Ensimmäistä ihmistä etsimässä

Vuonna 1937 Olavi Paavolainen, pukeutumisesta ja alastomuudesta nauttinut kosmopoliitti, joka oli jo ehtinyt käydä Pariisissa hurmioitumassa reklaamivalojen loisteesta ja bulevardien punaisesta laulusta, purjehti uuteen maailmaan saadakseen etäisyyttä vetisen humanismin ja sieluttoman intellektualismin näivettämään kristillis-länsimaiseen kulttuuripiiriin. Olavi the Loistava toivoi löytävänsä Etelä-Amerikan mantereelta harmonisen ensimmäisen ihmisen, elämänläheisen ja dionysisen.

“Tunsin sen ennen, näen sen nyt: Euroopan valo on sammunut!” Paavolainen huudahti laivan ohittaessa Espanjan eteläisimmän kärjen, Cap Finisterren, jonka majakka oli sodan vuoksi pimeänä.

Ensimmäisen ihmisen etsintä johdatti kosmopoliittimme Rio de Janeiron bordelleihin 28 000 maksullisen naisen keskelle. Olavi the Loistava vietti yön uhkean latinonaisen vierellä, keskusteli tämän kanssa Thit Jensenin uudesta sukupuolimoraalista ja riehaantui ajatustensa lennosta niin että ryntäsi parvekkeelle julistamaan D.H. Lawrencen uudeksi kristukseksi. Aamulla seuralainen pukeutui ja tokaisi koleaan sävyyn: “Mä menen nyt, pitää laittaa lapset kouluun”.

Paavolainen paranteli jälkitilaansa läheisessä kapakassa ja kirjoitti kotimaahan Matti Kurjensaarelle: “En kai löytänyt vielä etsimääni, mutta ainakaan minun ei tarvitse vähään aikaan v—- k—–. Tutkimukseni jatkuvat, vaikka uskonkin lopulta päätyväni yksiavioisuuden kannalle.”

Palattuaan Suomeen Olavi the Loistava tarjoili Kurjensaarelle Museokadun asunnossaan armanjakkia, esitteli matkalta keräämäänsä merimiespornoa ja päivitteli, että Latinalaisessa Amerikassa syfilis ei ole millään muotoa häpeäksi kantajalleen. Vuosia myöhemmin merimiesporno päätyi onnettomien sattumien kautta Miina Sillanpään käsiin.
Kommentit (9)
  1. tuntematonblogilas
    29.12.2007, 11:40

    Kuppa – tuo väärinymmärretty ja hyljeksitty elämänmuoto.

    Kertooko tarina, mitä Miina lukemistosta tykkäsi?

  2. Tommi Melender
    29.12.2007, 12:03

    Salaman romaanihenkilö, kovasti Saarikosken oloinen Ilmari Autere julisti kyseisen sairauden kirjallisuushistoriallista merkitystä kotoisessa Suomessa: leinot, kivet, kailaat ja kramsut – Autereen mukaan syfilistikkoja kaikki.

    Mitä Miinaan tulee – voimme kai kuvitella loput.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *