Ennakkotieto

Vielä ei ole ehditty edes talveen, mutta ensi kevään julkaisuohjelmat on lyöty kustantamoissa lukkoon jo aikoja sitten.

WSOY:n kevään 2013 katalooki on luettavissa täällä. Sivulla 23 on tietoa seuraavasta kirjastani, esseekokoelmasta Yhden hengen orgiat.

Enää pitäisi kirjoittaa nuo esseet valmiiksi. No, sitä parhaillaan olen tekemässä, ja mikä mukavinta palkattomalla vapaalla leipätyöstäni.

Yhden hengen orgiat sisältää pelkästään kirjallisuusaiheisia esseitä, mutta ne eivät ole akateemisia vaan omakohtaisia, Södikan katalookin mukaan ”tunnustuksellisiakin” (muotoilu minun, myönnetään). Kirjoitan eräistä ihailemistani ja muutamasta inhoamastani kirjailijasta sekä etsin vastauksia siihen miksi luen.

Essekokoelmani nimi tulee Gustave Flaubertilta, jonka mielestä ainoa tapa elää on hukuttaa itsensä kirjallisuuteen kuin loputtomiin orgioihin.

Kommentit
  1. 1

    Jussi Isotalo sanoo

    Hienoa! Kirjallisuusesseitä ei koskaan julkaista liikaa. Voitko valottaa vähän mitä kirjailijoita tulet ”käsittelemään”?

  2. 2

    sanoo

    Kyllä minä esseissä hyvin pitkälti niitä kirjailijoita käsittelen, joista olen kirjoitellut tässä blogissakin. Eli kuten arvata saattaa, on siellä juttua esimerkiksi David Foster Wallacesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *