Erään helvetin kuvaus

”Sä et tiedä mitä helvettiä on olla kirjailija. Sä et voi ajatella vuottakaan eteenpäin tulematta hulluksi. Kirjailijalla ei ole tulevaisuutta.”

Taas siteeraan Peiliin piirrettyä naista. Siteeraan, koska teoksessa esiintyvän kirjailijan sanoissa on perää.

Ei pitäisi kirjoittaa, jos haluaa elää onnellista ja tasapainoista elämää. Ainakaan ei pitäisi kirjoittaa kirjoja. Se on vihoviimeistä puuhaa.

Kun kirjailija ei ole vielä kirjailija, vaan pelkkä harrastajakirjoittaja, hän ahdistuu huomatessaan minkälaista paskaa kustantamot suoltavat markkinoille. Tuhansien muiden harrastajakirjoittajien tavoin hän on vakuuttunut siitä, että kustantamot ovat solmineet salaliiton, jonka nojalla jättävät julkaisematta parhaat ja ansiokkaimmat käsikirjoitukset.

Kun kirjailija ylittää julkaisukynnyksen, hän ahdistuu huomatessaan, minkälaiseen mustaan aukkoon hänen kirjansa katoaa. Muutama päivälehtikritiikki, pari puolimyönteistä kommenttia tuttavilta, jokin faktavirheiden ryydittämä henkilöjuttu maakuntalehdessä. Sitten pitkä hiljaisuus, kunnes kustantaja lähettää postissa tulosteen kirjan myyntiluvuista: niistä ei väännetä edes mustaa huumoria…

Kun kirjailija on julkaissut useamman teoksen, hän ahdistuu vertaillessaan itseään kollegoihin. Aina on niitä, jotka saavat parempia arvosteluja ja suurempia apurahoja. Aina on niitä, joiden teosten markkinointiin kustantaja satsaa enemmän. Aina on niitä, jotka onnistuvat pukkaamaan markkinoille kirjan vuodessa, parhaina kaksi tai kolme.

Jos harrastajakirjoittajasta tuntui, että salaliittoja punoivat kustantajat, julkaisevan kirjailijan mielestä niitä punovat myös palkintoraadit, apurahalautakunnat, toimittajat, markkinointiväki ja kirjailijakollegat. Kaikkialla on ihmisiä, jotka tahtovat hänelle pahaa, jotka ovat päättäneet tuhota hänet, vaieta hänet unohduksiin. Jokainen kirjallisuusvaikuttaja, joka ei muista tervehtiä häntä kustantamon syyskauden avajaisissa, paljastuu salaliittolaiseksi.

Paavo Haavikko on sanonut, että kirjallisuus on hyvä harrastus, mutta huono ammatti. Jokaisessa ammatissa on varjopuolensa, mutta kirjallisuudessa niitä vasta riittääkin. Eikä näitä varjopuolia kompensoi edes kohtuullinen palkka.

Miksi tällaisia mietin? Siksi, että jään keväällä palkattomalle vapaalle työstämään seuraavaa kirjaani. Yritän kuvitella, miltä tuntuisi olla kokopäivätoiminen kirjailija. Pelkkä kuvittelukin ajaa hulluuden partaalle.

Jokaisen kirjailijaksi haikailevan pitäisi lukea Hannu Raittilan Kirjailijaelämää. Se ei ehkä ole kirjana mestariteos, mutta karistaa tehokkaasti turhat illuusiot.

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *