Huoli & inhimillisyys

Eräs blogiani lukenut ihmetteli, miksi “vouhotan” Michel Houellebecqista. Hänen mielestään kyseessä on keskinkertainen kirjailija ja muutenkin luihu tyyppi, joka ivaa islaminuskoa ja propagoi seksiturismia.

En “vouhota” Houellebecqista. Lehtijuttujen perusteella hän saattaa tosiaankin olla luihu tyyppi, ainakin juoppo, mutta keskinkertainen kirjailija hän ei takuulla ole. Islamia hän on nimittänyt lehtihaastattelussa – ja romaaneissaan – “maailman typerimmäksi uskonnoksi”, ja joutunut vastaamaan tekemisistään oikeuden edessä. En jaksa vatvoa tätä, ei maksa vaivaa.

Sen sijaan seksiturismin propagoimisesta en menisi Houellebecqia syyttämään, vaikka on kiistatonta että esimerkiksi Oikeus nautintoon -romaanissa seksiturismi jätetään tuomitsematta selväsanaisesti. On toki jo lähtökohtaisesti harhaista samastaa kirjailijan persoona ja hänen kirjoissaan esitettävät ajatukset, mutta olennaisempaa tässä tapauksessa on pohtia, miten Houellebecqin kirjojen seksiturismiteemoja pitäisi tulkita.

Ensiksi kannattaa palauttaa mieleen, miten Houellebecq luonnehti Alkeishiukkasissa 60-lukulaisen sukupolven suurta kertomusta, seksuaalista vapautumista, koska se luo kontekstia sille, mitä hän myöhemmin kirjoittaa seksiturismista:

“On häkellyttävää, että seksuaalinen vapautuminen esitetään joskus yhteisöllisenä unelmana, kun se itse asiassa oli vain uusi askel individualismin historiallisessa kehityksessä. Kuten kauniista sanasta ´perheyksikkö´ voi arvata, avioliitto ja perhe edustivat primitiivisen kommunismin viimeistä saareketta liberaalisessa yhteiskunnassa. Seksuaalinen vapautuminen johti noiden yhteisöllisten välimuotojen tuhoutumiseen, jotka viimeisinä erottivat yksilön markkinavoimista. Tämä tuhoprosessi on jatkunut meidän päiviimme saakka.”

Nähdäkseni Houellebecq kirjoittaa ennen muuta globaalista kapitalismista kirjoittaessaan seksiturismista. Hänen romaanihenkilönsä oikeuttavat isovatsaisten eurooppalaisten miesten irstailuretket kolmanteen maailmaan täsmälleen samoilla argumenteilla kuin reaalimaailmassa perustellaan länsimaisten yritysten laajentumisia kehittyville markkinoille. Kaiken lähtökohtana on win-win -tilanne: vauraat länsimaiden asukit saavat tuotteita ja palveluita kilpailukykyisempään hintaan, köyhyydessä sinnittelevät kolmannen maailman kansalaiset mahdollisuuden kohentaa elintasoaan osallistumalla kansainväliseen työnjakoon.

Samalla sivutaan epäsuorasti erästä liberalismin keskeistä opinkappaletta, suhteellisen edun periaatetta: on rationaalista, että länsimaiset ihmiset ostavat seksipalvelunsa kehitysmaista sen sijaan että tuottaisivat niitä itse, koska tällöin resurssit tulevat tehokkaasti kohdennetuksi ja siten luodaan enemmän lisäarvoa sekä länsimaissa että kehitysmaissa.

Kuulostaa järkyttävältä. Niin pitääkin.

Houellebecq ei tietenkään tee vakavasti otettavaa toimintasuositusta, hänhän kirjoittaa kaunokirjallísuutta. Sen sijaan hän pakottaa meidät kiusallisten kysymysten eteen. Jos elinpiirissämme jo melkein kaikki noudattaa globaalin kapitalismin toimintalogiikkaa, miksei myös rakkauselämämme? Eikö olisi puhtaasti looginen askel perustaa aistinautintoihin erikoistuvia valmismatkoja myyviä turistipalveluja? Huolehtivatko markkinat ennen pitkää kaikista tarpeistamme?

Minulle Houellebecq on inhimillisen huolen kirjailija. Hänen huolensa taustalla on kokemus siitä, että elämme aineellisesti yltäkylläisessä ja henkisesti tyhjässä maailmassa, jota ohjaa kaksi perusvoimaa, tunne ja kulutus – emotivismi ja konsumerismi, ryyditettynä poliittisella ja moraalisella tekopyhyydellä:

“Tiedän vain, että me löyhkäämme itsekkyydeltä, masokismilta ja kuolemalta. Olemme luoneet järjestelmän, jossa eläminen on tullut kerta kaikkiaan mahdottomaksi, ja kaiken kukkuraksi tyrkytämme sitä muillekin.” (Oikeus nautintoon)

Paljon enemmänkin voisin Houellebecqista kirjoittaa, mutta blogiin ei kannata vuodattaa liikaa, pitäisi tehdä kunnon essee. Ehkä teenkin.
Kommentit (6)
  1. Ilkka Pasanen
    26.8.2007, 23:41

    Ruotsalaisten tutkimusten mukaan tytöt pärjäävät (Ruotsin) kouluissa valovuosia poikia paremmin, ruotsalainen miljardääri Percy Parnevik panostaa naisten yrityksiin Afrikassa, Intiassa jne. nimenomaan sen vuoksi kun miehet vain ryyppäävät ja laittavat rahansa “nopeisiin naisiin”… eli missä mättää?

  2. Tommi Melender
    27.8.2007, 09:20

    Suo anteeksi, mutta en täysin hahmota, miten tämä liittyy siihen mitä kommentissani kirjoitin Houellebecqista.

    Mutta jos jatkan ajatustasi Houellebecin avulla: Alkeishiukkasissa toinen päähenkilöistä pohdiskelee sitä kuinka paljon parempi yhteiskunta olisi jos se toimisi naisten ehdoilla ja johdolla. Hänen mukaansa miehet ovat melkoisia tuhovoimia, he haluavat ottaa riskejä ja erää vaarallisesti, he haluavat jättää jälkensä historiaan aloittamalla sotia ja vallankumouksia, heidän vuokseen monet arvokkaat traditiot katkeavat kesken.

    “Miehiä fyysisesti vahvempina olentoina ehkä tarvittiin silloin, kun elettiin lähellä luontoa ja piti puolustautua vaarallisia petoja vastaan, mutta nyt…” Jotenkin näin hän pohdiskelee.

    Hieman kärjistäen voisi sanoa, että se “kuoleman” löyhkä, josta Houellebecq länsimaiden yhteydessä puhuu on nimenomaan miesten löyhkää, vallantahtoisten ja väkivaltaisten miesten.

    Barnevik on parkkiintunut yritysjohtaja, hän varmasti tietää mihin rahansa pistää, jos luottaa naisiin. Akateemiset tutkimukset nimittäin osoittavat, että naiset menestyvät esimerkiksi sijoittajina miehiä paremmin, koska ottavat harkitummin riskiä eivätkä elättele ylisuuria odotuksia omista kyvyistään.

    Naiset edustavat kestävää kehitystä. Miehet kuvittelevat edustavansa jatkuvaa edistystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *