Eka kerta?

Toisin kuin ”piireissä” on uumoiltu, Hesari näköjään kritisoi purevasti myös Teoksen kirjoja.

En muista, että valtalehtemme olisi kirjoittanut mistään kyseisen kustantajan julkaisemasta romaanista tai runokokoelmasta niin murhaavia huomioita kuin Antti Majander tänään Aina Bergrothin esikoisromaanista (”Mutta itse ilmaisu on kyllä sellaista tekotaiteellista venytystä, vanutusta, takkua ja utua, että ei voi kuin ihmetellä kustantajan vastuuttomuutta tulokkaan kaitsemisessa”).

Vahingoniloa en tunne enkä mitään ”teitä on kehuttu niin paljon, on ihan oikein että teitä joskus haukutaankin” -tuntemuksia. Mutta ensimmäinen ajatus arvostelun luettuani oli: ”Oho, noinkin rankkaa tekstiä Teoksen kirjasta.”

Puhdas gut feeling sekä edellä mainitut ”piireissä” kulkevat puheet ovat saaneet minutkin välillä uskomaan, että Teoksen ja Hesarin välillä on erityissuhde. Analyyttisempi puoleni on toki väittänyt vastaan. Jonkin verran journalistisia käytäntöjä tuntevana tiedän, että useimmat uskomukset lehdistön ”piilotetuista agendoista” ovat puppua. Niin varmasti tämäkin.

Yleisesti ottaen (eikä puheena varsinaisesti ole nyt Teos ja Hesari):

Kustantaja A:n saama runsas positiivinen kritiikki voi johtua yksinkertaisesti siitä, että valtaosan Kustantaja A:n kirjoista arvostelee Kriitikko B, jonka kirjalliset ja esteettiset mieltymykset ovat lähellä Kustantaja A:n julkaisukriteereitä.

Miksi sitten tietyn kustantajan teokset keskittyvät tietylle kriitikolle? Ajatellaanpa vaikka, että Kustantaja A on erikoistunut metsurikirjallisuuden julkaisemiseen ja Kriitikko B puolestaan on saavuttanut jonkinlaisen auktoriteetin aseman metsurikirjallisuuden tuntijana. Eikö silloin ole luontevaa, että Kustantaja A:n kirjoista suuri osa päätyy Kriitikko B:n arvosteltaviksi?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    En tajua.

    Miten kukaan kriitikko voisi ajatella ajattelevansa lähinnä kuin jonkun kustannustalon kustannusohjelman kirjailijat? Eihän se ole mahdollista.

    Varmaan sitä mielellään seuraa joitain kirjailijoita. Minä en ole koskaan kiinnittänyt huomiota kustannusyhtiöihin, ainoastaan kirjailijoihin.

    Käsittääkseni ne vaihtelevat taloakin silloin tällöin, monet.

  2. 2

    sanoo

    Niin.

    Ei tietenkään siten että Kriitikko B ”ajattelisi”, kuten Kustantaja A:n kirjailijat ”ajattelevat”.

    Tarkoitin sitä että tiettyjen kriitikoiden esteettiset ja kirjalliset mieltymykset voivat olla – ihan luonnostaan – lähellä tiettyjen kustantajien vastaavia.

    Jos siis tällä kustantajalla on selkeä ”oma profiili”.

    Jonkun Otavan tai WSOY:n kaltaisen suuren kustantamon julkaisuohjelmat ovat sen verran monenkirjavia, että tämän kaltaisia suoraviivaisia kytköksiä ei voi mitenkään syntyä.

    Mutta Teoksen kaltainen eriytyneempi kustantaja voi olla toinen juttu. Antti Majander viittasi arvostelunsa yhteydessä kirjoittamassaan kommentissa Teoksen ja Helsingin yliopiston tiettyjen kirjallisuuspiirien läheisiin kytköksiin.

  3. 3

    sanoo

    Ahaa.

    Liittyyköhän tämä nyt sitten jotenkin siihen, että Helsinki University Press, vai mikä ikinänsä sen nimi olikin, lopettaa?

    Gaudeamus ei kai sentään lopeta?

    Tietokirjallisuuden kustantaminen on kallista ja siinä tarvitaan asiantuntijoita vähän enemmän ehkä kuin kaunokirjallisessa.

    Onhan meillä lisäksi Terra Cognita ja Summa, ainakin.

    Olen ollut panevinani merkille semmoisen asian, että suurilla kustantamoilla ei ole kovin paljon tietokirjallisuutta (keittokirjat eivät kelpaa!) eikä runoutta.

    Näin nettiaikoina sitä yrittää katsella etenkin pieniä ja etenkin siksi että ne säilyisivät hengissä ja siksi, että jotkut, esim. Sammakko ja Loki ovat onnistuneet luomaan selvän profiilin. Ja Basam Books.

    Loki valitettavasti meni.

  4. 4

    sanoo

    Taidan joutua heikoille jäille, jos rupean liikaa täsmentämään tuon alkuperäisen merkintäni tarkoitusta.

    Silläkin uhalla, että se jää avautumatta monille. Piirit pienet pyörivät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *