Hajamietteitä tekstistä & poissaolosta

Parasta, aidointa ja arvokkainta kirjallisuudessa on yksinäisyys, toisen poissaolo. Kun kirjailija kirjoittaa, lukija on poissa. Kun lukija lukee, kirjailija on poissa.

Ympärillä vellova tyhjyys virittää toiveen kommunikaatiosta, kuulla ja tulla kuulluksi. Tämä vapauttaa ihmisen hienoimman kyvyn, kuvittelun. Kuvittelusta löytyy se hupi ja lohtu, jota ihminen tarvitsee elääkseen eikä vain pysyäkseen elossa.

(Kuulen jo korvissani teoreettisesti sofistikoituneen väen omahyväisen pilkkanaurun: mitä se vielä hourii kirjailijasta, eikö se ole kuullut tekijän kuolemasta! Ohitan tämän toteamalla, että tekijä on aina olemassa, kaikille. Kuolleenakin. Tekijän kuolema voi tarkoittaa monia asioita, mutta ei sitä että teokset putkahtavat maailmaan itsestään.)

Ällöttävintä kirjallisuutta on sellainen, joka ei kunnioita tyhjyyttä ja poissaoloa, kirjallisuuden ydintä. Tällaisesta kirjallisuudesta huokuu tekijän mielistelevä anelu: katsokaa kuinka mainio tyyppi minä olen, katsokaa kuinka hienosti minä teitä viihdytän, eikö teillä olekin hauskaa seurassani!

Mikään ei ikinä takaa, että poissaoloon ja tyhjyyteen rakentuu yhteyksiä, kommunikaatiota. “On jo uhkayritys kirjoittaa tällä käsialalla/ josta ei tiedä saako siitä aamulla selvää”, sanotaan Paavo Haavikon runossa. Tuohon runoon sisältyy koko kirjallisuus, sen pöyhkeä jääräpäisyys mahdottoman edessä: kirjoittaa vain, kirjoittaa siitä huolimatta että kaikki häviää kosmiseen tyhjyyteen.

Julkisuudessa teoksiaan selittelevä kirjailija on huijari, idiootti ja varas. Aina kun kirjailija jälkikäteen avaa suunsa, hän häpäisee sen minkä on aikaisemmin kirjoittanut.
Kommentit (4)
  1. “Julkisuudessa teoksiaan selittelevä kirjailija on huijari, idiootti ja varas. Aina kun kirjailija jälkikäteen avaa suunsa, hän häpäisee sen minkä on aikaisemmin kirjoittanut.”

    Tämä olis hyvä slogani seuraaville Helsingin kirjamessuille.

    Jos se ei välity kirjasta selittelemättä, kirja on epäonnistunut.

    Juuri tästä syystä ei kannata vastata kritiikkiin, ruveta kriitikoksi kriitolle.

  2. Tommi Melender
    22.11.2008, 16:06

    Kriitikoksi kriitikolle ei kannata ruveta myöskään siksi, että suomalainen kirjallisuuskritiikki on monin paikoin niin kehnoa, että siinä vain alentaisi itsensä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *