Edistyksen rautatiet

On pöyhkeää mutta inhimillistä kuvitella, että olemme yksilöinä arvokkaita ja ainutkertaisia. Se, että elämme individualismin aikaa, kertoo että elämme erityisen pöyhkeää aikaa.

Yksilöllisyyden ympärille kietoutuvat valtafantasiat ovat mainonnan ja markkinoinnin tärkein käyttövoima. Jos ne murenisivat, murenisi koko maailmantalous. Kuunnelkaa vaikka ekonomisteja: “Kaikki riippuu nyt amerikkalaisista kuluttajista. Jaksavatko he kuluttaa entiseen malliin vai ryhtyvätkö nostamaan säästämisastettaan?”

Ei silti pidä luulla, että voisimme sanoa mitään uutta tai omaperäistä aikamme ongelmista. Kaikki on sanottu ja tiedetty jo ennen meitä, kauan sitten.
“Sitä mukaa kuin ihmiskunta täydellistyy, ihminen itse degeneroituu; kun kaikki on alennettu silkaksi taloudellisten etujen tasapainotteluksi, mitä virkaa on enää hyveellä? Kun luonto on onnistuttu orjuuttamaan siinä määrin että se on kadottanut kaikki alkuperäiset muotonsa, mihin joutuvat kaunotaiteet? Ja niin edespäin. Sitä odotellessamme saamme vielä elää pimeitä aikoja.”

Kuka kirjoitti nuo sanat? Kukapa muu kuin Gustave Flaubert, vuonna 1852.

Kuten kaikki sivistyneet ihmiset, Flaubert inhosi illuusiota edistyksestä. Hänen aikanaan edistystä symboloi rautatie eikä Flaubert voinut sietää sitä, vaikka pystyikin sen ansiosta matkustamaan rakastajattarensa Louise Colet´n luo parissa tunnissa sen sijaan että olisi kitkuttanut koko päivän postivaunuissa.

Flaubert ei nähnyt arvoa teknisellä edistyksellä ilman moraalista edistystä. Rautatie oli insinööritieteen saavutus, sieluton. Se hyödytti kauppiaita ja liikemiehiä, edisti tavaranvaihtoa. Se antoi ihmisille mahdollisuuden matkustaa nopeammin paikasta toiseen ja olla joukolla tyhmiä. Flaubert laati monet kerrat listoja sivilisaation erehdyksistä (“rautatiet, myrkyt, peräruiskut, kermakakut, kuninkaalliset ja giljotiini”) eikä unohtanut koskaan mainita rautatietä.

Mitä Flaubert tuumisi meidän aikamme saavutuksista, tekniikan uusimmista riemuvoitoista? Tuskin hän niitä hämmästelisi. Hän tunnistaisi edistyksen illuusion sellaisen nähdessään.

Kommentit (4)
  1. ällistyttävä olento
    24.4.2008, 10:30

    Flaubert on aina ilo tavata ja reipas. Bovary on vielä ollut mulle liian ankea, mutta Education Sentimentale ja Salammbo on mainioita, kaikki kolme hyvin toisistaan poikkeavat. Kirjeen kirjoittajana hän ehkä silti on käyttövoimaisin. Kostamonko toimitelmasta nämä sitaatit on kotoisin? Myös uskonnoksi kohotettua persoonallisen yksilön kulttia vastaan on syytä hyökätä. Tuollainen oliohan on kuvitteellinen, ellei aivan metafyysinen ogre. Mutta vastaväitteeseeni. Ekonomistilta siteerattu toivomus kulutuskysynnästä ei mitenkään edellytä yksilöjä. Yhtä hyvin riittää että kutoutuneet yhteisöt tai aivan eriytymättömät massat suuntaavat varansa markkinoille eivätkä säästämiseen. Logiikassasi siis on tässä kohtaa klaffia. Voitaisiin myös väittää, että säästäminen ja tallettaminen ovat vielä narsistisempia toimintamalleja kuin liikkeisyys.

  2. Tommi Melender
    24.4.2008, 11:04

    “Ekonomistilta siteerattu toivomus kulutuskysynnästä ei mitenkään edellytä yksilöjä.”

    Jaaha, vai niin.

    Kulutuskysyntää on tietysti monenlaista. Lähtien ihan perustarpeiden tyydyttämisestä.

    Mutta jos puhutaan siitä kulutuskysynnästä, joka on jonkinlaista elintason manifestaatiota, luonteeltaan demonstratiivista, niin kyllä se edellyttää hyvin vahvasti kohteekseen yksilön, jota mainonnan ja markkinoinnin seireenien lauluilla kiihotetaan. Joka vertailee itseään muihin: “minä haluan samanlaisen Bulgarin korun kuin tuokin.”

    Tarpeet luovat kulutusta, ja tarpeita voidaan luoda mainonnalla sitten, kun peruselinehdot ovat kunnossa. Tyydytetty kysyntä on huono kysynnän muoto. Siksi on saatava ihmiset ostamaan aina uusi matkapuhelin, aina uudet vaatteet jokaiselle sesongille ja niin edespäin.

    USA:n bkt:sta kaksi kolmasosaa on yksityistä kulutusta, eikä tämä kysyntäkomponentti (ja talous ylisummaan) kasva lainkaan, ellei tuoteta jatkuvasti tyydyttymätöntä tarvetta ja kysyntää.

    Säästäminen olisi varmaankin suurinta narsismia, jos kaikki ihmiset olisivat sielunrakenteeltaan, kuten Warren Buffett.

    Mutta keskivertokuluttaja ei samastu Buffettin kaltaiseen hitupiikkiin vaan häneen vetoavat hedonistisemmat ja hohdokkaammat elämäntapamallit. Jos menee hyvin, sen pitää näkyä. Säästämisessä ei ole hohtoa, se on pakkotilanne ei vapaan valinnan tulos. Barometrit puhuvat kuluttajien mielialoista: silloin kun pelätään, säästetään, silloin kun uskotaan ihanaan tulevaisuuteen, kulutetaan ja eletään leveästi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *