Hauska anekdootti kirjailijasta & elämäkerturista

Vasta ilmestyneen Philip Rothin elämäkerran Roth Unbound: A Writer and His Books kirjoittaja Claudia Roth Pierpont (ei sukua) kertoo esipuheessa, kuinka tapasi kohteensa ensi kertaa joulukuussa 2002.

Se tapahtui jazzkriitikko Stanley Crouchin syntymäpäivillä newyorkilaisella jazzklubilla. Juuri kun tuleva elämäkerturi oli lähdössä pippaloista, syntymäpäiväsankari tarttui häntä hihasta ja sanoi haluavansa esitellä hänet Philip Rothille. Crouch tiesi, kuinka paljon tuleva elämäkerturi ihaili kirjailijamestaria.

Philip Roth istui baarissa ystävien ja hännystelijöiden ympäröimänä. Olutpöhnän rohkaisemana tuleva elämäkerturi lausui: ”Olet 20. vuosisadan suurimpia amerikkalaisia kirjailijoita.”

Kirjailijamestari hymyili ja tokaisi: ”Mutta nythän on 21. vuosisata.” Sitten hän kääntyi syntymäpäiväsankarin puoleen ja jatkoi:  ”Tuot tänne näitä naisia solvaamaan minua!”

Sen päälle hyväntahtoiset naurut.

Kuten kuvaan kuuluu, Philip Roth ei muista kyseistä tapausta. Sanavalmis paskiainen.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Tällaiset anekdootit lienevät varsinkin vanhemmista kirjailijoista välttämättömiä, jos nyt vaikka ajatellaan trioa ”amerikkalaisen proosan kolme suurta narsistia — Roth, Mailer ja Updike”, kuten heidät tässä blogissa on joskus lyöty nippuun, niin matkan varrelta löytyy varmaankin yhtä ja toista jutunjuurta. Eikä ainostaan näistä mainituista, hiljattain muistan lukeneeni Open Culturen nettisivulta kertomuksen siitä, kuinka Hemingway oli raapustanut F. Scott Fitzgeraldilta tulleeseen viestiin (Fitzgerald oli tehnyt lukuisia korjausehdotuksia Hemingwayn kirjoittamaan käsikirjoitukseen): ”Kiss my ass.” Ja niin poispäin.

    Mutta siis tämä tarinalaahus on välttämätön, part of the deal. Voitaisiinko myöskään ajatella vaikkapa tiettyjä maailmankuuluja sopraanolaulajattaria tai sankaritenoreita, jotka eivät olisi jonkinasteisia diivoja? Se olisi mahdotonta.

    Kysymys kuuluukin asettaa näin: millä tolalla ovat nykyisten aktiiviuraansa kyntävien nuorten kirjailijoiden asiat tällä rintamalla?

  2. 2

    sanoo

    Tiedän nuoremman polven kirjailijoista vain toisaalta niin kesyjä ja toisaalta niin arkaluonteisia anekdootteja, etten viitsi niitä täällä kertoa.

    Mutta jos jonkinlaista yleisarviota esittäisi, niin voisi kai sanoa, että Papan ja noiden kolmen suuren miesnarsistin mittoihin on vielä matkaa.

  3. 3

    Anonymous sanoo

    Ihan muuta kuten Nelonen tietää.
    Ajankulua ja naurata mua. Tätähän taidehuvi on. Tokaisin kerran Teakin avoimella kurssilla, itse Tuomas Nevanlinna veti taidefilosofiaa, sitä Kantiaan eli taiteen autonomisoitumista (= liukumista pois mesenaatisten spesifikaatioiden käsityöläisestä tilauspalveluduunistaan), että juontajakouluhan tämä Teak on. Meinasin saada turpiini -niiltä harvoilta jotka enää kurssia olivat jatkamassa. Isoin osa jätti kesken. Ei kai huvittanut.

    Taide on vapauduttuaan -ja taiteilijansa- iso juttu.
    Niin on yleisöksikin pätevöityminen. Kun olen asiassa pitempään pinninyt, niin kerron. Tänään esitetään Valkoinen nauha Teemalla klo 21.45.

    Haneke on lukenut kaiken relevantin mitä Akatemiat ja Yliopistot tietävät.Niillä on hypoteesinsa -ja datamassojen parissa sinnikkäästi puurtavat.Ihailtavaa. Haneke jatkaa tästä. Hän käsitteellistää ilmiöt uudelleen ja kytkee ne kompaktiksi elämänkäytännöksi todesta käyvällä näyttämöllään. Ihmisten asiat ja heidän ilmiönsä ja meinaamisensa ja tuskastumisensa putkahtelevat todenmakuisina ja ymmärrystä aukipuhkovana sarjana ja kytkentöpiirinä.

    Valkoisesta nauhasta sanoisin että paroni ottaa halpaa kylän ulkopuolista hakkuutyövoimaa, eikä siis kykene vastaamaan väestään eikä kantamaan perinteistä vastuutaan. Lääkäri tuo taitonsa eikä väen itse sovi kantaa sairaitaan ja riutuviaan. Joku profeetta ymmärtää virittää tälle terroriansan. Kaalinpäät hakataan maahan, kun työ koituisi kylpylänarsismille eikä vakuutukseksi leivänantajaloordin laariin. Pappi potkii tutkainta vastaan ja itseään repien yrittää pitää kylää ja hommaa kasassa.

    Tämä Valkoinen nauha on siis sosiaalihistorian tajunnalle avaamista ja ilmiöiden rapistumisen keskinäiskytkentöjen ja -syöttöjen kuvaus rakentamalla taiteilijana tämä kylänäyttämö, kuin Nilsiän Takakylä tai Kalajoen Santanen.

    Ytimessä vyöryvät lapset. Vanhemmat eivät enää tiedä kuinka ja mihin heitä kasvattaisi, indoktrinoisi vaistonvarassa kun usko omiin varmuuksiin on horjunut, ulkoisen horjuttamana. Rahan ja oston ja laskelmoidun vaihdon tullessa perinnäistavoilla tasapainotetun elämänkulun suistajiksi. Villikoina elikkotaimina mukulat käyttäytyvät kylänväestä ensimmäisinä julkioudosti kun eivät tiedä kuinka kuuluisi. Kasvatus pätkii -usko on pettänyt vanhemmilta, maausko.

    Se Haneken ääni joka sanoo näyttävänsä asiat, koska näiden jälkeen seuraa omat sata vuottamme, on kiitollisena ja havahduttavana otettava vaarin. Se kuiskaa että korjausyritykset tulivat tämän 1800/1900 vaihteen jälkeen fasismina ja sovietteina. Ja että nyt ajelehditaan niidenkin jälkeistä höttöaikaa, omavaraismoraalia ja sisältä ongittavien minäprojektien aikaa. Pidä varasi ja huolehdi edes itsestäsi, maailma on sekaisin ja mykkä vaikka isoäidiltäsi kysyisit. Hän se sekaisin vasta onkin -kavahda vanhempiasi ja Ihalaista ja Kataista.

    Haneke ja kova taide näyttää, mutta silmänsä on pestävä ja silmientakainen työstettävä kuin Haneke omansa työstää. Surkeinta suo(me)ssamme, että kuluttaja-tuoteinformaatio peittää ihmisiltä kovan taiteen säälittävien tiedotekopiomaisterien lätinään.

    Onneksi täältä netin sokkeloista voi heitellä sydämensä kyllyydestä milloin huvittaa ja tarmoa-antavalta tämä rähisemiseni itsestäni tuntuu.Jukka Sjöstedt

  4. 4

    juha saari sanoo

    Itse olen blogissani (juhasaari.blogspot.fi) kommentoinut Nauhaa (sekä Bennyä ja Kätkettyä), mutta innostuin nyt Jukan vauhdittamana tähänkin. Lainaan Jukkaa:

    ”Valkoisesta nauhasta sanoisin että paroni ottaa halpaa kylän ulkopuolista hakkuutyövoimaa, eikä siis kykene vastaamaan väestään eikä kantamaan perinteistä vastuutaan. Lääkäri tuo taitonsa eikä väen itse sovi kantaa sairaitaan ja riutuviaan. Joku profeetta ymmärtää virittää tälle terroriansan. Kaalinpäät hakataan maahan, kun työ koituisi kylpylänarsismille eikä vakuutukseksi leivänantajaloordin laariin. Pappi potkii tutkainta vastaan ja itseään repien yrittää pitää kylää ja hommaa kasassa”

    Paralleeli luokkaerojen ja vieraantumisen teemoihin nykyisyydessämme avaa Nauhaa hieman eri näkökulmasta kuin minun tekstini. Pappi ei mielestäni kuitenkaan ollut eheyttäjä vaan edusti nähdäkseni samaa kasvatuksen (neuvotonta?) valtaa kuin muukin ylempi luokka. Perustan näkemykseni lopun kohtaukseen, jossa ainut todenpuhuja, opettaja, yrittää kertoa papille näkemyksiään lasten outoudesta. Tarttua toden hetkeen.

    Jukka kirjoittaa kommentissaan myös neuvottomista kasvattajista. Tämä on mielestäni kiinnostavampi näkökulma elokuvaan. Mutta tähän ei tarvitaisi historiallista maisemaa koska ongelman voi mielestäni kuvata ravistelevammin ja vastuuttavammin sijoittamalla se omaan aikaamme. Nyt esteettisesti suvereeni epookki vain etäännyttää aihetta turhaan ja muuttuu ikään kuin opettavaiseksi kuvakirjaksi yksityisen ja yhteisn historian risteämistä.

    Valkoinen Nauha tuntuu tekevän aika villejäkin yleistyksiä, alicemillerismejä, joilla historian säikeitä solmitaan yhteen kuin tyhjää vain.

    Neuvottomasta kasvatuksesta on Suomessa jo tehty hieno hanekenilainen tv-sarja: JP Siilin 0 toleranssi. Sen syvällisempään provokaatioon aiheesta ei kukaan vielä taide-elämässämme ole mielestäni pystynyt. Siili ei myöskään sorru Haneken (ja pikkuisen myös Aku Louhimiehen)helmasyntiin: alentuvaan sormenheristelyyn ikään kuin näytetyt ongelmat eivät sttenkään koskisi tekijää. Se voi olla hyvä tehokeino, tämä etäännytys. Mutta kun alkaa tuntua että tehdään opettavaista kuvakirjaa historiasta, se kääntyy itseään vastaan. Siilin teoksessa neuvottomuus tuntuu maistuvan myös tekijän suussa.

    Mietin silti vielä tuota Jukan lähtökohtaa kun katson elokuvan ehkä vielä kerran.

    t. juha

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *