Hyötyä vai ei?

Nettiyhteyteni olivat pari päivää poikki. Positiivista asiassa on, että tulin mainiosti toimeen ilman niitä. En ole siis addiktoitunut verkkomaailmaan, en ole kuvitellutkaan olevani, mutta hyvä saada varmistus.

Vanhat uutiset – eli toimittajakielellä vanhaset – piristävät aina mieltä, etenkin nykyisessä nopeasykäyksisen tiedonvälityksen maailmassa. Kaikki ovat varmaan jo huomanneetkin tämän. Sinänsä mukavaa, että Imagen ja NYTin kaltaiset julkaisut kirjoittavat laajoja ja näyttäviä juttuja kirjallisuudesta. Mutta miksi niissä on aina tavalla tai toisella lähtökohtana “maallistaa” kirjallisuus, riisua se korkeakulttuurisesta sotisovastaan. Mitä uutta moisessa lähestymistavassa on? Ketä sellainen enää kiinnostaa? Eikö itse kirjallisuus ole tehnyt sen jo riittävän moneen kertaan? Eikö Imagen ja NYTin kaltaisten nuoria aikuisia tavoittelevien julkaisujen pitäisi hakea tuoreita, yllättäviä näkökulmia?

En sano tätä sillä, että rennolla otteella kirjallisuutta käsittelevät jutut loukkaisivat minua. Eivät ne loukkaa, koska en pidä kirjallisuutta mitenkään elämää suurempana. Kirjallisuushan on todellisuudessa hyödytöntä. Tai jos ei hyödytöntä niin ainakin arvotonta.

Vaikka toisaalta: vaalimisen arvoisia ovat lopulta vain sellaiset asiat, joita ei voi palauttaa hyötynäkökohtiin ja joille ei voi määrittää markkina-arvoa. Osaan heti sanoa, mitä hyötyä minulle on Nokian E51:stä (puhelujen soittaminen ja tekstiviestien lähettäminen) ja paljonko Nokian markkina-arvo on (runsaat 55 miljardia euroa – tämän päiväisen kurssilaskun jälkeen). Mutta mitä vastaan, jos minulta kysytään, mitä hyötyä minulle on Michel Houellebecqin tuotannosta ja mitä mieltä olen sen rahallisesta arvosta?

No, kyllä minäkin siihen Imagen äänestykseen osallistuin. Ja tilasin vielä lehdenkin, kun sitä edulliseen hintaan tyrkytettiin. Ensimmäinen Image ehti jo kolahtaa postilaatikkooni. Siitä oli ainakin se hyöty, että minun ei tarvitse lukea Siri Hustvedtin kirjoja. Juha Itkonen nimittäin vahvistaa Imageen kirjoittamassaan kolumnissa Hustvedtia kohtaan tuntemani ennakkoluulot perustelluiksi. On aina huojentavaa saada ennakkoluuloilleen vahvistusta.

Ai että ketä äänestin uudeksi kansalliskirjalijaksi? Jorma Ranivaaraa tietysti.
Kommentit (6)
  1. Mutta ovatko ne juttuja kirjallisuudesta? Vaiko vain kirjailijoista?

  2. Tommi Melender
    5.9.2008, 21:44

    Niin. Kirjailijat julkisuutta kiinnostavat eivät kirjat. Siksi kirjallisuusjutut useimmiten kirjoitetaan kirjailijoista eikä kirjoista.

    Joskus kirja on vain välttämätön paha, niin toimittajalle kuin kirjailijalle.

    En lakkaa ihmettelemästä esimerkiksi sitä, että toimittajat alentuvat tuhannennen kerran kysymään sellaisia kysymyksiä kuin “paljonko näissä romaanihenkilöissä on sinua itseäsi” ja kirjalijat alentuvat tuhannenen kerran vastaamaan niihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *