Houellebecqin omalaatuinen kosto

Michel Houellebecqille sattuu ja tapahtuu. Tuskin kukaan olisi kuitenkaan odottanut hänen uuden romaaninsa Soumissionin tulevan julki näin dramaattisten tapahtumien saattelemana.
Kirja herätti kohua jo ennakkoon, sillä sen pdf vuoti sosiaaliseen median hyvissä ajoin ennen julkaisua. Oheisessa Paris Review lehden haastattelussa Houellebecq selvittelee ja selittelee romaanin taustoja. Se on siis eräänlainen Eurabia-kirjallisuuden fiktiivinen muunnelma. Kuvitteellinen muslimipuolue voittaa vuoden 2022 presidentinvaalit ja Ranskassa alkaa uudenlainen komento. Maa islamilaistetaan, naiset jäävät pois töistä ja alkavat käyttää huivia, miehet ottavat paikkansa perheen päänä ja heille sallitaan moniavioisuus. Avoin yhteiskunta ajetaan alas, vapaus minimoidaan, turvallisuus maksimoidaan.
Soumission tuli kirjakauppoihin eilen 8. tammikuuta ja satiirilehti Charlie Hebdo julkaisi kannessaan oheisen pilakuvan, joka pilkkaa (?) Houellebecqin islamofobiaa. Samana päivänä kaksi konetuliaseilla varustautunutta jihadistia hyökkäsi Charlie Hebdon toimitukseen ja surmasi 12 ihmistä, heidän joukossaan lehden tunnetuimmat pilapiirtäjät. Ilmeisenä motiivina oli kosto satiirilehden islamia ja profeettaa halventavista kuvista. Lehdissä kerrottiin Houellebecqin olevan poliisivartionnissa.
Hankin Soumissionin tuoreeltaan sähkökirjana. En ole ehtinyt kuin selailla sitä enkä ehdi lukea sitä paneutuneesti aivan lähiaikoina. Syvällisemmät kirjalliset analyysit jäävät siis tuonnemmaksi. Arvioin tässä kirjoituksessa Soumissionia perusasetelmiensa tasolla Houellebecqin aiempaa tuotantoa vasten.
Houellebecqin edellinen romaani Maasto ja kartta sai kiittäviä arvioita niin kotimaassaan kuin muualla ja palkittiin Prix Goncourtilla. Toki se herätti myös kohun, kuten Houellebecqin romaanit yleensäkin, mutta sinänsä ”vaarattomasta” aiheesta eli plagionnista. Romaanista löydettiin suoraan Wikipediasta otettuja kohtia. ”Se on tapani kirjoittaa”, kirjailija puolustautui.
Soumissionin vastaanotto näyttää muodostuvan toisenlaiseksi. Se herättää monissa kriitikoissa, toimittajissa ja kirjallisuusihmisissä kiivasta vastarintaa. Nettikeskusteluissa Houellebecqia on syytetty taantumuksellisuudesta, rasismista, fasismista ja naisvihasta. Libérationin arvostelijan mukaan Houellebecq tuo vaaralliset oikeistolaiset ääriajatukset takaisin ranskalaiseen kirjallisuuteen. Arvovaltaisia puolustajiakin kirjailijalla sentään on. Le Mondessa Emmanuel Carrére vertaa Soumissionia Orwellin Vuonna 1984:ään ja Huxleyn Uljaaseen uuteen maailmaan.
***
Houellebecq ei suinkaan ensimmäistä kertaa käsittele islamia. Oikeus nautintoon -romaanissa muslimiterroristit teurastavat länsimaisia seksituristeja Thaimaassa ja sivuhenkilönä piipahtava egyptiläinen biokemisti pistetään lukemaan islamille varsinaiset madonluvut: ”Ei, monsieur, islam on voinut syntyä ainoastaan typerässä erämaassa, törkyisten beduiinien keskellä, joilla ei ollut parempaa tekemistä kuin — suokaa anteeksi — nussia kameleitaan. Mitä lähempänä uskonto on monoteismia — ajatelkaa tarkkaan, cher monsieur — sitä epäinhimillisempi ja julmempi se on, ja islam on kaikista uskonnoista jyrkimmän monoteistinen.” Houellebecqin omat ajatukset vastasivat varsin tarkkaan tämän henkilöhahmon ajatuksia, sillä hän lausui suunnilleen samoja asioita lehtihaastatteluissa ja haukkui islamia maailman typerimmäksi uskonnoksi. Se poiki myös oikeusjutun, jossa Houellebecqia ei kuitenkaan tuomittu.
Pakko myöntää, että Soumissionin kehyskertomus ei tunnu minusta erityisen nerokkaalta. Se voisi juuri ja juuri sopia satiiriin, mutta kyseessä ei ole satiiri, vaan Houellebecqin mukaan ”poliittinen fiktio”. Hän on siis niin tosissaan kuin romaanikirjailija yleensä voi olla kuvatessaan kotimaansa islamisoitumista. Tosin hän myöntää itsekin kehitelmänsä epärealistikseksi, ainakin aikataulun osalta.
Kuinka lähellä islamisaatiota Ranska oikeasti on? Ei mielestäni kovinkaan lähellä. Maassa on lukumääräisesti eniten muslimeja Länsi-Euroopan maista eli viitisen miljoonaa, mutta se tekee noin kahdeksan prosenttia Ranskan väestöstä. Mielipidetiedustelujen mukaan monet ranskalaiset kuvittelevat osuuden olevan paljon suurempi, jopa 30 prosenttia. Liikkeellä on paljon harhoja ja kiihkoilua, ja valitettavasti Charlie Hebdon murhenäytelmä vahvistanee äärioikeiston asemia. Marine Le Pen sanoi jo Ranskan olevan sodassa. 
Yksikään romaani ei synny sosiaalisessa tyhjiössä. Ei siis ihme, että Soumission on yhdistetty yleisempään keskusteluun monikulttuurisuuden uhkakuvista. Vähän ennen Soumissionia Ranskassa nousi bestselleriksi oikeistolaisen yhteiskuntakriitikon Éric Zemmourin pamfletti Le Suicide français eli Ranskalainen itsemurha. Poliittinen vasemmisto saa siinä täyslaidallisen, koska häpäisee kansalliset arvot nahjustelemalla globalisaation, maahanmuton ja islamin edessä. 
On selvää, että Soumissionia luetaan paitsi Houellebecqin aikaisempia islaminvastaisia kommentteja myös laajempaa muslimi-invaasiolla pelottelevaa keskustelua vasten. Sen vuoksi hänen olisi mielestäni kannattanut sommitella toisenlainen kehyskertomus kuin tällainen varsin karkea Eurabia-kyhäelmä. Varsinkin kun hänen tähtäimessään ei ole islam, vaan valistuksen, maallistumisen ja tasavallan pieleenmeno. Sehän on tuttu teema Houellebecqin aiemmista romaaneista. Elämme itsekkyydeltä, masokismilta ja kuolemalta löyhkäävässä markkinatalouden läpitunkemassa kulutuksen ja saalistamisen maailmassa.
***
Soumissionin perusviesti näyttäisi olevan, että uskonto on täyttämässä sen tyhjän tilan, jonka yksilöhedonismi on sisällemme kovertanut. Houellebecq kokeili nuorena katolilaisuutta eikä se toiminut. Senkö vuoksi hän nyt sepittää fantasian, jossa maallistuneet ranskalaiset taipuvat yhdessä yössä kuuliaisiksi islamille. Tämähän on yleinen ajatuskuvio konservatiivisen oikeiston keskuudessa. Islam nähdään samaan aikaan tavattoman uhkaavana ja määrätietoisena ja tavattoman alkeellisena ja takapajuisena. Toisaalta sitä pelätään, toisaalta ylenkatsotaan.  
Paris Review’n haastattelussa Houellebecq sanoo vanhentuessaan tajunneensa, kuinka kestämätöntä ateismi on. Ennen hän piti itseään ateistina, nyt agnostikkona. Lähipiirissä sattuneet kuolemantapaukset havahduttivat hänet pohtimaan ihmiselon suuria kysymyksiä: luojaa, kosmista järjestystä. Mutta ehkä hän vähän liioittele niin kuin kirjailijat yleensä haastattelulausunnoissaan. Keskustelukirjassa Bernard-Henri Lévyn kanssa Houellebecq kertoo, kuinka luki nuoruudessaan kiikeänä Pascalin Mietteitä ja kävi sisäistä kamppailua uskonnon kanssa.
Uskonto on ollut aina näkyvällä sijalla Houellebecqin romaaneissa. Oikeastaan uskonto on hänelle kaiken alkupiste.
Olisiko Houellebecqin tuotanto mahdollinen ilman Jean-Pierre Buvet’ta? Voi hyvinkin olla, että ei. Siitäkin huolimatta, että Buvet on vain sivuhenkilö hänen esikoisromaanissaan Halujen taistelukenttä.
Halujen taistelukentän minäkertoja ja Buvet ovat nuoruuden ystäviä, he opiskelivat yhdessä insinööreiksi. Opiskelujen jälkeen minäkertoja on päätynyt tietokonealalle, mutta Buvet on vaihtanut suuntaa ja ryhtynyt papiksi. Kun vanhat ystävykset tapaavat, Buvet toimii Vitryn kirkkoherrana. ”Se ei ole helppo seurakunta”, minäkertoja toteaa koruttomaan tapaansa.
Illallisella meksikolaisessa ravintolassa Buvet ryhtyy puhumaan seksuaalisuudesta. Hänen mielestään joukkotiedotusvälineiden ja mainosten erotiikkaa kohtaan osoittama mielenkiinto on keinotekoista. Todellisuudessa ihmiset eivät jaksa innostua erotiikasta, he vain teeskentelevät olevansa innostuneita, etteivät erottuisi porukasta: Me tarvitsemme seikkailuja ja erotiikkaa, koska meille on yhä uudestaan vakuutettava, että elämä on ihmeellistä ja kiihottavaa, ja me tietysti vähän epäilemme sitä.”
Kirjan loppupuolella Buvet soittaa minäkertojalle, kuulostaa kireältä ja pyytää tätä pistäytymään. Saapuessaan vanhan ystävänsä luo minäkertoja löytää Buvet’n retkottamassa television ääressä tylsää varieteeohjelmaa katsellen. Buvet ryhtyy purkamaan sydäntään. Hän ei ole kastanut kolmeen kuukauteen ketään, nuoret eivät vaivaudu tulemaan hänen perustamiinsa seurakunnan nuorisoryhmiin, messuun saapuu aina samat viisi ihmistä: neljä afrikkalaista ja kahdeksankymppinen bretoninainen.
Vastoinkäymisten koettelema Buvet paljastaa ajautuneensa seksisuhteeseen nuoren naisen kanssa ja joutuneensa lempatuksi ulos vetävämmän rakastajan tieltä. Buvet kuvailee ex-rakastettuaan: ”Hän vaihtoi mielellään miestä. Hän oli vasta 20-vuotias. Pohjimmiltaan hän piti minusta, mutta ei enempää. Häntä oli ennen kaikkea kiihottanut ajatus naimisesta papin kanssa, se oli huvittanut häntä…” Minäkertoja kehottaa jokseenkin ponnettomasti ystäväänsä ripittäytymään, mutta Buvet puistelee päätään. Hän sanoo, ettei tunne enää läsnäoloa. Todellisuus on nujertanut hänen uskonsa.
***
Buvet’n ahdistus on Houellebecqin romaanien katkeraa ydinmehua. Samalla se ilmentää inhimillistä perustunnetta toisen maallistumisen maailmassa, jossa sekä uskonnolliset että sekulaariset traditiot ovat haipuneet ja jäljellä on vain taloudellisia pyyteitä ja seksuaalisia haluja. Traditioiden kuolema näyttäytyy Houellebecqille tragediana, koska hän ei usko ihmisissä piilevään hyvyyteen. Hyvyys vaatii taakseen ihmistä suurempia voimia, mutta yhteiskunnassa, jossa mikään ei ole pyhää, ihmiset elävät kuin viimeistä päivää, muuttuvat paheidensa orjiksi. 
Houellebecqin romaaneissa kajahtelee markkinatalouden läpitunkema sisällyksetön, vieraannuttava ja läpeensä estetisoitunut todellisuus, josta on kadonnut kiinteys ja mieli, usko ja toivo. Yksilö pelkistyy elämysteollisuuden houreiden kyllästämäksi orjaksi, joka oppii rakastamaan kahleitaan. Yksilönvapaus pelkistyy kuluttajan vapaudeksi kuluttaa, tässä ja nyt -elämiseksi, joka suuntautuu puhtaan materialistisiin päämääriin, koska kuoleman jälkeistä elämää ei ole eikä niin muodoin myöskään kadotusta.
Houellebecq puhuu romaaneissaan usein rakkauden saarekkeista, jotka muodostavat turvapaikan toisen maallistumisen kiroilta. Ne edustavat kuitenkin lähes aina mennyttä tai katoavaa maailmaa. Vitryn hiipuva seurakunta on helppo nähdä sellaisena. Buvet edustaa seurakunnan pappina katoavan maailman viimeistä puolustajaa, jolle jää tappionsa jälkeen vain ahdistus. Hän ei enää ”tunne läsnäoloa”, mutta tuntee sen puuttumisen. Hän voi tavoitella ainoastaan nautintoja, ei rakkautta, koska rakkaus ei pysy hengissä saalistukseen perustuvassa maailmassa. Mahdollisessa saaressa – joka jo nimessään viittaa tähän saareke-ajatukseen – Houellebecq määrittelee rakkauden tilaksi, jossa yksilöllisyys alkaa säröillä ja maailmassa olemisen ehdot määrittyvät uudelleen. Oman egonsa ainutkertaisuuteen ripustautuva ihminen ei kykene tuntemaan rakkautta.
Soumissionin islamisoitu Ranska voidaan nähdä Houellebecqin aikaisempien rakkauden saarekkeiden valtaisaksi kasvaneena perversiona, joka nielaisee sisäänsä ja jauhaa palasiksi kaiken sen, mitä kirjailija sattuu vihaamaan: itsekkyydeltä, masokismilta ja kuolemalta löyhkäävän valistuksen ja maallistumisen jälkeisen maailman. 
Asetelma haiskahtaa maanisella tavalla kostonhimoiselta. Uudelleen ja omien sanojensa mukaan aiempaa positiivisemmassa hengessä Koraania lukenut Houellebecq tuntuisi valjastavan vanhan vihollisensa islamin kostonsa välikappaleeksi. Tässä riittää sulattelemista. 
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Moralistinen fundamentalisti ilman uskontoa? Houellebecqin mustavalkoisuus on aika hämmentävää. Itse uskonnottomana pidän valistusta ja uskonnollisuutta oikein hyvänä koktailina monarvoisessa yhteiskunnassa. H. on romanttinen moralisti jonka pitäisi keksiä ”nykyihmisen paheellisuus ja irstaus” jos sitä ei olisi. Sinänsä tuollainen ehdottomuus fiktiossa on inspiroivaa ja haastavaa koska näkemyksiään joutuu hiljaisesti perustelemaan itselleen. Huellebecqiä lukiessa ja ajatellessa tulee mieleeni eräänlainen niitzeä mukaileva ajatus sairauden välttämättömyydestä.

  2. 2

    sanoo

    Paheesta nauttiminen ja paheen vihaaminen. Tämä samanaikaisuus on vahvasti läsnä Houellebecqin hahmoissa. Ja tietysti masennus myös.

  3. 4

    Anonymous sanoo

    Merci, alkusanoista. Itse olen, kuten aiemmin kirjoitin Houellebecqin suhteen niin täysilaidallinen fani, että en osaa arvioida yhtään hänen kirjaansa kovin analyyttisesti, pidän niistä kaikista (!) todella paljon, tekstistä, ajattelusta, aiheista, niiden ilmapiiristä.
    Itse olen epäpyhä sekoitus nihilististä misogyyniä ja eräänlaista kristillistä perustuntoa – juuri sellaiselle, tasapainoista lukuelämystä karttavalle lukijalle MH sopiikin kuin nenä päähän. Linkitetyssä haastattelussa ateismin kieltäminen ilahduttikin suuresti, samoin se toinen puoli, who cares-asenne, mikä tulee siihen että todennäköisesti hyvät ja oikeamieliset ihmiset tulevat loukkaantumaan kirjasta, jälleen kerran. En tiedä tunnetteko patogeesiä, mutta osa kirjailijoista, tosin pieni osa kaikesta luetusta, saattaa tuottaa edelleen sellaisen jäljen, joka ei tyhjene selittämällä itselleen kirjaa, teoshistoriaa, paloittemalla sisältöä tai tekstiä ajatuksiksi ja oivalluksiksi, purkamalla kirjan osiksi. Tällöin kirjailijaan muodostuu suoranainen fanitussuhde – onkohan tämä
    näkökulma kirjallisuuspiireissä sivuun jäänyt asetelma jopa, leikimme usein, itsekin, kovin coolia teoksen haltuunottajaa. Houellebecq on kuitenkin yksi, harvoista, staroistani ikoniseinälläni. Toisaalta harmi että tämä uusi teos saa nyt Ranskan tilanteen kautta perverssiä vetoapua, se olisi varmasti pärjännyt palstoilla ja vastalause-kolumnien kommentoinneissa ilman tätä tragediaa omillaankin.

    Minulle Houellebecq on ensisijaisesti, kuten Juha ja Tommi viittasittekin, suuri ja välttämätön moralisti. Täytyy ensin varmasti inhota kaikkea ja jokaista ja pitää paskanarvoisena, jotta voi nähdä rinnalla (ei seassa) hyvyyden, totuuden, kauneuden ja rakkauden ideaaleja. Tähän liittyy se, että MH ei ole tasa-arvon kannattaja juuri missään suhteessa (nuo em. ideaalit eivät taida tunnustaa tasa-arvon ideaa). Se korreloikin maailman kanssa täysin, tasa-arvo meidän maailmassamme on Houellebecqin mukaan valheellinen kuva, harha.

    t. jope

  4. 5

    sanoo

    Moralistin Houellebecqista kyllä esiin saa. Ei tarvitse edes paljon raaputtaa.

    Minulla hän rinnastuu aika lailla Célineen. Samantyyppinen kirjallinen temperamentti ja suoruus, joskin Céline oli omalla rosoisella tavallaan lyyrisempi ja kirjoittajana selvästi vahvempi. Samalla tavalla häiritty olo tulee kumpienkin teosten lukemisesta. Ja molemmat on tietysti helppo tuomita monista asioista, joita he ovat sanonneet tai kirjoittaneet. Silti heidän lukemisensa on on tavattoman antoisaa ja aktivoivaa.

  5. 6

    Anonymous sanoo

    Niin, en ole muuten mikään misogyyni kuten vauhdilla kirjoittaessa tuli naputettua
    ( ellei sitten kysymys ollut se kuuluisa lipsahdus…) vaan enemmänkin osapäivä-misantrooppi, ihmiseen on nimittäin välillä vaikea uskoa yksin, kaksin tai joukossa. Naisten keskellähän tässä eletään, sopii mulle, ja jos nyt oikein korrektiksi heittäytyy niin pakko on tunnustaa, että miehethän siellä Pariisissakin nyt ovat taas teloituspuuhissa olleet, eivät naiset.
    Houellebecq haastattelussa kyllä ounasteli, että myös feministit tulevat tästäkin hänen uudesta kirjastaan suuttumaan. En tiedä mikä on Ranskassa tilanne, toivottavasti ei se jako mies- ja naiskirjallisuuden alueisiin mikä ainakin vähän meillä on tilanne. Mutta anyway, jos kirjailija ”suututtaa” vasemmiston, feministit, liberaaliston ja muut oikeamieliset- ja uskoiset, tuottaa se kyllä tiettyä ulkokirjallista vetoa. Kostonhimoako jopa tosiaan? Tommin rinnastusta Celineen en allekirjoita omalla kohdallani. Minulle Celine, myyttisestä asemastaan kirjallisuudessa huolimatta, on pelkästään vastenmielinen, eräänlainen avoin p-aukko, lajityyppinen likainen rienaaja ja shokeeraja. Houllebecqillä väitän sen sijaan olevan maailman tyhjyydestä moraalisia väitteitä siitä, miten asiat voisivat olla toisin, paremmin. Mutta siitähän Tommi käsittääkseni kirjoittikin. Lopuksi ihan subjektiivista juttua liittyen blogistin analyysiin: itse koen omalla tavallani MH:n jopa kristittynä äänenä, tyhjässä ja poissaolossa on heijastus Läsnäolosta, Houellebecqin tuotanto on raaka kuva tästä ajasta: so. evankeliumin poissaolosta. Siis poissaolosta, ei välttämättä valheesta…
    t.jope

  6. 7

    sanoo

    Jotenkin tossa Houllebecqin ajattelussa ja asenteessa tuntuu metafyysinen pettymys. Jokin mihin olisi pitänyt ensin uskoa mutta nyt ei voikaan mutta minkä puutteesta voi olla pettynyt vain koska olettaa sen lähtökohtaiesti tarpeelliseksi. H. kokeili katolisuutta… Tarkoitan juuri tuota. Hänelle maailma on puutteen ilmentymä jota sitten täytetään kulutuksella, seksillä tai sillä harmillisesti johonkin kadonneella uskottavalla uskonnolla… H. on siis omassa tulkinnassani syvästi metafyysinen tai metafyysistä pettymystä poteva kirjailija. Se on hänessä kiinnostavinta ja härnäävintä.

  7. 8

    sanoo

    Hyvin pitkälle juuri noin. Ja ellei tätä metafyysistä juonnetta, jos nyt sellaista käsitettä käytetään, hahmota ei mielestäni ole pääsyä Houellebecqin tuotannon ytimeen. Ilman tätä hahmotusta lukeminen jää helposti sen taivasteluksi, että tässä meillä on ikävä kirjailija, joka vain valittaa siitä, kuinka maailma on paska kun keski-ikäinen mies ei saa mielin määrin seksiä. Tai vaihtoehtoisesti ihasteluksi siitä, kuinka meillä on vihdoin kirjailija, joka laittaa suvaitsevaistolle luun kurkkuun. Houellebecq on erittäin häiritsevä kirjailija, mutta hän myös tavoittaa olennaisia asioita nykyisestä maailmanmenosta ja ihmisenä olemisesta ylipäänsä, omalla raadollisella tavallaan toki.

  8. 9

    Anonymous sanoo

    Houllenbecqin metafyysinen pettymys/ponnistus on mielestäni millin kahden päästä maalistaan; minä luen sen niin – hän ei jää siis ihasteltavaksi nihilistiksi. Päämärän haistaa. Reunalla, ulkopuolella on ehkä lähempänä sitä mikä ei ole maailmassa sisäpuolella.

    Kulutusyhteiskunnan kriitikoita arvotetaan korkealle nykyään. Mutta entä jos on samaan aikaan(ihmisen) kulutusyhteiskunnan JA länsimaisten egalitarististen JA vielä itäisten fundamentalististen kulttien kriitikko? Hän ei jää kelailemaan laiskan normiälykön tyyliin, että toisaalta ja toisaalta ja toisaalta…
    Siitä asenteesta MH on mielestäni tehty, vaikka tämän uuden kirjan myötä hänet asemoidaan varmaan vahvasti Le Penin rintamaan, mutta eiköhän tuo itsensä siitäkin irti riuhtaise. Sitä paitsi katolinen konservativismi on ollut pitkään Ranskassa kovassa älyllisessä vedossa, se porukka on aika tavallakin eri jengiä kuin National Frontin porukat. Mutta on yritettävä pitää MH kuitenkin ensisijaisesti kirjailijina, auteurina, taiteilijana, vaikka houkutus päästä käyttämään häntä poliittisiin tarkoituksiin on ilmassa varmaan nyt monella Ranskassa.
    t. jope

  9. 11

    sanoo

    Pyhä ja maallinen; vapaus ja välttämättömyys; puute ja täyseys; pettymys ja täyttymys; metafysiikan mahdollisuus ja ainee(llise)n tympeys ; taiteen toivo vai toivottomuus; sairaus ja (ei terveys vaan) luovuus. Tässä ehdotuksiani H:n dualismin nimittäjiksi.

  10. 13

    Anonymous sanoo

    Englanniksi syyskuussa, hienoa. Luin netistä Aftonbladetia ja siellä oli tieto, että Houellebecq lähtee Pariisista mm. turvallisuussyiden vuoksi ja tämä lausunto joka liittyy siihen mitä olemme täällä kommentoineet:

    ”Något försvarstal eller klargörande inför det nya boksläppet kom dock inte: ”Jag tror inte att Le Pen behöver min hjälp och jag tror inte att skönlitteratur förändrar världen, det kan essäer och manifest göra, inte romaner”, förklarade Houellebecq i fransk tv i tisdags”

    t. jope

  11. 14

    Anonymous sanoo

    Kiitos nyansoidusta Houellebecq-kirjoituksesta. Häntä lukemattomana on lehtijuttujen perusteella ollut vaikeaa saada selville, mistä miehessä on kyse.
    Henrik Hurtig

  12. 15

    sanoo

    Tässä apokalypsissa mennään nyt pahasti pieleen, koska se mitä Houellebecq (vai sinä?) väittää, ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin olemme pitkälti eläimiä, jolla on vanha, mutta vahva kilpailuvietti. Tämä ei ole muuttunut eikä tule muuttumaan. On harhaa kuvitella, että elämä olisi ollut jotenkin inhimillisempää, todempaa tai merkityksellisempää väkivaltaan perustuvan autoritäärisen valtion tai samalla tavoin
    miekan avulla pakotetun uskonnollisuuden valtakausilla, jotka käsittävät koko tunnetun historian muuta-mia viime vuosikymmeniä lukuun ottamatta.
    Kilpailuvietin lisäksi (edelleenkin kilpailemme parittelukumppaneista, parhaasta ravinnosta,
    suojaisimmista makuupaikoista jne kutebn kautta evoluution) meillä ihmisillä on – kuten useilla muilla lajeilla – suojeluvaisto lajitovereitamme kohtaan. Tämä suojeluvaisto yhdistettynä kykyymme
    kommunikoida on tehnyt mahdolliseksi liittoutumien eli ystävyyssuhteiden syntymisen kaikista muista eläimistä, myös muista kädellisistä, poiketen. Tämä suojeluvaisto on kuitenkin eettisesti hyvin vinoutunut kuten Harvardin psykologianprofessori Joshua Greene kirjassaan Moral Tribes seikkaperäisesti osoittaa.
    Nämä vinoutumat johtuvat vanhojen, tunteistamme vastaavien aivojen evoluutiosta. Tämä aivojen osa ei ole järjen hallittavissa, vaan järki eli ajattelevat aivomme pyrkivät sepittämään näistä mieleemme
    tahdottomasta kumpuavista tunteista miellyttävän, omakuvaamme sopivan tarinan, jossa on usein
    totuutta korkeintaan siteeksi, jos sitäkään. Tunteitamme emme voi hallita, joten toimintamme ja siinä sivussa moraalimme perustuu mielihyväperiaatetta mukailevalle fiktiolle.
    Kuten edellä totesin, olemme eläneen demokraattisessa, stabiilissa maailmassa vasta vuosikymmeniä, joten ennen kuin rupeamme kaihoisasti kaipaamaan mennyttä aitoa ”ihanuutta”, jota ei koskaan edes ollut, kannattaisi yrittää keksiä tapoja viettää yksilönvapauden atomisoima elämämme siten, että
    kehtaamme katsoa peilikuvaamme. Edellä mainittu Joshua Greene ehdottaa tähän pyrkimystä siirtyä automaattisista moraaliTUNNOISTA manuaaliseen onnellisuus-hyöty -moraaliin, jossa jokaisen
    onnellisuus, myös sinun omasi, on samanarvoista.
    Huomionarvoista edellä sanotussa on, että nykyaikaisen, demokraattisen (vallanpitäjät voidaan vaihtaa), lakiin perustuvan kilpailuyhteiskunnan (antaa primitiivistä kilpailuviettiämme hyödyntäen demokraattisen prosessin kautta resursseja torjua puutetta ja hätää sekä tarvittaessa puolustaa elinaluettamme ja
    demokratiaamme) kirjoittamattoman moraalisen koodiston kehittyminen on vasta alkutekijöissään, mutta sen kehitystä ajatellessani ja menneisyyttämme katsoessani olen iloinen, että maailmamme on
    atomisoitunut ja fragmentoitunut, koska massaliikkeistä ja laajasta samanmielisyydestä on aina syntynyt hyvin nopeasti enemmän pahaa kuin kukaan uskalsi aavistaa ja jalkoihin jääneiden vähemmistöjen
    kohtaloista ja kärsimyksestä ei yhteisö eikä historiankirjoitus ole aiemmin edes piitannut.
    Yhteisöllisen moraalin kehityksestä voisin sanoa esimerkkinä parisuhteen ja perheen. Perheen
    muodostavaa parisuhdetta (hetero tai homo), jossa kaksi aikuista päättää seksuaalisen vetovoiman
    tasoittaessa tietä, jakaa elämänsä ja kasvattaa joko hedelmöittymisen tai adoption kautta perheeseen tullutta uuttaa sukupolvea yhdessä, tullaan jatkossa (ehkä 50-100 vuoden kuluttua) tukemaan
    huovattavasti nykyistä enemmän, kun vihdoin hyväksytään se, että vastuun jakaminen ja kantaminen kahden toisiaan kunnioittavan ja rakastavan aikuisen voimin antaa lapselle (keskimäärin) ylivertaiset lähtökohdat kehittyä tasapainoiseksi, kukoistavaksi, vastuulliseksi yhteisön jäseneksi. Ei siihen mitään jumaluuksia tai uskomuksia tarvita, vaan demokraattinen prosessi riittää. Kaiken a ja o on tämä
    demokraattinen prosessi. Mihin se vie, sitä emme tiedä, mutta vaihtoehtoisia vallankäyttöjärjestelmiä ei ole.

  13. 16

    sanoo

    ”se mitä Houellebecq (vai sinä?)”

    Minä en väitä mitään. Merkintäni on tulkintaani Houellebecqista niin kuin minä hänen romaanejaan olen lukenut.

    Se, mitä itse tästä kaikesta ajattelen, menee tämän kontekstin ulkopuolelle. Mutta kuten sanoin Houellebecq on monessa suhteessa hyvin häiritsevä kirjailija. Eikä missään tapauksessa ole järkevää tai tarkoituksenmukaista vain nyökytellä hänen romaanejaan läpi.

  14. 18

    sanoo

    Otin hyllystä Maaston ja Kartan ja luen uudelleen kun villiinnyin tästä keskustelusta. En muista muiden teosten sävyä mutta jotenkin tämän ”lukuromaaninen” keveys ja helppous, luettavuus, saa viiston väännön kun alkaa epäillä sitä ikään kuin arrogantiksi sävyksi…ehkä… (niin ikään tämän keskustelun villiinnyttämänä kirjailin blogiini ensimmäisen houlletekstini.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *