Euroopan rappion julistajat


Tarmo Kunnaksen Fasismin lumous on liki 700-sivuinen järkäle. Siinä emeritusprofessori etsii vastauksia kysymykseen, mikä sai niin monet eurooppalaiset älyköt hurmaantumaan fasismista maailmansotien välillä.
Ensimmäisellä yrityksellä uuvahdin kirjaan parinsadan sivun jälkeen. Toisella yrityksellä pääsin loppuun saakka. Fasismin lumous pureutuu tärkeään aiheeseen, mutta jää muodottomaksi ja jäsentymättömäksi. Kunnas on koonnut ja järjestänyt mittavan aineiston, teeseihin ja johtopäätöksiin syventyminen olisi kaiketi vaatinut vielä yhden kirjoittamisrupeaman.
Fasismin lumous käy läpi kymmeniä kirjailijoita, filosofeja ja älykköjä Louis-Ferdinand Célinestä ja Knut Hamsunista Martin Heideggeriin ja E.M. Cioraniin. Kunnas referoi laveasti heidän teoksiaan ja niputtaa heidän ajatuksiaan yhteen. Näin syntyy kokonaiskuva fasismiin kallellaan olleen eurooppalaisen kulttuuriväen toiveista, peloista ja tavoitteista. Aatehistoriallisessa mielessä Kunnas ei kerro mitään uutta ja yllättävää. Esimerkiksi Robert Paxtonin The Anatomy of Fascism on jäntevämpi ja näkemyksellisempi, vaikka liikkuukin yleisemmällä tasolla.
Mikä sitten Kunnaksen mielestä selittää fasismin lumouksen? Tärkeänä taustatekijänä nousee esiin kokemus eurooppalaisen sivilisaation kriisistä. Moderni maailma näyttäytyi sotienvälisille oikeistointellektuelleille verettömänä, latteana ja läpeensä materialistisena. Yhdeltä suunnalta eurooppalaista sivilisaatiota uhkasi amerikkalainen kulutuskeskeinen kapitalismi, toiselta suunnalta neuvostobolsevismi. 1800-luvulla hallitsevaksi aatesuunnaksi noussut liberalismi näytti liian nahjusmaiselta puolustamaan uhanalaisia kulttuurisia traditioita. Oikeistointellektuellit toivoivat fasismin palauttavan eurooppalaisen sivilisaation elinvoiman ja siihen olennaisesti liittyvän traagisen elämäntunteen.
Oikeistointellektuelleja yhdistivät monet maailmankatsomukselliset piirteet. He eivät luottaneet edustukselliseen demokratiaan, vaan kaipasivat vahvaa johtajaa ja valveutunutta etujoukkoa. He karsastivat Ranskan vallankumouksen arvoja, koska uskoivat vapauden, veljeyden ja tasa-arvon johtavan keskinkertaisuuksien yhteiskuntaan. He korostivat ihmisluonnon raadollisuutta ja pitivät liberaalien ja vasemmistolaisten ihmiskeskeistä edistysuskoa haihatteluna. Moniin oikeistointellektuelleihin vetosi myös fasististen liikkeiden antimoraalisuus yhdistyneenä voiman, kauneuden ja nuoruuden palvontaan.
Tarmo Kunnas etsii pikemminkin yhtäläisyyksiä kuin eroja fasismista viehättyneiden välillä. Sen sijaan Tony Judt korostaa teoksessaan Thinking the Twentieth Century fasististen virtausten erilaisuutta. Esimerkiksi Ranskassa, Italiassa ja Romaniassa ne olivat kovin toisenlaisia kuin Saksassa. Judt, joka on minulle monella tavalla esikuvallinen yhteiskunnallinen ajattelija, määritteli itsensä universaaliksi sosiaalidemokraatiksi. Hän ei tuntenut minkäänlaista vetoa fasismia kohtaan, mutta näkee silti arvoa ranskalaisten, italialaisten ja romanialaisten oikeistoälykköjen kirjoituksissa. Niitä kannattaa lukea tarkkaan, vaikka ei tuntisi sympatiaa niitä kohtaan, koska ne auttavat ymmärtämään sotienvälistä eurooppalaista mielenmaisemaa.

Sen sijaan natsihallintoa avoimesti liehitelleiden saksalaisten kynäniekkojen teksteihin eläytymistä hän pitää turhana, minkä vuoksi hän ei myöskään innostunut Jonathan Littellin kiitellystä ja kiistellystä Hyväntahtoiset-romaanista. Näkemystään Judt perustelee sillä, että ranskalaiset, italialaiset ja romanialaiset intellektuellit kytkeytyivät kansallismielisyydestään huolimatta eurooppalaiseen perinteeseen ja halusivat puhutella muitakin kuin kaltaisiaan. Natsit sitä vastoin halveksivat kaikkea epäsaksalaista eivätkä tunteneet tarvetta minkäänlaiseen universalismiin.

Even at their most narcissistically patriotic, French fascist intellectuals like Robert Brasillach or Drieu la Rochelle fondly imagined themselves to be of relevance and interest well beyond the borders of France. In this sense at least, they are comparable to their communist counterparts: they too were proposing an account of modernity and its discontents. We have, accordingly, something to learn from them.

Vastenmielisin, ja lopulta tuhoisin piirre, fasismissa (jos sen alle niputetaan myös natsismi) oli avoin halveksunta alemmaksi ihmisainekseksi katsottuja kohtaan. Moni sotienvälisen ajan oikeistoälykkö edusti jonkinlaista kulttuurista antisemitismiä, jolla on Euroopassa pitkät perinteet. Tämän ilmiön mittavuutta on kuvannut David Markson romaanissaan Reader’s Block. Siinä hän laatii pitkän listan antisemitistisistä merkkihenkilöistä, ja tuolle listalle mahtuu myös Fasismin lumouksessa käsiteltyjä hahmoja:

Saint Thomas Aquinas was an anti-Semite… George Bernard Shaw was an anti-Semite… William Butler Yeats was an anti-Semite… Kant was an anti-Semite… Frédéric Chopin was an anti-Semite… Alexander Pushkin was an anti-Semite… Ernest Hemingway was an anti-Semite… Martin Luther was an anti-Semite… Voltaire was an anti-Semite… G.K. Chesterton was an anti-Semite… Martin Heidegger was an anti-Semite… Theodore Dreiser was an anti-Semite… E.E. Cummings was an anti-Semite… Robert Lowell was an anti-Semite… Carl Orff was an anti-Semite… Eliot was an anti-Semite… Henry James was an anti-Semite… Thomas Wolfe was an anti-Semite… F. Scott Fitzgerald was an anti-Semite… D.H. Lawrence was an anti-Semite… Paul de Man was an anti-Semite… Schopenhauer was an anti-Semite… Rudolf Nureyev was an anti-Semite… H.G. Wells was an anti-Semite… Pío Baroja was an anti-Semite… Saint Augustine was an anti-Semite… Hilaire Belloc was an anti-Semite… Igor Stravinsky was an anti-Semite… Louis-Ferdinand Céline was an anti-Semite… Richard Strauss was an anti-Semite… Erasmus was an anti-Semite… Henry Adams was an anti-Semite… James Baldwin was an anti-Semite… André Gide was an anti-Semite… Jonathan Edwards was an anti-Semite… George Santayana was an anti-Semite… Seneca was an anti-Semite… James Russell Lowell was an anti-Semite… Wagner was an anti-Semite… Roald Dahl was an anti-Semite… Graham Greene was an anti-Semite… Saint John Chrysostom was an anti-Semite… Wyndham Lewis was an anti-Semite… Roy Campbell was an anti-Semite… Alma Mahler was an anti-Semite… Herder was an anti-Semite… Chekhov was an anti-Semite… Quintilian was an anti-Semite… Degas was an anti-Semite… Fichte was an anti-Semite… Rousseau was an anti-Semite… H.L. Mencken was an anti-Semite
… Denis Diderot was an anti-Semite… Treitschke was an anti-Semite… Saint Jerome was an anti-Semite… Tacitus was an anti-Semite… Mohammed was an anti-Semite… Jung was an anti-Semite… Karl Barth was an anti-Semite… Karl Marx was an anti-Semite… Kipling was an anti-Semite… Saint John of Capistrano was an anti-Semite… Tchaikovsky was an anti-Semite… Whistler was an anti-Semite… Justinian was an anti-Semite… Sergei Esenin was an anti-Semite… Jean Genet was an anti-Semite… Mussorgsky was an anti-Semite… Philip Larkin was an anti-Semite… Chaucher was an anti-Semite… Edith Wharton was an anti-Semite… Ezra Pound was an anti-Semite… Cicero was an anti-Semite… Bernard Berenson was an anti-Semite… Arnold Toynbee was an anti-Semite… Henry Miller was an anti-Semite… Jean Giraudoux was an anti-Semite… Juvenal was an anti-Semite… Truman Capote was an anti-Semite… Renoir was an anti-Semite…
Dostoievsky was an anti-Semite…

Osalla sotienvälisen ajan oikeistointellektuelleista juutalaisvastaisuus jäi kulttuurisen asenteen tasolle, mutta osalla se sai myös hyökkäävämpiä muotoja. Judt kertoo romanialaisesta kirjailijasta Mihail Sebastianista, jolla oli tapana istuskella Bukarestin kahviloissa kahden oikeistointellektuellin Mircea Eliaden ja Nae Ionescun kanssa. He saattoivat keskustella tuntikausia henkevästi arkkitehtuurista, maalaustaiteesta ja kirjallisuudesta, kunnes Eliade äkkiarvaamatta murjaisi vihaa tihkuvan kommentin juutalaisista. Kummallisinta tässä oli se, että edes Sebastian, joka itse oli juutalainen, ei nähnyt näissä purkauksissa mitään tavatonta. Ne ikään kuin kuuluivat ajan henkeen.
Kommentit (11)
  1. Samahan tapahtuu nytkin, oikea vetää fiksuja…

    Osa maamme älymystöstä tuntee tunnetusti vetoa konservativismiin ja traditionalismiin, esimerkkinä mm. Sarastus-lehden ympärille järjestynyt (sekalainen) porukka.

    Itse koen fasismin kuitenkin aina enemmän (tai ainakin samalla) vasemmistosukuisena projektina, onhan Ranskan vallankumousarvoissa sama utopistinen ihmiskäsitys kuten on fasismissakin: Ihmisen massa puhdistettuna elitismistä ja toisinajattelevista aineksista marssimassa parempaan tulevaisuuteen…. Eikö se ole myös meidän oman maamme kulttuurimarxistisen/arvoliberaalin porukan ilmestys?

    Tämän lähtokohta-virheen vuoksi minä näenkin fasistit ja vasemmistoegalitaristit jotenkin perverssisti saman lantin samana, en edes kääntöpuolina, vaikka hiustyyli niillä ei olekaan ihan sama…hah.

    Ääriokeiston karmein ja irrationaalein (ja tyhmin) ajatusvirhe sitten onkin juutalais(Israel)-vastaisuuden kopioiminen synkeiltä edeltäjiltään, tyhmä meemi juutalaisjuonittelijoista niellään vuosikymmenestä toiseen. Samaan aikaan äärioikeisto vastustaa islamismin edistymistä maailmassa. Eikö silloin kannattaisi miettiä toiseen kertaan mikä on juuri se porukka joka pistää reaalimaailmassa hanttiin islamismille? Kyllä ne ovat juuri israelilaiset. Israel-kysymyksessääkin vasemmisto ja äärioikea ovat samalla puolella. Ei yllätys taaskaan.

    Itse olen tietyssä mielessä arvokonservatiivi, ja juuri siitä syystä minun sympatiani onkin Tel Avivin suunnalla. On huvittavaa että edelleen meidänkin maassamme fiksutkin uustraditionalistit flirttailevat antisemitismin kanssa ikään kuin juuri vasta se asia tekisi heistä kunnon uusoikeistolaisia. Surkeaa ajattelua sanon minä. Re-thinking please.

    Kiitos blogistille. Hyvä kirjoitus, hyvää ajattelua. Tärkeä asia.

    jope

  2. Tommi Melender
    5.12.2013, 18:48

    Tuossa Kunnaksen käsittelemässä porukassa on monta tärkeää kirjailijaa, vaikkapa Céline, Cioran, Malaparte, Hamsun. Mutta ainoa tärkeä saksalainen on Jünger, eikä hän ollut natsi, vaikka monet natsit häntä ihailivatkin.

    Noin muuten, yhteiskunnallisesti, olen aika lailla Tony Judtin linjoilla. Tietyt sosiaalidemokraattiset ihanteet ja käytännön periaatteet ovat minulle tärkeitä, vaikka en ole enää vuosikausiin tuntenutkaan SDP:n niitä edistävän. SDP on hukkunut postpolitiikan synkeään suohon ja taistelee vain vallasta, valtionhoitajan asemasta.

    Toisaalta jonkinlaista kulttuurikonservatiiviakin minussa lienee, ja se näkyy lähinnä siinä että arvostan klassista sivistystä ja kaunotaiteita. Hyvät käytöstavat ovat myös ihan jees.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *