Eläimellistä menoa

Mitä merkitsevät finanssikriisi ja maailmantalouden taantuma sen rinnalla, että James Ellroylta ilmestyy ensi syksynä uusi romaani? Eivät paljon mitään.

Silti talouden tapahtumiakin kannattaa pitää silmällä sen verran kuin tähdellisemmiltä riennoilta ennättää. Jos nykymuotoisen kapitalismin perusteet kiinnostavat, kannattaa lukea George Akerlofin ja Robert Shillerin uutuusteos Animal Spirits.

Animal Spirits kyseenalaistaa valtavirtataloustieteen opinkappaleen rationaalisesti toimivista ihmisistä ja tehokkaista markkinoista. Tämän opinkappaleen vaikutukset eivät rajoitu akateemisiin piireihin, vaan heijastuvat niin rahoitusmarkkinoihin kuin talous- ja työllisyyskehitykseen, kuten Akerlof ja Shiller kirjassaan osoittavat.

Herrat eivät ole mitä tahansa pamflettimaakareita. Akerlof sai vuonna 2001 taloustieteen Nobelin tutkimuksillaan, jotka osoittavat kuinka markkinat vääristyvät, kun myyjillä on tietoa enemmän kuin ostajilla. Shiller ei ole vielä saanut Nobelia, mutta lienee ”jonotuslistalla”. Suuri yleisö tuntee hänet Yhdysvaltain asuntomarkkinakuplan ennustajana.

Sattumalta eivät Akerlof ja Shiller ole antaneet kirjalleen nimeksi Animal Spirits. Nimi viittaa John Maynard Keynesin klassikkoon The General Theory of Employment, Interest and Money. Siinä Keynes katsoo, että sijoittajia eivät ohjaa niinkään rationaaliset tuotto-odotukset vaan eläimelliset vaistot. Ne vaikuttivat hänen mielestään 1930-luvun laman syntyyn. Taloustieteeseen tämä teesi ei pesiytynyt samalla tavalla kuin Keynesin ideat vastasyklisestä talouspolitiikasta ja valtion roolista taloudessa.

Akerlofin ja Shillerin mielestä valtavirtataloustiede teki virheen jättäessään eläimelliset vaistot – psykologisista ja kulttuurisista tekijöistä nousevat yllykkeet – lähes kokonaan huomiotta. Tämä johtui ekonomistien halusta tehdä taloustieteestä kovaa tiedettä. Ihmiset eivät kuitenkaan ole atomeja, eivätkä toimi kuten atomit.

Sijoittajat, yritysjohtajat ja talouspolitiikan päättäjät ovat nielleet valtavirtataloustieteen perusolettamukset pureksimatta. Usko ihmisten rationaalisuuteen ja markkinoiden tehokkuuteen on edistänyt esimerkiksi nykyisen finanssikriisin puhkeamista. Jos paketoitujen sijoitustuotteiden ostajat olisivat tiedostaneet markkinoiden alkukantaisen puolen, he olisivat olleet varovaisempia tekemisissään.

Akerlof ja Shiller väittävät pystyvänsä selittämään suhdanneheilahteluja valtavirtataloustieteen tarkastelumalleja pätevämmin. Esimerkkitapaukseksi he nostavat Yhdysvallat 2000-luvulla. Vuosituhannen vaihteessa jenkkitalous ajautui taantumaan, jota Bushin hallinto torjui veronalennuksilla ja Fed koronlaskuilla. Lääkkeet tepsivät ja talous lähti nousuun. Maailma oli kuitenkin muuttunut. Kun 1990-luvun loppuvuosina taloutta olivat ruokkineet massiiviset tietotekniikkainvestoinnit, niin nyt kasvun veturiksi nousivat asuntomarkkinat.

Vuosina 2001–2005 asumiskustannukset nousivat Yhdysvalloissa 33,1 prosenttia, kun BKT kasvoi vain 11,2 prosenttia. Tulikuumat asuntomarkkinat poikivat paketoituja sijoitustuotteita, joissa riskit ensin hajautuivat ja sitten hämärtyivät. Kun kupla lopulta puhkesi, tuho levisi ensin rahoitusmarkkinoille ja myöhemmin myös reaalitalouteen.

”Nämä tapahtumat vastaavat tarkasti sitä, mikä käsityksemme mukaan aiheuttaa talouden nousut ja laskut: liiallista luottamusta seuraa luottamuksen menetys. Tarina tämän kaiken taustalla oli, että asuntojen hinnat eivät koskaan laske – mikä itse asiassa ei pidä paikkaansa – vaan jatkavat vain nousuaan. Ei siis ollut mitään menetettävää.”

Sama perusmekaniikka vaikuttaa Akerlofin ja Shillerin mielestä kaikkien suhdannevaihteluiden taustalla. Eläimellisten vaistojen avulla on mahdollista selittää niin Japanin menetetty vuosikymmen kuin Intian viime vuosien kasvubuumi – ehkäpä myös Suomen 1990-luvun lama.

Nykyinen finanssikriisi ei Akerlofin ja Shillerin mielestä merkitse tuhoa kapitalismille, mutta viime vuosikymmenet maailmaa hallinnut kapitalismin ultraliberaali malli on murenemassa.

Läntisessä maailmassa tapahtui taloudellinen vallankumous kolmisenkymmentä vuotta sitten, kun Margaret Thatcher nousi Britannian pääministeriksi ja Ronald Reagan Yhdysvaltain presidentiksi. He halusivat kutistaa valtion yövartijan rooliin. Kaksikon ajatuksiin vaikuttivat valtavirtataloustieteen opit rationaalisista ihmisistä ja tehokkaista markkinoista. Jos 1970-luvulla kaikki olivat keynesiläisiä, niin Thatcherin ja Reaganin valtaannousun jälkeen kaikista tuli monetaristeja.

Akerlof ja Shiller pahoittelevat konservatiivien toimeenpanemaa vallankumousta ja vaativat valtion roolin vahvistamista taloudessa. On luotava uudenlainen järjestelmä, jossa valvonta ja sääntely saa suuremman sijan.

”Eläimellisten vaistojen vuoksi talous heittelehtii vuoroin suuntaan ja toiseen. Ellei valtio puutu talouteen, seurauksena on massiivisia työttömyyspiikkejä ja rahoitusmarkkinoiden suistumisia kaaokseen.”
Kommentit
  1. 1

    Karo Hämäläinen sanoo

    ”Sijoittajat, yritysjohtajat ja talouspolitiikan päättäjät ovat nielleet valtavirtataloustieteen perusolettamukset pureksimatta.”

    En tiedä, mitä tässä tarkkaan ottaen tarkoitetaan valtavirtataloustieteen perusolettamuksilla, mutta jos nillä viitataan esimerkiksi markkinoiden tehokkuuteen, toimijoiden rationalisuuteen ja haluun optimoida tietyin mittarein määritellyn riskin ja tuoton suhde, rohkenen hieman epäillä väitettä. En kyseenalaistaa mutta lieventää.

    Tarjoan vaihtoehdon: ehkä intressit uskoa valtavirtataloustieteeseen ovat olleet niin suuret, että siihen on haluttu uskoa, ja halu uskoa on johtanut toimimaan niin kuin oppeja olisi pidetty tosina, pyhinä ja kyseenalaistamattomina.

    Tai sanotaan näin: Kekseliäät finanssimarkkinat ovat löytäneet nk. valtavirta-ajettelusta porsaanreiän ja hyödyntäneet sitä. Näin ei tietenkään voisi tehdä, jos ei nojattaisi valtavirta-ajatteluun ja otettaisi sitä annettuna.

    Tai näin: jos usko nk. valtavirta-ajatteluun olisi horjunut, bisnes olisi menestynyt huonommin.

    Enkä tässä nyt väitä, että edes suurin osa toimijoista olisi välttämättä pysähtynyt sen kummemmin kyseenalaistamaan valtavirta-ajattelua. Ajattelu ja kyseenalaistaminen ei kuulu suurimman osan toimenkuvaan finanssialalla.

    Silti veikkaan, että osaa ajattelukerroksessa työskenteleviä toimijoita on kalvanut ainakin pieni epäilys, mutta varsin harvalla on ollut haluja mennä ottamaan hyvin pyörivän karusellin virtajohtoa irti generaattorista.

  2. 2

    sanoo

    ”Tarjoan vaihtoehdon: ehkä intressit uskoa valtavirtataloustieteeseen ovat olleet niin suuret, että siihen on haluttu uskoa, ja halu uskoa on johtanut toimimaan niin kuin oppeja olisi pidetty tosina, pyhinä ja kyseenalaistamattomina.”

    No tästähän juuri on kyse. Sama asia vähän toisin sanoin. Käytännön vaikutukset samat.

    Thatcherin ja Reaganin valtaannousun sysäämään taloudellisen vallankumouksen olennaisin, leimallisin ja näkyvin pyrkimys kaikkialla maailmassa on ollut purkaa sääntelyä, vapauttaa pääomaliikkeitä, lisätä markkinoiden toimintavapautta. Esimerkiksi ns. varjopankkijärjestelmä (siis normaalin rahoitusvalvonnan ulkopuolella toiminut finanssimaailma: investointipankit, hedgerahastot sun muut) pääsi lihomaan ja rehottamaan tässä ilmapiirissä. Shiller ja Akerlof vertaavat nykyistä finanssikriisiä 80-luvun lopun säästöpankkikriisiin, joka sekin aiheutti veronmaksajille huimat laskut, mutta ei syössyt reaalitaloutta läheskään samanlaiseen kaaokseen. Johtopäätös on, että 80-luvulla valvontamekanismit vielä toimivat ja kriisin eteneminen oli hallittavissa. 20 vuoden aikana on sitten dereguloitu huhkimalla ja globalisaatio on edennyt: nyt kun jenkkipankkien taseet alkavat murentua, murentuvat kaikkien pankkien taseet kaikkialla maailmassa ja vaikutukset leviävät koko maailmantalouteen. Se on lyhykäisyydessään seurausta vapaiden pääomaliikkeiden maailmasta.

    Teoreettisen selkänojan kaikelle tälle antoivat ultraliberaalit taloustieteilijät, joilla ei oikeastaan ole muuta sanottavaa kuin että kaikki menee parhain päin kun annetaan markkinoiden toimia vapaasti ja jokaisen tavoitella omaa etuaan. Milton Friedman haaveili siitä, että keskuspankkien rahapolitiikkaa hoitaisivat tietokoneet puhtaiden matemaattisten mallien mukaisesti.

  3. 3

    Sikainfluenssa sanoo

    Tuikkaisin tähän sekaan sellaistakin, että ainakaan liiketalouspuolella, mistä yritysjohtoa myös värvätään, nämä talouden ”perusolettamukset” eivät juuri edes putkahda miettimisen tai analyysin kohteiksi – oletan siis täällä keskustelevien herrojen opiskelleen oppiainetta nimeltä (kansan)taloustiede. joka on lähtökohdiltaan hieman erilaista.

    Kiitos Antiaikalaiselle kirjavihjeestä. Pistin tilaukseen.

  4. 4

    sanoo

    Dogmit tunnistaa siitä, että niistä tulee kyseenalaistamattomia perusolettamuksia. Niitä ei enää erikseen pohdita tai kyseenalaisteta siellä, missä niiden raamittamaa todellisuutta muokataan käytännön ratkaisujen tasolla.

    Ja toki: Akerlofin ja Shillerin kirjassa polttopisteessä on makrotalous ja makrotaloustiede. En tätä erikseen korostanut, koska mielestäni se näkyy kaikin tavoin tuosta blogimerkinnästäni.

    Ei Animal Spirits tietenkään ole niitä kirjoja, jotka sulkevat sisäänsä liikkeenjohdolliset yksittäistilanteet ja ongelmakysymykset.

  5. 5

    sanoo

    Tarkoitin kommentillani sitä, että jos ovatkin ”perusoletukset” makrotasolla edes joskus pohdinnan alla, kuten nyt ilmeisesti tässä puheena olevassa kirjassa, on tässä kohtaa mikro/liiketaloudellisessa katsannossa ja tarinaperinteessä suuri puute – jo tämä (tässäkin mainittu) kuluttajan rationaalisuuden oletus on melkoinen lohkare, jota vasten nojaillaan luottavaisesti (olen sellaisen käsitteen tässä yhteydessä jossain tekstissä nähnyt vilahtavan kuin ”rajoitettu rationaalisuus”, mikä se sitten lieneekään). Kuinka esimerkiksi mainonta olisi silloin edes teoreettisesti millään tavoin järjellistä toimintaa, muuna kuin kuivana teknisenä hinta-saatavuus-tietona?

    Muistaakseni jossain vaiheessa juuri psykologiset ja vastaavat parametrit piti puhdistaa ulos taloustieteestä jotta päästiin mallintamaan ilman kaikenlaista turhaa hötöä.

    Toinen juttu nyt saman tien: koska hyvin tiedetään tämän blogin isäntä täysrationaalisesti toimivaksi Kalervo Kummola-faniksi, omistettakoon tämä merkintä näin jälkikäteen hänelle.

  6. 6

    sanoo

    Eivät Shiller ja Akerlofkaan väitä, että toimijoiden rationaalisuuteen ja markkinoiden tehokkuuteen uskovat taloustieteilijät kuvittelisivat malliensa olevan tarkkoja kuvauksia maailmasta, mutta he olettavat niiden selittävän tehokkaasti talouden prosessien mekaniikkaa. Ei heitä kiinnosta, uskooko homo economicus mainoksiin tai auringonpilkkuihin, heitä kiinnostaa se, että homo economicus pyrkii (heidän mielestään) maksimoimaan ja optimoimaan taloudellista hyötyä. Tämä on tietysti hyvin rajallinen ja yksinkertaistava käsitys niin maailmasta kuin ihmisistä. Ja juuri tähän Shiller ja Akerlof haluavat puuttua nostamalla eläimelliset vaistot (eli esimerkiksi juuri ne mainonnan välittämät mielikuvat ja tarinat) osaksi talouden suurten liikkeiden analyysiä. Ettei vain puhuttaisi paljaista kysynnän ja tarjonnan aggregaateista ikään kuin ne leijuisivat jossain sosiaalisen elämän ulkopuolisessa tyhjiössä ja säätelisivät sieltä talouden tapahtumia.

    Näin he summaavat tämän: ”In their attempts to clean up macroeconomics and make it more scientific, the standard macroeconomists have imposed reasearch structure and discipline by focusing on how the economy would behave if people had only economic motives and if they were also fully rational.”

  7. 7

    sanoo

    Itse olen käynyt jonkinlaisen prosessin, jossa ensin uskoin rationaaliseen kuluttajaan (ja opiskelin myös ekonomiksi), sitten menetin uskoni, ja nyt olen muodostanut näistä äärilaidoista jonkinlaisen synteesin.

    Ihminen ei ole rationaalinen kuluttaja sellaisessa naiivissa mielessä miten yleensä ajatellaan, että ihminen tietoisesti tekee erilaisia valintoja.

    Toisaalta ihminen ei ole myöskään irrationaalinen kuluttaja, erilaiset taloudelliset motiivit selvästi vaikuttavat.

    Mutta homma yksinkertaistuu kun tajutaan, että ”ihmiskokonaisuus” eli se biologinen eläin plus kulttuurin tuottama alitajunta plus tietoisen tajunnan päätökset yhdessä muodostavat sen pseudorationaalisen kuluttajan.

    Sitäpaitsi olisi hauskaa että yhteiskuntatieteilijöiden ekonomisteihin kohdistuvaa rationaalisen toimijan kritiikkiä kohdistettaisiin välillä myös omiin teorioihin. Tuntuu, että suutarin lapsella ei ole kenkiä.

    Esimerkiksi rationaalisen äänestäjän tai rationaalisen oikeustoimijan ajatuksesta pitäisi päästää myös samalla tavalla irti. Vai ovatko nämä liian lähellä että niitä voisi nähdä? Vai liian pelottavia asioita käsiteltäväksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *