Elämäni julkkiksena

Voi näitä julkisuuden kiroja! Voi tätä esillä olemisen tuskaa!

Eilen oli WSOY:n perinteiset Valkeat glögit. Teki mieli luikkia karkuun heti portaikossa, kun Rita Tainola hyökkäsi valokuvaajan kanssa kimppuuni udellakseen, mitä julkkiskirjailijalle kuuluu. “Pitääkö paikkansa, että olet hankkinut rakastajattaren Thaimaasta?”

Tainolan vanavedessä ryntäsi puolentusinaa muuta toimittajaa tivaamaan samaa. Salamavalot räiskivät ympärilläni, tunsin itseni heikoksi ja hauraaksi, mutta pinnistelin kasvoilleni rehvakasta kovan kundin ilmettä, sellaista kuin asuntoministeri Jan Vapaavuorella.

En myöntänyt enkä kiistänyt huhujen todenperäisyyttä. Näin varmistin, että toimittajat joutuvat esittämään samat kysymykset vielä ensi viikollakin. Elleivät ehdi siihen mennessä kuulla tai keksiä uusia kuumia juoruja yksityiselämästäni.

Iltapäivälehtiä en ole uskaltanut tänään katsoa. Pelkään kuollakseni, mitä minusta kirjoitetaan.

Ei ole helppoa olla juorulehtien riistaeläin. Tiedän, että taiteen tekeminen vaatii uhrauksia, mutta kuinka kauan jaksan tällaista pyöritystä? Miten se vaikuttaa psyykeeseeni? Miten se vaikuttaa minäkuvaani, yksityiselämääni, perhesuhteisiini, verenpaineeseeni ja alkoholin käyttööni?

Ennen kaikkea: miten se vaikuttaa kirjalliseen luomiskykyyni?

Mahtavatko jälkipolvet muistaa minusta vain kirkuvat lööpit ja viihdesivujen älyä, sivistystä ja hyvää makua rienaavat otsikot?
Kommentit (14)
  1. Olisit voinut thaimaalaisiin viitaten todeta, että olette vain hyviä ystäviä.
    Tai että odottakaa muistelmieni ilmestymistä, siellä se on sitten kaikki.

  2. Tommi Melender
    14.12.2007, 12:51

    Johonkin “olemme vain ystäviä”- ja “lukekaa muistelmistani”-lausuntojen väliin pitäisi tietysti vielä mahduttaa se kaiken auki viiltävä kohuhaastattelu, joka otsikossaan lupaa: “Julkkiskirjailijan raju tilitys”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *