Eräs kirjasyksyn ilonaihe

Psst, kuiskaan teille vihjeen: Turo Kuningas!

Kaverilta on julkaistu hiljattain lyhytproosaesikoinen nimeltä Työkalupakki. Se kolahti maanantaina postilaatikkooni ja olen lueskellut sitä vaikuttuneena (ei, tämä ei ole kustantajan eli WSOY:n maksama mainos).

Kuningas ei suolla kirjoittajakurssin priimuksen tasalaatuista perusproosaa (eli pertsaa) vaan paahtaa rosoista, räkäistä ja rentoa tekstiä, jonka koordinaateiksi voisi kotimaisesta nykykirjallisuudesta mainita vaikkapa Juha Seppälän Super Marketin (teoksessa on esimerkiksi sen nimiset pätkät kuin Käteen vetämisestä ja Kun oikein hieno nainen käy paskalla), Jouko Turkan Aiheita ja Erno Paasilinnan parhaat lyhyet satiirit.

En väitä, että Työkalupakki jäljittelisi näitä kolmea, mutta siinä on samankaltaista otetta, asennetta, ilmaisuvoimaa ja proosaestetiikkaa. Turo Kuningas kirjoittaa hyvin, paikoin todella hyvin.

Ja tietysti minua lämmittää se, että Työkalupakissa käsitellään jääkiekkoa (ja Suomi-rockia ja paljon muutakin):

“Voimahyökkääjä ottaa sen minkä tahtoo, väkisin ja lannistavasti. Tätä tyylistä piittaamatonta petoa on vaikea pysäyttää, kun se pääsee saaliista hajulle. Mats Sundinia vastaan pelaaminen on kuin istuisi vaimon kanssa sekasaunassa ja sisään astuu oikein isokaluinen mies.”

Vaikka Työkalupakki osaa naurattaa, ei se ole mikään vitsikirja. Kaiken ironian, sarkasmin, parodian, travestian ja karnevalismin alta paljastuu paikoin hyytäviäkin näkymiä.

Kirsi Piha tuskin kehuisi HS:n Lukupiirissä Työkalupakkia “mahtavaksi lukuelämykseksi”, joka kertoo “koskettavalla tavalla ihmisenä olemisesta” (tai piruako Kirsi Pihasta tietää). Mutta minä voin ihan viikset lepattaen kehua, että on se omanlaisensa lukuelämys, ja kyllä, kertoo se myös jostain ihmisenä olemisesta.

P.S.
Turo Kuningas ei ole pseudonyymi. Miehestä on kuvan kanssa haastattelu uudessa Imagessa ja siinä hän kertoo kovasti empivänsä julkisuuteen lähtemistä. Turo Kuningas – hieno nimi kirjailijalle, vaikka ei keksitty olekaan.
Kommentit (12)
  1. Kuulostaa äijäkirjallisuudelta. Koivuklapiproosaa.

  2. Tommi Melender
    1.10.2008, 21:05

    Heh, kuka asian mitenkin näkee.

    Ei sentään edusta korkeamodernismia. Eikä toista muotopuhtaan “suomalaisen novellin” paradigmaa, jota voisi luonnehtia samoin kuin Tahko Pihkala kuvasi kävelyä: kilpaillaan siitä, kuka kuiskaa lujimpaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *