yhteiseen tyhjyyteen vievässä massojen vaelluksessa. Kirjailijat muodostavat maailmanlaajuisen salaisen veljeskunnan, vapaamuurarijärjestön, typeryyden loosin, eikä suinkaan ole sattumaa, että juuri he Jean Paulista Musiliin ovat kirjoittaneet Tyhmyyden ylistyksiä ja esseitä”.

    Sorry, pitkä sitaattini ei liity Tommin tekstiin ollenkaan, vaan luen Claudio Margriksen teosta Tonava. Sen halusin nostaa esiin, koska ”kunderamaisesti” on esseistinen romaani, vähemmän ehkä romaani, enemmän kenties tutkielma ja historiikki. Silti.
    Eikä asiaan ehkä kuulu, että minusta Kundera kaikkineen on jokseenkin sietämätön.

  5. 6

    sanoo

    Et ole suinkaan ainoa, jota Kundera ei innosta.

    Minäkin — joka tykkään hänen esseistään ja eräistä romaaneistaan — tunnistan hänessä tuon ”sietämättömän” puolen: Kundera osaa olla paasaavan mahtipontinen, pompöösi ja tärkeilevä. Martti Anhava muistaakseni jossain esseessään roimi ankarasti Kunderan tätä puolta.

    Minua se ei ole koskaan kauheasti häirinnyt. No, eräissä hänen romaaneissaan ehkä. ”Viisastelut” eurooppalaisesta hengen elämästä eivät aina suinkaan syvennä niitä, kuten kai on kirjailijan tarkoitus.

    Hyvin valittu tuo Magris-sitaattisi.

  6. 7

    sanoo

    Mario Vargas Llosan kirjassa Paratiisi on nurkan takana Flora Tristan (Paul Gauguinin isoäiti) ryhtyy taisteluun työläisten ja naisten puolesta, tasa-arvon nimissä hän pyrkii perustamaan yhdistyksen nimen alle komiteoita kaupunkeihin, pääsee aina hiukan lähemmäksi tavoitettaan, mutta millä hinnalla: hän hylkää lähes kaikki elämänsä rakkaudet, lapsensa, koska kokee että aate on muuta elämää tärkeämpi ja sen on aina mentävä edelle.

    Romaanissa on paikoin hyvin iljettävääkin kuvausta, mm. Lontoon kaduilta siitä, millaisia julmuuksia prostituoidut pantiin kokemaan. Mutta lähes yhtä viiltävää on se, miten Flora Tristan ”Työväenyhdistyksen” asiamiehenä hylkää lapsensa omistautuakseen asialle, ja kuitenkin hänen tyttärenpoikansa Paul (Gauguin) taiteensa ehdoin käsittää naiset samanlaisiksi esineiksi kuin mitä puiset veistoksensakin ovat. Paulin asiana on etsiä puhdas, villi luonto, ja siihen olennaisena kuuluu se, että nainen ei ole itsenäinen.

    Hurja romaani, kertakaikkiaan.

  7. 8

    sanoo

    Täällähän nousee toinen toistaan upeampia kirjoja keskusteluun, Tonava on kirja, joka on jäänyt yöpöydälleni pysyvästi. Se kietoutuu nerokkaasti eurooppalaisuuteen tuon joen matkalta. En kuitenkaan miellä sitä romaaniksi, ennemmin tyylipuhtaaksi esseistiikaksi, joka ainakin omassa ajatusmaailmassani osallistuu Kunderan käsityksiin eurooppalaisesta kirjallisuudesta ja identiteetistä. Itse asiassa Tonavan puutteet ovat mielestäni lähinnä kohdissa, jossa teoksen kehyksen vaatimaa siirtymää tai kerronnan kuljetusta lokalisoidaan kulkuvälineisiin ja Magriksen kertojahahmon tuttavapiiriin.

    Ymmärrän, että Kundera ei putoa kakistelematta kaikille. Varsinkin hänen naiskuvansa on paikoin onneton. Siihen ei kannata kuitenkaan suhtautua objektiivisena kerrontana – Kunderan suuret aiheet, kuten seksuaalisuus, vain valottuvat hänen maskuliinisesta ikkunastaan.

    Hän on minulle korvaamaton kirjailija, kaveri joka avasi ikkunan, teki lähes hahmottoman suurista teemoista kokemuksellisia. Vain hyvin harvoin olen kokenut vastaavanlaista helpotusta kirjallisuutta lukemalla.

    Kuolemattomuuden lisäksi Pila on niin hyvää kirjallisuutta, kuin vain kirjaimista paperille voi puristaa. Kakistelemista mulla on ollut oikeastaan vain Jäähyväisvalssin kanssa.

  8. 9

    Sami Liuhto sanoo

    Eli jos Kunderaa tahtoo ihminen lukea niin mistä aloittaisi? En ole lukenut kuin Romaanin taiteen.

    Lähinnä Kundera-kaihtoni on peräisin siitä, että 90-luvun alussa tietyt opiskelijat Helsingin yliopistossa jahkasivat hänen Olemisen sietämättömätä keveydestään ja kun siitä oli elokuvakin niin päätin ettei Kundera ole makuuni.

    Näin heppoista voi olla kirjailijoiden arvottaminen, mutta onneksi tämä on hyvin harvinaista. Olematonta. Kellään muulla en ole sitä tavannut. Romaanin taide oli kyllä hyvä ja Anhavan essee (Tshekkiläisestä) Pilasta innosti, mutta eipähän.

    Muistaakseni Kari Hotakainen pilkkasi Kunderaa jossakin jutussaan. Se löytynee Hotakaisen juttukokoelmasta, jonka nimeä en muista. Mutta tuon Tonavan käyn lainaamassa kirjastosta, Turussa kun luetaan vain sanarunoutta, alati uusiutuvaa, niin se löytyy hyllystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *