Eläköön esseet

Hyvän esseen lukeminen on parasta mitä tiedän. (Ehkä liioittelen hieman, mutta vain hieman.)

Tänä syksynä on ilmestynyt kaksi kiintoisaa esseekokoelmaa, Timo Hännikäisen Taantumuksellisen uskontunnustus ja Antti Nylénin Vihan ja katkeruuden esseet. Molemmat on kustantanut Savukeidas, eräs pienilevikkisen laatukirjallisuutemme majakoista.

Eilen lounastimme Hännikäisen kanssa, vaihdoimme kirjoja ynnä jorisimme niitä näitä, esimerkiksi siitä, että Ranskassa on huomattavan paljon hyviä kirjailijoita ja huonoja filosofeja.
Nylénin esseekokoelmasta olen pistänyt tilauksen vetämään.

Harmi, että Suomessa julkaistaan minimaalisen vähän esseistiikkaa. Jos suuri kustantamo julkaisee esseekokoelman, se on yleensä niin sanottu varma tapaus: siistissä paketissa tunnetun tekijän entuudestaan tunnettuja ajatuksia.

Kommentit
  1. 1

    Prospero sanoo

    ”Harmi, että Suomessa julkaistaan minimaalisen vähän esseistiikkaa.”

    Samaa mieltä.

    ”Jos suuri kustantamo julkaisee esseekokoelman, se on yleensä niin sanottu varma tapaus: siistissä paketissa tunnetun tekijän entuudestaan tunnettuja ajatuksia.”

    Voisitko antaa esimerkkejä.

  2. 2

    sanoo

    Ison kustantajan esseistit ovat lähtöokohtaisesti joko etabloituneita ykkösketjun kirjailijoita, joilla on nimeä ja lukijakuntaa tai vaihtoehtoisesti kirjailijoita, joilla on jokin spesifi erikoisala, jonka kautta heidän esseillään uskotaan olevan ”laajempaa kiinnostavuutta.”

    En nyt millään muotoa tarkoita, etteivätkö tällaisistakin lähtökohdista voisi kirjoittaa hyviä esseitä, onhan niin toki usein tapahtunutkin.

    Mutta olisi hauskaa, jos isot kustantamot julkaisisivat esseitä myös uusilta tekijöiltä, joilla on ehkä rohkeampaa näkökulmaa ja ilmaisutapaa.

  3. 3

    Prospero sanoo

    Essee tuntuu olevan Suomessa miehekäs laji. Parhaiten tunnen itse Linkolan, Paasilinnan ja Envallin esseet. Vähemnmän tunnetuista olen lukenut esseitä ainakin Arto Virtaselta, Pekka Suhoselta, Johannes Salmiselta, Kari Enqvistiltä, Jan Blomstedilta Eero Silvastilta ja Anto Leikolalta.

    Niin, minusta vain lopputulos ratkaisee, ei kustantaja.

    Hyvässä esseessä yhdistyy tiedollinen ja kaunokirjallinen osaaminen. Siinä ei hoiperrella. Jokainen lause on kuin laukaus päähään. Kieli on ladattua, parhaimmillaan aforistista. Siksi essee on äärimmäisen vaikea laji. Sen pitää täyttää sivistyneen lukijan ankarimmat vaatimukset.

    Essee ei kestä sitä, että madeleine-leivosta kutsutaan madeleine-leiväksi, kahlua kahjuksi tai mustaamakkaraa mustaksi makkaraksi.

  4. 4

    sanoo

    Kuvailet hyvän esseen kriteerit. Ehkä lukemisen nautinto syntyy osittain juuri siitä, kun havaitsee että joku on kyennyt kirjoittamaan nämä kriteerit täyttävää tekstiä. Sitä ei voi olla ihailematta.

    Noista mainitsemistasi nimistä esimerkiksi Kari Enqvistin kohdalla minua häiritsee hiukan se, että vaikka hänellä on mitä painavinta sanottavaa, hän ei esseistinä (siis ihan tyylikriteerein) ole kovinkaan kaksinen. Ei siis mikään mestarillinen kirjoittaja.

    Ei minullekaan ole mitään väliä sillä, mikä kustantaja esseet on julkaissut.

    Nostin tämän kustantaja-asian esiin yksinkertaisesti sen takia, että toivoisin suurten kustantajien julkaisevan enemmän ja rohkeammin esseitä. Heillä olisi siihen varaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *