Erinomaisuuden hyvyys & huonous

Ian McEwan on erinomainen kirjailija. Se on kiistämätön fakta. Huono puoli siinä on, että hänen erinomaisuutensa perustuu silkkaan taitoon ja osaamiseen. Hänen proosansa on pikemminkin tehokasta ja tarkoituksenmukaista kuin esteettisesti vakuuttavaa. Ekspertiisiä, ei tyylitajua.

Hallitut rakenteet ja hiotut kompositiot — siinä McEwanin kirjojen leimalliset piirteet. Insinöörihyveitä siis. Niihin hän kietoo suuria, joskus jopa maailmoja syleileviä teemoja, kuten ilmastonmuutoksen uusimassa teoksessaan Solar.

McEwanin epäonnistumiset, kuten Lauantai ovat erinomaisen kirjailijan epäonnistumisia, laskelmavirheitä. Niissä ei ole mitään vinksahtavalla tavalla kiehtovaa tai kuohuttavaa. Noloimmat kohdat tuntuvat ainoastaan noloilta.

Tapanani on lukea McEwanin teokset aina niiden ilmestyessä ja olen pitänyt useista, esimerkiksi Sovituksesta, mutta McEwan ei kuulu niihin kirjailijoihin, jotka lasken itselleni tärkeiksi. En esimerkiksi koskaan ota hänen kirjojaan hyllystä avatakseni niitä satunnaisesta kohdasta ja lukeakseni pienen pätkän silkan mielihyvän toivossa. Teoskeskeisen McEwanin proosa ei vaikuta pieninä annoksina, yksittäisinä lauseina tai havaintoina. Se on puute kaltaiseni fetisistisen lukijan näkökulmasta.

Näiden varauksellisten huomioiden jälkeen on pakko tunnustaa, että nautin Solarista enemmän kuin yhdestäkään toisesta romaanista pitkään aikaan. Solar on McEwania erinomaisimmillaan ja siinä hänen vahvuutensa toimivat maksimaalisella teholla. Oireellista tosin on, että päästyäni loppuun lumous haalistui ja mieleen nousi kysymys: oliko tämä vain poikkeuksellisen vahva lukuromaani? (Joku voi tietysti hyvällä syyllä kysyä: mitä sitten vaikka olisikin ollut?)

Solarissa on monia McEwanin aiemmista teoksista tuttuja piirteitä, kuten se että keskushahmo (tässä tapauksessa fysiikan nobelisti Michael Beard) on järkiolento, jonka rationaalinen maailmankuva joutuu koetukselle erinäisten sattumusten ja kohtaamisten vuoksi. Ilahduttavaa on se, että Solarissa McEwanin ote on rennompi ja satiirisempi kuin koskaan ennen. Hän ei paasaa tai tärkeile ilmastonmuutosteemallaan vaan kehittelee sen ympärille inhimillisen komedian, farssin tai tragedian — miten kukin asian haluaa nähdä.

Beardin hahmo on vaikuttava. Tämä huipputiedemies on pesunkestävä roikale, joka sumuttaa, pettää, lavastaa, valehtelee ja varastaa. McEwan ei siis usuta lukijoita samastumaan vaan “katsomaan ihmistä”. Tällaistenko tyyppien pitäisi pelastaa maailma ekokatastrofilta? Ja mitä se kertoo meistä kaikista, lajistamme?
Kommentit (16)
  1. En aivan hahmota, mikä sinulle on “esteettisen vakuuttavuuden” ja “tehokkuuden ja tarkoituksenmukaisuuden” oleellinen ero. Kuuluuko esteettiseen vakuuttavuuteen kiehtova tai kuohuttava vinksahtaneisuus?

    Tai konkreettisemmin puhuaksemme: mitä kohdat olivat Lauantaissa noloja?

  2. Tommi Melender
    20.3.2010, 15:33

    1) “Tehokkuus ja tarkoitusksenmukaisuus”

    Eli McEwanin kirjat ovat proosana samalla tavalla erinomaista työtä kuin rakenteidensa ja kompositionsa puolesta.

    Niissä ei ole sellaista säröä tai särmää, joka kiehtoisi, oudoksuttaisi tai häiritsisi. Liian tasalaatuista kaikessa erinomaisuudessaan.

    2) “Esteettinen vakuuttavuus”

    Se syntyy niistä piirteistä, joita edellä kuvaamani mukaisesti McEwanilta puuttuu. Antti Nylén puhuu Nuoren Voiman uusimassa numerossa maun merkityksestä. En tiedä ymmärrämmekö maun samalla tavalla Nylénin kanssa, mutta itselleni McEwan ei lukeudu niihin kirjailijoihin, joiden maku — kyky valita esteettisesti vakuuttavan ja vähemmän vakuuttavan väliltä — tekisi minuun suuren vaikutuksen.

    3) Kuohuttava vinksahtaneisuus

    Se ei liity näihin kahteen edelliseen kohtaan. Tarkoitan lähinnä sitä, että joillakin kirjailijoilla epäonnistuneetkin teokset voivat kuitenkin olla jännällä tavalla kiinnostavia, eli niissä on sitä vinksahtaneisuutta tai kuohuttavaa, tai miksi sitä haluaakin sanoa. McEwanin flopit eivät ole sellaisia.

    4) Lauantain nolot kohdat

    Ennen kaikkea se sisäkohtaus aivokirurgin kotona, jossa pahikset ahdistavat ja on runonlausuntaa ja vaikka mitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *