Haavikkolainen ahdistus

Jarmo Papinniemi kirjoittaa kirjasta, joka on minulle eräs merkityksellisimpiä kotimaisia teoksia (osittain kirjallisista, osittain henkilökohtaisista syistä). Luin Paavo Haavikon Yritys omaksikuvaksi niihin aikoihin kun se ilmestyi eli vuonna 1987. Opiskelin silloin ensimmäistä vuotta kirjallisuutta yliopistossa, ja vasta myöhemmin olen tajunnut, kuinka terveellistä oli silloin lukea Haavikon illuusiottomia kiteytyksiä.

“En rupea runoilijaksi. En anna periksi, siinä.” Jotenkin tähän tapaan Haavikko väittää ajattelleensa. Huomiot menevät tietysti suurelta osin kirjallisen Paavo Haavikon, itse luodun romaanihenkilön piikkiin, mutta silti: kuinka hyödyllisiä neuvoja kirjailijaksi aikoville nuorille miehille ja naisille.

“Elää, kirjoittaa, ansaita rahaa, ja hoitaa asioita”, Haavikko toteaa. Kuuntelevatko kirjailijanalut tällaisia sanoja? Eivät kuuntele, omaksi vahingokseen.

Papinniemi kertoo merkinnässään, että häntä häiritsee Haavikon tapa koko ajan kiistää “arvo kaikelta, etenkin kirjallisuudelta ja lukemiselta.” Toki Haavikko näin tekee, mutta tämä kiistäminen on eräs hänen tuotantonsa pohjavirtoja, pitkä ja rönsyilevä rooliruno, joka läpäisee miltei kaikki hänen tekstinsä.

Omalla tavallaan Haavikon tekstit ovat modernin kirjailijan ahdistuksen monumentteja. Niitä sävyttää toisaalta tietoisuus kirjallisuuden vähäpätöisyydestä ja toisaalta kyvyttömyys vapautua kirjallisuudesta, päästä siitä eroon, elää oikeaa elämää vailla kirjailijuuden, tradition kantajan, taakkaa ja vastuuta.

Konkreettisimmin tämä ristiriitaisuus ilmenee siinä, että vähätellessään kirjallisuuden merkitystä Haavikko samalla kirjoittaa mitä täysipainoisinta kirjallisuutta.

Mielestäni haavikkomainen kirjallisuusahdistus on rehellistä, hyvää. Ennemmin sitä kuin ponnettoman jankkaavia väitteitä kirjallisuuden välttämättömyydestä yleissivistyksellemme ja ihmisenä olemisellemme.
Kommentit (6)
  1. Veit sanat suustani. Jotenkin tuntuu siltä, että “luovuudesta” ja sen iloista kirjoittavat eivät välttämättä tiedä mistä puhuvat. Haavikko kuvaa luomisen tuskaa, miten haluaa siitä irti. Muistan, miten muutama vuosi sitten Tuula-Liina Varis ihmetteli, kun Haavikko sanoi hänelle, ettei alkaisi kirjailijaksi nyt, jos saisi asioista uudelleen päättää.

  2. Tommi Melender
    4.5.2008, 14:12

    Vähän banaalisti asian voisi ilmaista niin, että jos haluaa elää suhteellisen onnellista elämää, ei kannata ruveta kirjalijaksi. Toisaalta, jos on lähtökohtaisesti suhteellisen onnellinen, tuskin edes tuntee tarvetta kuluttaa elämäänsä pistämällä sanoja peräkkäin.

    Tietysti kirjalijuuden voi mieltää viraksi, mutta silloin pitäisi olla Ilkka Remes.

    Onnellisuudesta puheen ollen: pakko siteerata taas Flaubertia: “Onnellisuuden edellytykset ovat typeryys, itsekkyys ja hyvä terveys. Mutta jos typeryyttä puuttuu, ei näistä kahdesta muustakaan ole iloa.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *